Noitatohtorit

Viime viikon MOT-ohjelma ”Syntinen lääke” TV1:llä käsitteli ansiokkaasti lääkekannabiksen kurjaa asemaa Suomessa. Ohjelma ei enää näy Yle Areenassa, mutta sen käsikirjoitus löytyy MOT:n sivuilta ja asiaa ruodittiin myös MOT:n toimituksen blogissa.
Ohjelman loppupuolella esitettiin muutama todella huolestuttava lausunto. Lainaus käsikirjoituksesta, sosiaali- ja terveysministeriön lääkäriltä Terhi Hermanssonilta:

”Kipu on semmoinen oire, joka ei näy ulospäin eikä se kuulu ulospäin. – – – Se voi olla aivan halvaannuttavan kovaa, jonka takia se on niitä myös yleisyytensä takia, niitä oireita, joihin todella täytyy löytyä hoitoja ja niitä hoitoja on. – – – Ei nää kannabinoidivalmisteet siihen tuo ratkaisua, ei todellakaan.”

Tämä väite sen jälkeen, kun kaksi MS-potilasta totesi kannabiskukinnon (Bedrocanin) auttaneen heitä niinkin paljon, että he pystyvät harrastamaan normaalisti, olemaan aktiivisia. He pystyvät elämään. Eikö se ole ratkaisu?
Onko ratkaisu se, että metadonia käyttänyt kipupotilas kertoi olevansa toimintakyvytön, pahoinvoiva, kärsivänsä heroiinia vastaavan synteettisen opioidin lukemattomista haittavaikutuksista. Halutaanko sosiaali- ja terveysministeriössä, että kivuista kärsivät ihmiset elävät ihan yhtä kurjasti lääkityksestä huolimatta?

Vielä enemmän huolestuttaa seuraava lainaus käsikirjoituksesta, toimittaja Riikka Kaihovaaralta:

”Sirpaa hoitanut neurologi ei enää uskalla määrätä kannabinoidilääkkeitä viranomaiskontrollin tiukentumisen takia. Myös Mika ja Anne Lahtisen Bedrocan-reseptit umpeutuvat noin puolen vuoden päästä. Jatkosta ei ole tietoa.”

Muistuttaa ajasta, jolloin luonnonlääkitsijöitä ja shamaaneita vainottiin noitina. Siitä on useampi vuosisata. Miksi sivistyneessä länsimaassa toimivan lääkärin tulisi pelätä, kun hän ajattelee potilaansa parasta? Miksi lääkärin tulisi pelätä toimiessaan lääkärikunnan vanhimman ja vakaimman eettisen ohjeen, Hippokrateen valan, mukaan?

En tiedä, onko lukijoiden joukossa kannabinoideja määrääviä lääkäreitä, mutta jos on, niin olkaa ylpeitä rohkeudestanne. Olkaa ylpeitä siitä, että te teette hyvin ja oikein. Sanoivat ministeriöiden virkamiehet mitä tahansa, kannabinoidilääkitys voi helpottaa kipupotilaan elämää. Sen todistavat kaikki uusimmat tieteelliset tutkimukset ja lukuisten potilaiden kertomukset. Sen väitteen allekirjoitan minä itsekin henkilökohtaisesta kokemuksestani.

Viranomaiset, hävetkää! Juoskaa vain (alati lisääntyvien) viherpeukaloiden perässä jos ihan pakko on, mutta lopettakaa lääkäreiden vainoaminen. He eivät ole tehneet mitään väärää; eivät rikkoneet lakia, eivätkä vaarantaneet potilaansa henkeä tai turvallisuutta. He eivät ole mitään noitatohtoreita.

Ohjelmassa omina itsenään esiintyneille lääkekäyttäjille suuri kumarrus siitä, että he uskalsivat sanoa kameroiden edessä paljon sellaista, mikä olisi pitänyt koko kansalle kertoa jo kauan aikaa sitten.

Kaikille byrokratian kanssa painiville reseptikannabista saaville – tai sitä haluaville – toivotan onnea, rauhaa, rautaista tahtoa ja toivottavasti kivutonta elämää.
Älkää lannistuko. Hyvin suuri joukko ihmisiä on teidän puolellanne. Järkkymättömästi.

949200

ps. Minun piti kirjoittaa blogiin aktiivisemmin piskin ollessa matkoillaan, mutta opiskelukiireiden ja masennuslääkitykseni muutoksen takia olen joko ollut liian väsynyt tai täysin toimintakyvytön. Masennus on pirullinen sairaus, mutta voin kertoa, että alan jo vähitellen nousta sieltä syvimmästä kuopasta. Toivottavasti jatkossa jaksan itseni lisäksi tuoda myös enemmän tekstiäni päivänvaloon.

Jo on aikoihin eletty kun ruohoakin leikataan

Katukuvaan ilmaantunut jatkettua kukkaa saa pääkaupunkiseudun lisäksi muualta länsi-suomesta.  Kukinto tuoksuu kemialliselle, on hieman kirkkaampaa kuin normaali ja painaa 5 – 6 kertaa enemmän kuin käsittelemätön kukinto. Palaessa kukinto kipinöi voimakkaasti ja saattaa aiheuttaa muun muassa päänsärkyä ja kurkun ärsytystä.

Usean lähteen mukaan jatkettua kukkaa myyvät tummaihoiset diilerit suurissa kaupungeissa. Uskonkin että etninen rikollisjärjestö käsittelee kukinnot hiuslakalla myyntikatteen moninkertaistamiseksi. Toiminnan seuraukset aiheuttavat haittaa katukukan kuluttajille ja välillisesti myös veronmaksajille. Kuitenkin oli vain ajan kysymys jolloin kukinnon leikkaaminen rantautuisi suomeen. Yhdysvalloissa on tavattu PCP:llä saturoitua kukintoa ja briteissä muun muassa lasikuitusprayllä ja hiuslakalla saturoitua.

Kyseessä on kannabiksen laittomuudesta johtuva tilanne. Beckley -säätiön keräämän materiaalin mukaan tästä ja monesta muusta kannabiksen aiheuttamasta ongelmasta päästäisiin eroon laillistamalla kannabis ja asettaminen sen tuotanto sekä myyntioikeudet valtiolle. Beckley -säätiö pääsee esittämään keinonsa kansallisen terveysriskin* kontrolloimiseksi YK:n tapaamisessa maaliskuussa.

Uuden maailmanjohtajan virkaanastumisen yhteydessä huudeltu logiikka kannabislainsäädännölle sai vain vähän presidentillistä vastakaikua. Change.gov -sivuston mukaan Obama ei tule laillistamaan kannabista ja FOX:in uutisissa vastaus oli pyöritetty muotoon ”emme ole vielä päättäneet kuinka asia tullaan käsittelemään.” Hampuusin ei kuitenkaan kannata vielä näistä lausunnoista hätääntyä, sillä Obaman agendalistauksen jokaista kohtaa tukee valtiollinen kannabis.

– piski

* Huumausaineiden kieltolait on perusteltu kansallisella terveysriskillä, usein ilman kunnollista tutkimustaustaa.

Uusi vuosi, uudet tuulet

Ensimmäinen kokonainen vuosi pyörähti täyteen blogimme osalta mukavasti, kahdeksannentoista tuhannen hitin rikkoutuessa uudenvuoden aattona. On ollut hyvä vuosi tiedonlevittämiselle. Lehdistölle on tullut paineita tarttua lääkekannabisasiaan ja Turun kaupungin kieltäytyminen korvaamasta lääkekannabishoitoa vastoin hovioikeuden määräystä on sekoittanut soppaa.

Me puskaradiot – emme lajimme ensimmäiset – vaan aktiivisina pysyneet olemme kertoneet sanomamme ja se on myös kuultu. Mittarina käytän kannabisadressin tilastoja, kannabisadressia, erinäisiä foorumikeskusteluita, sekä blogimme kautta kulkenutta liikennettä. Statistiikkamme paljastaa muun muassa että:

  • 420:n linkityksen blogiimme rikkoi sekä MS-potilaan blogi että Kannabisuutiset.
  • Googlettamalla sivullemme päätyneet eivät muista osoitettamme. Yleisten kannabisaiheisten hakujen lisäksi vaporisaattorit kiinnostivat paljon.
  • Blogauksia kertyi 90, keskimääräinen kävijämäärä päivässä on 50 ja syyskuun 4. oli kiireisin päivämme (207). Dokumenttipankki on suosituin sivumme.

Nähdäkseni vuonna 2008 suomessa myös paloi enemmän kannabista kuin koskaan. Laillinen lääkekannabis vaati uuden ilmoituksen YK:lle ”odottamattoman suosion kasvun vuoksi.” Kotikasvatusta harrastettiin erään arvion mukaan joka kolmannessa sadassa taloudessa. Takavarikoitujen satojen määrä ja laatu on ollut jatkuvasti kasvussa.

Lisäksi rikolliset lieveilmiöt ovat lisääntyneet; mahdollisesti hiuslakalla jatkettu kukka joka painaa viisi – kuusi kertaa normaalia enemmän ja säätöraporttien mukaan hinnat ovat epävakaat. Yleensä saa maksaa vähintään viisitoista euroa/g, joka saattaa yllättäen heittää yli viiteenkymppiin.

Koska diilereiden ammattiylpeys on kadonnut, kotikasvatuksen lisääntyminen ei ole mikään ihme urbaaneilla alueilla. Itse asiassa, sitähän ne vanhat viisaat hippiletit ovat sanoneet jo vuosikaudet.

Vuonna 2008 yleinen sympatia lääkekäyttäjiä kohtaan oli ajava voima. Tänä vuonna olisi syytä keskittyä hampputalouteen, sillä maailmantalouden laskuaallossa resurssit on käytettävä viisaasti.

– piski

Sativaa vai Indicaa

Hamppulajikkeet jaetaan kahden päähaaran alle ominaisuuksiensa perusteella: indicaan ja sativaan. Tämä jaottelu kertoo paljon kasvin ulkonäöstä ja nauttimisen aikaisista vaikutuksista, mutta absoluuttisia indicoita tai sativoita on liikenteessä erittäin vähän. Yleensä kasvit ovat enemmän tai vähemmän jompaan kumpaan suuntaan kallistuneita: esimerkiksi Bubblegum on hybridi, Big skunkin ja Northern lightin sukupuusta risteytetty indicavoittoinen lajike. Vaikutus on siis hieman jumittava. Suuri osa lajikkeista pyörii 60-40 akselilla, joten vaikutusten havainnoiminen jää yleensä loppukäyttäjällä henkilökohtaisiksi tulkinnoiksi.

Sativa

Sativa kasvaa pitkäksi ja hoikaksi. Sen lehdet ovat kapeita ja vaalean vihreitä. Sativan kukitus kestää kymmenestä kuuteentoista viikkoon. Sativaiset sisältävät enemmän THC:tä kuin CBD:tä ja sen vuoksi pilvi on energinen ja mahdollisesti hallusinoiva. Sativaisen energiapuuskan alla saakin helposti tuhottua tiskivuoren ja imuroitua.

Indica

Indicaiset lajikkeet ovat lyhyitä ja tuuheampia. Sen lehdet ovat leveämpiä ja tummempia kuin sativan. Indican kukitusaika on kuudesta kahdeksaan viikkoa. Indica tuottaa nopeammin parempaa satoa kuin sativa, minkä vuoksi esimerkiksi erilaiset G-13 -risteytykset ovat saaneet suosiota kotikasvattajien keskuudessa. Indican vaikutukset ovat rauhoittavia korkean CBD -pitoisuuden vuoksi. Liian vahva indica pysäyttää illanvieton helposti sohvan pohjalle, universaalin värähtelytaajuuden tuntuessa miellyttävältä virralta.

Kannabinoidiprofiili kertoo kasvin sisältämien kannabinoidien pitoisuudet. Kannabiksessa on useita kannabinoideja, joista jokaisella omat vaikutuksensa kehossa. Nykytiede on keskittynyt tetrahydrokannabinolin ja kannabidolin tutkimiseen, joista jälkimmäisellä oletetaan olevan enemmän lääketieteellistä käyttöä ja ensimmäiseen liitetään lähinnä haitalliset psykoaktiiviset vaikutukset. Voidaan sanoa että tutkimus kannabinoidien vaikutuksista on kesken, mutta ei kuitenkaan pysähtynyt. Muun muassa Israelissa lääkekannabiksen tutkimiseen on uhrattu runsaasti varoja.

Julkinen lista tai mittausmenetelmä, jolla voitaisiin tarkistaa kasvin sisältämät kannabinoidipitoisuudet olisi arvokas lahja lääketieteelle. Todennäköisesti sellaiset menetelmät kuitenkin on varattu niille joilla on varaa ajaa patenttihakemus byrokratian läpi. Nykyään kannabinoidipitoisuuksia voidaan mitata kaasukromatografilla.

Lähteet: medicalmarihuana.ca, Amsterdam marijuanaseeds, KaLaInfo.

– piski

Kotosuomen poikkeuksellinen uutisviikko

Helsingin Sanomat ja Aamulehti raportoivat ”taikasienten” hyödyllisyydestä riippuvuuksien hoidossa. Vuoden 2006 tutkimuksen uutisointi kertoi sen mikä on tiedetty jo 40 vuotta. Ensimmäiset tutkimukset ”asenteiden muuttajasta” teki kliinisen psykologian tohtori Timothy Leary vangeilla 1960 -luvulla. Hieman myöhemmin Yhdysvalloissa käytettiin LSD:tä psykologien työkaluna, etenkin alkoholiriippuvuuden hoidossa. Moni parani itsetuhoisesta käytöksestä psykedeelien tuoman mystisen kokemuksen avulla. Taikasienten psilosiini ja LSD ovat vaikutukseltaan pitkälti vastaavanlaisia, neurotoksittomia, hallusinaatioita aiheuttavia yhdisteitä.

Verkkouutiset vuorostaan uutisoivat etelä-Amerikan vähenevästä tuesta huumesodalle. Ecuadorin, Bolivian ja Venezuelan presidenttien mielestä huumesota vain pahentaa köyhyyttä etelä-Amerikan alueella. Etenkin Kolumbiassa tilanne on huono. Yhdysvallat ovat syytäneet miljardeja kokapensaan viljelyn lopettamiseen siinä epäonnistuen. Verkkouutisten toimitus kuitenkin päätti sensuroida kyseisen uutisen puoli vuorokautta julkaisemisen jälkeen ja korjasivat erheensä muistuttamalla kuinka ”Pää sekaisin -meininki on lisännyt huumeiden sekakäyttöä.”

Yle ja Uusisuomi kertoivat toisen jo pitkään tiedetyn tosiasian: huumeiden käyttö on laajempaa ”kovan linjan maissa.” Hieman eri näkökulmista kerrottu uutinen on yksiselitteinen. Yhdysvalloissa kannabista on kokeillut lähes puolet kansasta – kun taas liberaalissa Hollannissa kokeilijoita on vain viidesosa kansasta – etenkin nuorten aikuisten ryhmässä kannabiksen käyttö on vähäisempää kuin kieltolakia ylläpitävissä maissa.

Kalifornian osavaltiossa yritetään kannabiksen laillistamista. Ehdotus ’The Inalienable Rights Enforcement Initiative’ tarvitsee 700 tuhatta nimeä syyskuun viidenteen päivään mennessä. Aikaisemmin, vuonna 1996 lainsäädäntöä liberalisoinut ehdotus ’Compassionate Use Act’ meni läpi yli viidellä miljoonalla nimellä.

<provo>

Hieman aiheesta sivuten: Aamulehti kertoi vuorostaan kuinka Suomi ei ole enää onnellisin maa. Kannabiksen osalta keskiliberaali Tanska on onnellisin ja Hollantikin kaksi kolmannesta korkeammalla. Miten tämä on mahdollista jos kerta kannabis ja muut huumeet ovat kaiken epäonnen ja rappion alpha ja omega? Vai olisiko sittenkin vain kyse siitä, että vapaa kulttuuri lisää onnellisuutta – ei tarpeeton sensuuri ja ahdasmielisyys? Olisitko sinäkin onnellinen suhteessa jossa toinen osapuoli pyrkii rajoittamaan mahdollisuuksiasi, ohjaamaan moraaliasi tai valehtelemaan sinulle ”sinun parhaaksi?”

</provo>

Ulkomailta poimittua

Kannabis on vähemmän vahingollista kuin alkoholi tai tupakka, kertoo EU:n huumetoimiston tutkimus.” (MTV3) Irlannissa tuotettu 700 sivuinen julkaisu tarkasteli useiden päihteiden aiheuttamaa fyysistä vahinkoa, päihtymisen vahvuutta ja aiheuttamaa riippuvuutta. Tutkimuksessa todettiin enemmistön kannabiksen käyttäjistä lopettavan käytön kolmenkympin tienoilla, sekä tutkittiin kannabista, tupakkaa, alkoholia ja kokaiinia myös sosiaalisena vaarana – tulokset varmaan jo arvaatkin. Tutkimuksen mukaan:

  • Eniten vahinkoa: ekstaasi ja kokaiini, sitten alkoholi ja heroiini, kannabiksen ollessa viimeisenä.
  • Vahvin päihtymistila: alkoholi, heroiini toisena, kokaiini kolmantena ja kannabis neljäntenä.
  • Riippuvuutta aiheuttavin: tupakka, sitten heroiini ja kokaiini, alkoholi neljäntenä ja kannabis viimeisenä.

Ja Hollannin tupakointikielto astui voimaan. Coffeeshopeissa ei enää saa käyttää kannabiksen mixerinä tupakkaa tehden tilanteesta nurinkurisen. [Guardianin artikkeli]

Muualla etsitään tupakan seasta kannabista, meillä kannabiksen seasta tupakkaa.

– Mark Jacobsen, BCD (kansallinen kannabiskauppiaiden järjestö).

Ulkomaisista yhteistyökumppaneista (Reuters, AFP) huolimatta STT ei ole uutisoinut käyttökulttuuritutkimuksesta. Verkkouutiset on uusi tulokas sensurijoi’ien listalle ja HS:n journalistisen velvollisuuden täyttäminen on ollut kiitettävää – mitä nyt aika ajoin ’liian huumemyönteiset uutiset’ häviävät etusivulta huolestuneiden kansalaisten puhelinsoittojen vuoksi. Ampparit.comin kotimaan uutisista löytyy alkoholin aiheuttamia kuolemia, pahoinpitelyitä tai onnettomuuksia jopa arkipäivisin – tiistaina kaksi puukotusta. Ulkomaan uutiset jatkavat kertomistaan Yhdysvaltain taloudellisesta alamäestä.

– piski

Se on totta: syöpään on lääke

Pelkästään Rick Simpsonin tarina ei saanut minua vakuuttumaan kannabiksen syöpäkasvaimia tuhoavasta vaikutuksesta, vaikka vastaavanlaisia tutkimustuloksia on tullut muualtakin vastaan. Kävi kuitenkin ilmi että asiasta on vahvaakin näyttöä – vuodelta 2000 ja aikaisemmin jo vuodelta 1974. Aikasemmalla tutkimuksella pyrittiin todistamaan kannabiksen tuhoavan immuunijärjestelmää, mutta kun tutkimus antoi päinvastaisen tuloksen, se sensuroitiin tutkimusta rahoittaneen tahon – National Institute of Healthin toimesta ja tulokset haudattiin niin syvälle, ettei tutkijatkaan pääse niihin käsiksi.

Madridissa tehty tutkimus vuonna 2000 tehtiin siirtämällä 45:lle rotalle aivoihin syöpäsoluja. Kahdentenatoista päivänä 15 rottaa sai THC:tä ja 15 THC:n kaltaista synteettistä yhdistettä. Kontrolliryhmän 15 rottaa kuolivat järjestään 12-18 päivää aivosyövän solujen ruiskutuksen jälkeen. THC:llä käsitellyistä rotista kolme kuoli 16-18 päivää syöpää aiheuttavien solujen ruiskuttamisen jälkeen, yhdeksän kuoli päivinä 19-35 ja kolme parantui aivosyövästä kokonaan. THC:n todettiin pidentävän rottien elinikää huomattavasti. Synteettisellä yhdisteellä saatiin vastaavanlaiset tulokset.

Syövästä parantuneilla rotilla ei todettu minkäänlaista aivovauriota tai kudosvaurioita, eikä lääkitys vaikuttanut merkittävästi tai ollenkaan fyysisiin ja motorisiin toimintoihin.

Vuoden 1974 Virginian Medical Collegessa tehdystä tutkimuksesta tuloksia ei ole saatavilla, eikä asia jostain syystä löytänyt tietään medioiden kärkeen. Washington Post (18.8.1975) kuitenkin raportoi asiasta seuraavasti:

”Ryhmä Virginian Medical Collegessa on havainnut, että marihuanan aktiivinen kemikaali rajoittaa kolmen erilaisen syövän kasvua hiirillä ja voi myös vähentää immuniteettireaktioita, jotka aiheuttavat elinsiirteiden hylkimistä. Tutkijat huomasivat, että THC hidasti keuhko-, rinta- ja virusperäisen leukemiasyövän kasvua laboratoriohiirillä, ja pidensi niiden elinikää jopa 36 prosenttia.”

Joten, näiden todisteiden valossa pidän Rick Simpsonin työtä onnistuneena ihmiskokeena kannabiksesta syöpähoidon osana. Lisäksi haluaisin vielä ennustaa Nobelin palkintoa ensimmäiselle joka pystyy rakentamaan THC, CBD ja CBN -pitoisuuksia mittaavan, yksityiskäyttöön tarkoitetun laitteen – sekä tietenkin lääkefirmojen vihat, tuhotessa miljardibisneksen yhdellä iskulla.

– piski

Lähteet:

ps. Suomessa lääkkeeksi jo muutamaan kertaan määrätty Bedrocan -lääkekannabis ei edelleenkään kuulu kelakorvauksen piiriin. Lääke maksaa 12 €/gramma, vuorokausiannoksen ollessa 2-4 grammaa. Kela ei korvaa kannabishoidosta aiheutuneita kustannuksia, joten älä sairasta ellei siihen ole varaa.

pps. Huhu kertoo että ensimmäisen Bedrocan -reseptin saanut Turkulaismies on parantunut selkävauriostaan työkykyiseksi.

ppps. Rick Simpson Storystä on ilmestynyt hamppufoorumilaisten toimin suomennettu versio. Dokumentti löytyy piratebaystä torrenttina. Siidatkaa.

Kannabispsykoottiset oireet explained

STT julkaisi toukokuun lopussa uutisen Oulussa tehdystä tutkimuksesta, johon osallistui kuusituhatta 15-16 -vuotiasta. Uutisen kärki kertoi että ”Kannabiksen eli hampun käyttö nuorella iällä lisää riskiä sairastua psykoosiin ja jopa skitsofreniaan.” Todellisuudessa tutkimus ja tutkijat sanoivat, ettei tutkimus ota kantaa ovatko oireet vaikutuksen alaisena koettuja ja että näyttö skitsofrenian riskin lisääntymisestä on heikko. Tiedemaailman konsensus tässä vaiheessa on, että kannabiksen käyttö saattaa lisätä skitsofrenian puhkeamisen riskiä henkilöillä, joilla kyseinen tauti on piilevänä.

Varsinaisessa tutkimuksessa vastaajilta kysyttiin ovatko he käyttäneet kannabista ja 12 kysymystä tutkimuksen ”PROD-screen – a screen for prodromal symptoms of psychosis” 21:stä kysymyksestä. Edelleenkään, tutkimus ei selventänyt olivatko tuntemukset kannabiksen vaikutuksen alaisena koettuja vai ei, mutta voimme varmaan turvallisesti olettaa, että jos ensimmäinen kysymys on ”oletko käyttänyt kannabista” ja toinen ”monta kertaa olet käyttänyt kannabista” niin vastaus loppuihin tulee nimenomaan niistä tuntemuksista, mitä kannabiksen vaikutuksen aikana on koettu.

Tutkimuksen 12 kysymystä kuuluvat seuraavasti. Vastaukset viittasivat psykoosin kaltaisiin oireisiin kun vastaaja merkitsi kokeneensa kolme tai useampia tuntemuksia.

  • Difficulties thinking clearly or concentrating, interfering thoughts or thoughts interrupted.
  • Experience of thoughts running wild or difficulty in controlling the speed of thoughts.
  • Difficulties in understanding written text or speech heard.
  • Difficulty in controlling one’s speech, behaviour or facial expression while communicating.
  • Feeling that events in the environment or other people’s behaviour specifically concern oneself.
  • Feeling euphoric or especially competent and important.
  • Disorders in connection with vision, such as blurred vision, visual oversensitivity or changing visual perceptions.
  • Disorders in connection with hearing, such as oversensitivity, hearing odd sounds or voices without obvious source.
  • Difficulties in carrying out ordinary routine activities, such as washing, dressing, housework, cycling, or driving.
  • Feeling that something strange or inexplicable is taking place in oneself or in one’s environment.
  • Feelings, thoughts or behaviours that could be considered weird or peculiar.
  • Feelings that one is being followed or being influenced in some special way.

Kuumotus: Kuumotuksen taustalla on alitajuinen tietämys rikollisesta toiminnasta, esimerkiksi alaikäinen voi kuumottaa reppunsa sisältämistä alkoholijuomista jos poliisiauto lipuu hitaasti ohi, tai murtovaras kaikkea ylimääräistä liikennettä kohtaan murtopaikkansa läheisyydessä. Hollannin reissullakin moni ensikertalainen kuumottaa tuon alitajuntaan iskostetun ’rikollisen’ leiman vuoksi (tästä pääsee nopeasti yli kun menee vaihtamaan muutaman sanan puistoa valvovan lättäjalkapoliisin kanssa jointti huulessa).

Vapaa assosiaatio: Ajatusten nopea juoksu, hyppiminen aiheesta toiseen, keskittymisen häiriintyminen jne. ovat myös yleisiä käytönaikaisia kokemuksia. Ulkopuoliset pitävät pilvenpolttajan ajatuksenjuoksua kummallisena koska eivät itse välttämättä näe samoja yhteyksiä asioiden välillä. Vapaan assosiaation ketjun vuoksi monet filosofit, taiteilijat ja tiedemiehet suosivat kannabista – sen avulla on mahdollista tarkastella asioita ’laatikon ulkopuolelta.’ Ajatusketju myös johtaa monta kertaa varsinaisesta aiheesta irtautumiseen, jonka vuoksi alkuperäinen käsiteltävä asia saattaa hukkua kokonaan muiden asioiden alle.

Aistien herkentyminen: Pääasiallinen syy miksi kannabista nautitaan, on aistien herkentyminen. Ihminen maistaa, tuntee, näkee ja kuulee herkemmin. Henkilö saattaa viettää pitkän tovin pelkästään katsellen tai kuunnellen puun ja tuulen yhteistoimintaa kokien sen poikkeuksellisen kauniina. Musiikista löytyy kokonaan uusia ulottuvuuksia, sohva on pehmeämpi kuin koskaan tai kostea ruoho varpaiden välissä ei ole milloinkaan aikaisemmin tuntunut samanlaiselta. Tämä on toinen syy miksi taiteilijat kokevat THC:n parantavan heidän työtään.

Muut vaikutukset: Kannabiksen vaikutuksen alaisena motoriikka heikkenee jonkin verran. Voi olla että henkilö kaataa lasin tai bongin, kompastuu tai muuta vastaavaa kannabiksen vaikutuksen alaisena. Motoriikan heikkeneminen vaikeuttaa esimerkiksi ajosuorituksen vaikeutumista, minkä vuoksi ’pilvikuski’ on myös riski liikenteessä, vaikkei ajaminen olekaan vastaavan agressiivista (nopeaa, holtitonta, piittaamatonta) kuin alkoholi- tai amfetamiinikuskilla.

Jos itse olisin joutunut vastaamaan tähän tutkimukseen, olisin joutunut laittamaan raksin yhdeksään kohtaan. Jos kysymyksillä olisi tarkasteltu vain viimeistä vuotta, rakseja olisi tullut muutama vähemmän. Mielestäni kahdeksan kysymystä viittaa selkeästi toivottaviin vaikutuksiin, joita kannabiksen nauttimisella voi olla.

Summa summarum: Tutkijat yhdistivät psykoosin kaltaiset oireet kannabiksen käyttöön nuorilla tutkimuksessaan, mikä ei kerro enempää kuin ’kannabiksen vaikutuksen alaisena suomessa nuori kokee psykoosinkaltaisia oireita.’ Tämän tutkijatkin ovat valmiita myöntämään. STT kuitenkin onnistui vääntämään tästä tuulipukukansaa kannabispsykoosilla ja skitsofrenialla pelottelevan uutisen, eikä kerta ollut ensimmäinen.

– piski

ps. En kääntänyt kysymyksiä suomeksi jotten vahingossakaan tee sisältövirhettä.

Lähteet:

Miettunen et al: Association of cannabis use with prodromal symptoms of psychosis in adolescence (2008).

Heinimaa et al: PROD-screen – a screen for prodromal symptoms of psychosis (2003).

Kutistaako kukka kallosi?

Maikkarin verkkolehti raportoi Australialaistutkimuksesta liiankin raflaavalla otsikolla ”pössyttely pienentää aivoja.” Tutkittavat 15 kannabiksen käyttäjää olivat käyttäneet kannabista 10 – 20 vuotta, keskimäärin viisi jointtia päivässä. Verrokkiryhmästä poiketen näillä aktiivikäyttäjillä oli pienempi hippocampus ja amygdala.

Maikkarin uutinen ei kuitenkaan kerro että kyseessä ei ollut seurantatutkimus, vaan pitkäaikaiskäyttäjien kertaluontoinen magneettikuvaus. Avoimeksi siis jää, onko aivojen pienemmät osat syy vai seuraus kannabiksen käytöstä: eli oliko koehenkilöillä alunalkaen ko. aivojen osat pienemmät, mikä vuorostaan on johtanut raskaaseen jatkuvaan kannabiksenkäyttöön.

Kannabiksen on toki todettu aiheuttavan muutoksia aivoissa, jos kannabista on alettu käyttämään runsaassa määrin tärkeässä aivojen kehitysvaiheessa (tietääkseni mikään tutkimus ei ole vielä ottanut kantaa ovatko nämä muutokset yksilön kannalta positiivisia vai negatiivisia). Tutkittavien keski-ikä oli 39 vuotta, joten on mahdollista että jotkut koe-henkilöt ovat aloittaneet kannabiksen käytön jopa alle 18 -vuotiaana. Aivot tiettävästi kehittyvät noin kahteenkymmeneen viiteen ikävuoteen asti.

Joudutaan myös ottamaan huomioon se, ettei tämä tutkimus kerro mitään normaaleista kannabiksenkäyttäjistä. Koehenkilöt olivat käytännössä pilvessä jatkuvasti, joka päivä, kahdenkymmenen vuoden ajan. Voidaan miettiä mitä ihmisen aivoille tekisi vastaavanlainen kahdenkymmenen vuoden humalaputki. Normaali kannabiksen käyttäjä saattaa polttaa viisi jointtia viikossa tai kahdessa, moni harvemmin.

Maikkari unohti mainita sen osan tutkijoiden sanomisista, että tutkimus ei todista kannabiksen ja pienempien aivojen osien välillä olevan suoraa yhteyttä, vaikka siihen viittaakin. Maikkari tasapuolisuuden nimissä mainitsee toisen tutkimuksen, missä vastaavaa yhteyttä ei ollut löydetty, mutta selittää sen lyhyemmällä kannabiksenkäytöllä (mikä epäsuorasti viittaa juuri rankan käytön ja normaalikäytön eroavaisuuteen). Vastakkaisista tuloksista raportoiminen uutisen yhteydessä kuitenkin olisi ollut mielestäni erittäin suotavaa.

Surullista on että propaganda olettavasti toimii jälleen. Teuvo Tuulipuvulle enemmän merkitystä tuo raflaava otsikko kuin medialukutaito.

– piski

ps. Pyrin palaamaan Oulun yliopiston raportoimaan tutkimukseen nuorten kannabiksenkäyttäjien psykoosioireista heti kun saan kaiken oleellisen materiaalin käsiini.

« Older entries