Who Is Piski

  • Nimi: Pysyttelee anonyyminä koska mielipiteiden ilmaiseminen internetissä vahingoittaisi työllisyysstatusta.
  • Ikä: 25 – 30 vuotta.
  • Koulutus: Viestinnän ja media-alan koulutus.
  • Sijainti: Eräs Suomen suurimmista kaupungeista.
  • Rikosrekisteri: Ei ole.

Olen huolissani maailman menosta. Kukapa ei löytäisi informaatiomurroksen aiheuttamasta kulttuurien sekamelskasta jotain moitittavaa. Enemmän kuitenkin olen huolissani ekologisesta, henkisestä ja taloudellisesta katastrofista, mikä tuntuu vääjäämättä lähestyvän.

Nykyihminen on miljoonien, nykysivistys joidenkinkin satojen vuosien prosessin tulos. Tämä tietäen meidän ei kannata unohtaa, että tuo kehitys on edelleen menossa. Nykyhetki on aivan yhtä turha, kuin yksi hiekanjyvä hiekkasäkissä, samalla kuitenkin ollen aivan yhtä tärkeä, kuin kaikki muutkin hiekanjyvät kyseisessä säkissä. Noiden jyvästen vuoksi hiekkasäkki on juuri sellainen kuin se on.

Ihminen on huomattavasti monimutkaisempi kuin hiekanjyvä. Meillä on poikkeuksellinen kyky ajatella abstraktisti, käsittää sellainen mitä ei ole olemassa. Tämä jumalallinen taito antaa meille mahdollisuuden luoda: oli sitten kyseessä taide, tiede, filosofia tai sillan rakentaminen. Tämän taidon vuoksi olemme kykeneväisiä myös ohjaamaan omaa toimintaamme maksimoiden suurten joukkojen hyöty ja eläminen ajasta tulevaisuuteen. Organisoitumistamme tehokkaiksi koneiksi kutsutaan nimellä valtio.

Nykyään määrittelemme omaisuutemme rahassa, jonka liikkeitä hallinnoi omat sääntönsä: markkinoiden lainalaisuudet. Markkinatalous on länsimaisen kaupankäynnin ilmiö, jota ei arvosteta yhtä paljon vahvan henkisyyden itämaisissa kulttuureissa, tai pidetä samanlaisena itsestäänselvyytenä kolmansissa maissa, missä koetaan kroonista tarvikepulaa. Rahaa kun ei voi sellaisenaan syödä.

Länsimaisessa sivistysvaltiossa olemme päättäneet työpäivän kestävän kahdeksan tuntia, ja että parhaaseen tulokseen valtaosa yksilöistä pääsee omistamalla elämänsä yhden markkinoilla toimivan mekanismin parhaaksi. Valtaosa näistä mekanismeista tuottaa siirtämällä luonnonresursseja kulutustuotteiksi tai luomalla palveluita näiden prosessien tehostamiseksi. Osa saa näistä mekanismeista paksumman siivun elintasoa, kuin valtaosa mekanismin palvelijoista.

Ihmiskunnan kehitys näyttää kiristävän tahtia. Menetelmämme tiedon ja talouden kehittämiseksi eivät siis ole olleet epäonnistuneita. Ikävä kyllä ihmiskunnan henkinen kehitys on jäänyt jalkoihin. Vuosisatoja vanha kristillinen järjestelmä on rapistumassa kovaa tahtia, kykenemättä uudistumaan ja antamaan konkreettisia, tieteellisesti järkevää tarkoitusta ihmisen olemassaololle. Markkinakoneiston vaihtaessa huomaamatta ajan rahaksi ja edelleen tuotteiksi, jotka eivät tuo syvää merkityksellisyyden tunnetta, ihminen masentuu, vaikka laki ja sosiaalinen järjestys kertoo hänen tekevän kaiken aivan oikein.

Miten tämä kaikki taas liittyy hamppublogiin.. noh. Kannabis on minun ja monen tuttavani henkisen kehityksen avain ja sielu. Ilman pyhää yrttiä en olisi koskaan avannut silmiäni. Ilman Shivan lahjaa en tuntisi itseäni kuten tunnen nyt, en kykenisi näkemään mielihalujani hyväksikäyttäneiden pyrkimyksiä, tai sitä vääryyttä, mikä ihmiskunnalle on tehty kieltämällä luonto. En kiellä ettenkö olisi muuttunut kannabiksen voimasta, mutta kiellän jokaisen, joka väittää minun muuttuneen huonompaan suuntaan.

Yhteiskuntamme on jo järjestäytynyt erääseen muotoon ja sitä muotoa on hankala, muttei mahdoton, muuttaa. Tuon muodon seurausta ovat myös ne huonot kokemukset päihteiden parissa, mihin olen joutunut yli kuusi vuotta sitten. Alkoholin tunnetuista haitoista, tai nikotiiniriippuvuudesta on turha puhua. Tietämättömänä päihteidenkäyttäjänä olen nauttinut nuoruudessani myös lääkkeitä, kovia huumeita, psykedeelejä ja useita vielä kaiken lisäksi sekakäyttäen, joskus jopa liikennevaarana.

Vasta parin vuotta kannabikseen tutustumisen jälkeen aloin ymmärtämään millaiseen fyysiseen ja sosiaaliseen vaaraan tuolloin itseni ajoin. Myös syyt ovat kirkastuneet mielessäni. Kaikkein pahinta on, että lainsäädäntömme ja todellisen tiedon pimittäminen ajaa muita nuoria samaan tilanteeseen. Sanomattakin selvä, kaikilla ei ole yhtä hyvä tuuri kuin minulla.

Motiivini on saada ihmiset ymmärtämään – nähdäkseni maailman monimutkaisimpiin asioihin kuuluvan – päihdekeskustelun laajuus. Koska media ontuu tärkeimmässä tehtävässään (tiedonvälitys ihmisen parhaaksi) milloin asenteellisuuden, lojaaliuden tai tietämättömyyden vuoksi, en voi olla antamatta omaa panostani. En omaa tarvetta vääristellä kokemuksiani, näkemyksiäni, tai lukemisiani, sillä silloin tekisin asialleni kaikkein suurimman karhunpalveluksen.

Samaan hengenvetoon todettakoon että olen myös ihminen, enkä siksi erehtymätön, joten kritisoi kirjoittamaani kuten kritisoisit mitä tahansa muutakin internettiin kirjoitettua.

Näillä sanoin, tervetuloa kolmannelle vuosituhannelle & hamppublogin lukijaksi.

– piski

Mainokset

1 kommentti

  1. piski said,

    1 Touko, 2008 klo 16:08

    Kiitos Vapun egoboostista, huomattavasti terveellisempi tapa kuin lähteä kadulle auktoriteettia pönkittämään :)
    Kurssi mitä tarkoittanet on Avoimen yliopiston kirjoitusviestinnän appro. Jos yliopisto tuntuu liian pitkältä sitoutumiselta, niin kannattaa katsastaa kansalaisopistojen vuoden journalistiikan tutkinnot. Journalistiikan opinnot ovat tehokkaasti yleissivistäviä, kirjoitusorientoituneita ja opettavat asioita viestinnästä joiden olemassaolosta tuulipukukansa ei tiedä mitään. Oma kirjoitustaito kehittyi tuolla kurssilla kuukaudessa parissa heikosta kohtalaiseksi, ja jatkaa näemmä laadun kasvamista harjoituksen myötä – missä taas auttaa tämä blogi :)
    Koulun opettamaa kaavaa toki kannattaa rikkoa aina silloin kun sen pystyy mielessään perustelemaan.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: