Uljas uusi maailma

Um cigarro, por favor – väännän espanjanportugalillani tupakoivalle tullimiehelle. Hymylläni lunastettu savuke kädessä alan etsimään varjoisaa paikkaa missä levähtää ja pohtia seuraavaa siirtoa. Hostelli olisi löydettävä ja rinkka laskettava selkääni rasittamasta. Aurinko paistaa ja lämpöä on reilusti yli 20 astetta. Palmun näkeminen herättää vanhassa puunhalaajassa ristiriitaisia tunteita. Istun sen varjoon ja alan käärimään hollantilaisesta hasiksesta ensimmäistä spliffiäni portugalin maaperällä.consuming earth

Maassa on laillistettu kaikki yksityinen käyttö – käytännössä siis tästä suomessa äärimmäisen tuomittavan savun hengittämisestä ei saa edes sakkoja. Tullimiehet eivät ole niitä kaikkein nohevimpia ja etenkin etelä-amerikasta kokaiinia saapuu maahan jatkuvasti. Katujen nurkilla vihelteleviä kauppiaita sen sijaan jahdataan ja viedään putkaan päivittäin. Heiltä voi ostaa niitä tuotteita, jotka YK:n huumausainesopimus on kieltänyt.

Kohti kaupungin keskustaa valuessani silmiini sattuvat yhteiskuntakriittiset maalaukset, rooman valtakunnasta innoituksensa saaneet patsaat, sekä useat tyhjänä seisovat kerrostalot. Ironisesti, kodittomat edelleen nukkuvat kaduilla. Pienkauppoja ja ravintoloita on runsaasti, mikä kertoo toisenlaisesta elämäntyylistä, kulttuurista ja talousmallista, jossa pienyrittäjälläkin on mahdollisuus.

Kun viimein pääsen nauttimaan kahvista keskeisellä turisteja vilisevällä paikalla, nuori mies tulee kauppaamaan minulle hasista. Vedätyksen maku tulee suuhuni kun hän pyytää ensin kuusi euroa, sitten kuusitoista, lopulta kuusikymmentä. Tässä vaiheessa käsken onnenonkijan painua helvettiin, jolloin hinta tulee alas. Noh, olihan sitä sitten parillakympillä about viisi grammaa ostettava – ja paskaahan se oli, noin niinkuin laadullisesti.

Onnekseni hostellin vieressä löytyy Magic Mushroom niminen smartshop. Kannabiksen korvikkeita, designhuumeina tunnettuja kissanminttusekoituksia löytyy useampaa lajia. Liikkeestä löytyy myös salviat, hwbr:t, kratomit ja muut hollantilaisen smartshopin listalle kuuluvat tuotteet. Liike on erittäin siisti ja steriilinoloinen, henkilökunta tietenkin palvelualtista. Ostosreissustani saan kuitin, jota myyjä kehottaa kantamaan aina mukana. Jos ongelmia viranomaisten kanssa tulee, voi todistaa olevansa veronmaksaja, eikä ongelmaa enää ole.

Myönnettäköön ettei designkannabis ole sitä miellyttävintä, etenkin arominsa puolesta. Päihdyttävä vaikutus taas voi olla yllättävä, kuten 15€/g maksava Fidel Mix osoitti, vaikka kuinka yritin seurata myyjän ohjeita ja annostelemaan varovasti. Yllätti myös italialaisen kollegani, kun muutaman henkosen jälkeen kroppa sammui vaikka taju jäi. Myönnettävä on, se on erilaista, vaikken aivan tarkalleen tiedä vielä kuinka.

Valvontaa kaipaava

Suomessa kiirehditään designpäihteiden leimaamista huumeiksi. Ymmärrän toki kiireen suojata väestöä tältä suurelta kansanterveydelliseltä uhalta, mutta katsotaanpa koko toimitusketjua ja sen mahdollisuuksia.

Smartshopin tuotteet valmistaa joku yhtiö. He ostavat päihdyttävän kemikaalin jauhomaisena, toiselta yhtiöltä ja mikserin kolmannelta. He annostelevat ainesosat sopivassa suhteessa, paketoivat tuotteen käyttöohjeineen ja varoituksineen, ja lähettävät sen jälleenmyyjälle. Parin vuoden takaiset DragonFly -kuolemat ruotsissa olivat ainoat (tietooni tulleet) tällaisen ketjun aiheuttamat: tehtaalla aasiassa oli sattunut desimaalivirhe, jonka vuoksi lopputuote sisälsi sata kertaa enemmän vaikuttavaa ainetta kuin sen olisi pitänyt. 

Suomen designhuumekuolemissa on kysymys toisenlaisesta ilmiöstä. Koska huumekoirat eivät tuotetta tunnista, sitä voi tilata internetistä. Ikävä kyllä halvimmassa muodossa tuote on pelkkää valkoista jauhoa, jonka käyttäjä joutuu annostelemaan itse. Ilman pakkaukseen merkittyä tuotemerkintää (tai sen ollessa väärä), loppukäyttäjä ei välttämättä tiedä kulkeeko oikea annostus milligrammoissa vai kymmenissä. Sanoisin, että designhuumeiden ostaminen nimenomaan kadulta on vaarallista. Tappavaksi sen tekee diileri, joka kauppaa valkoista jauhetta jonain muuna kuin mitä se oikeasti on.

Tässäkin asiassa ympyrä sulkeutuu kuten päihdepolitiikkaan kuuluu: tiedottaminen on toissijaista, vaikka se olisi tärkeintä juuri sille huono-osaisimmalle ryhmälle – ihmisille, joiden kyvyt etsiä itse tietoa on rajalliset. Ironisesti kieltoa innokkaimmin ajavat omaavat saman vajavaisuuden, heidän ongelmansa tosin on luetun ymmärtämisen vaikeus rajallisen maailmankuvan puitteissa, eikä suinkaan kyky hakea informaatiota.

– piski

Syntisen kallis kaupunki

Pysähdyn kevennetyn lastini kanssa ensimmäiseen koffariin pakoon tihkusadetta, tekemään toimintasuunnitelmaa. Makuupussini ei pelasta minua sateelta. Edessä on kylmä yö.

Damin kahvilat eivät ole juurikaan muuttuneet, ei näy digitaalisia näyttöjä, monessa pienemmässä paikassa menu löytyy edelleen baaritiskiltä ja menusta usein löytyy myös avaruuskakut. Päädyn Blues Brothers -teemaiseen siistiin kaksikerroksiseen koffariin, sopiva paikka miehen jolla on missio levähtää. Hinnoissa siintää damilisää noin puolet muuhun hollantiin verrattuna, tuplasti tuotteesta riippuen. Budjettimatkaajalle ei kaupunkia voi suositella, jos kahvii maksaa kolme euroa.

Oli ikävä jättää Maastricht, mutta läksiäiset olivat mahtavat. Päädyin bileisiin vallattuun satamarakennukseen josta löytyi baaritiski ja paikallisia artisteja keikalla, sekä rehellisesti hauskan näköinen portugalilainen nimeltä Alex.

Liian kallis kuuden euron hasajoopeli alkaa olla viimeisillään kun huomaan kyvyttömyyteni kostuttaa suutani tyhjällä kahvikupilla. Jano antaa hyvän syyn uhmata tihkusadetta, joten kierrän asemalla minimiin kevennetyn varustukseni ylleni ikävöiden jumissa hukkaamaani schemaghia.

No, se oli löydetty, joten se kuuluikin takaisin kiertoon. Mahtava huivi, tuokoon onnea seuraavalle hipilleen.

Kauppakadulla jano kuljettaa minut lähimpään Subwayhin; pullo vettä, 2e. Turistikojussa kiiltää huiveja. Samannäköisiä, mutta ei mitään läheskään yhtä lämpimää. Myös seuraavassa, mutta toisaalta hyllyjen valikoma on lähes identtinen. Kuulen musiikin kadun päästä, alan siis olla lähellä kaupungin aukiota. Sade lakkasi, mutta oletettavasti vain hetkeksi. Nurkan takaa kajastaa kirkas valkoinen valo.

Kämppä damista, moeilijk toegang

Asunnon saaminen hollannista voi tuottaa vaikeuksia. Osa vuokratoimistoja ottaa välityspalkkionsa vuokraajalta, yleensä noin kuukauden vuokran suuruisen. Toiset välitysfirmat tarjoavat palveluaan muutaman kympin kuukausihinnalla, tosin asunnon löytämiseen useimmin vierähtää kuukausi jos toinenkin. Toisaalta, asuntoja on myös saatavilla ilman vuokratakuuta.

Luonnollisesti Amsterdamissa kysyntä on suurin ja vaikka tyhjiä asuntoja olisi, ne eivät välttämättä ole vuokrattavana. Toistaiseksi hollannissa on ollut laillista asuttaa vuoden käyttämättömänä ollut asunto, kutsumalla poliisin tarkastamaan vallatun asunnon laillisuus. Mutta laki muuttuu lokakuun alussa.

Ymmärrän siis miksi tämä kasvava mielenosoittajajoukko on kerääntynyt kirkkaasti valaistun, telttojen ympäröimän fallossymbolin äärelle, kuuntelemaan musiikkia, verkostoitumaan, käyttämään päihteitä ja juhlimaan kuin Taideslummissa konsanaan. Vaihdettakoon nyt tuomiokirkkomme kuninkaanpalatsiin.

Uusi sadekuuro ajaa minut kansallismonumentin juurelle jossa törmään samaan pieneen portugalilaiseen hippiin kuin edellisiltana Maastrichitssa. Nauramme asialle ja siirrymme spliffien käärimiseen. Hän odottaa ystäviään saapuvaksi, ystäviä jotka osoittautuvat kahdeksi nuoreksi naiseksi, joilla sattuu sopivasti olemaan ylimääräinen teltta.

Now hey, what else could I say;

the lord giveth, giveth all that thy might need to feed, to sleep – all for the man with the mission.

– piski

Rajaviivoilla

Aurinko nousee viileässä syysilmassa kun hoiperran kahden euron lentokenttäkahvini kanssa kohti bussipysäkkiä, jolla kourallinen matkaajia jo odottaa kyytiään. Euroopassa välimatkat ovat lyhyitä ja lennot halpoja. Ihmiset iloisempia, eikä ulkoasuasi tarvitse kuumottaa, kunhan muistat hymyillä.

Muutamaan otteeseen etelä-hollannin on mainostettu vähentävän coffeeshop-tarjontaansa huumeturismin vuoksi. Turismia valvotaan joka koffarin ovella skannaamalla asiakkaan henkkarit  tietokantaan, mistä näkyy josko ko. henkilö on käynyt liian useassa koffarissa asioimassa päivän aikana. Käytännössä naapurimaasta ajellaan vähintään kerran viikossa, kavereiden kera tai kavereiden luokse, jonne blossea on varastoitu. Kotimatkalla tullimies katsoo vain passia.

Toinen radikaali muutos on tullut EU:n tupakointikiellon vuoksi. Lähes jokaisen coffarin poltto-osasto on suuri lasikaappi, johon onneksi ja tietenkin saa viedä ostamansa juomat mukanaan. Mikserinä käytetään lähestulkoon poikkeuksetta tupakkaa. Alkoholia etelän coffareissa ei juurikaan myydä.

Muutosvaihe on ilmeisesti ollut vireää laitetoimittajille, sillä lasikopin ja skannauskaluston lisäksi listat löytyvät digitaalisena. Samaan syssyyn on hankittu dj-kalustoa ja televisioita joilla viihdyttää ajatuksiinsa uppoavia asiakkaita vaikka Babarilla, futiksella tai surkuhupaisalla tosi-tv:llä. Kourallinen koffareita kulkee vielä siirtymäajassa ja onkin mahdollista että nämä ovat niitä ”karsittavia coffeeshoppeja”, jos direktiivien edellyttämiä muutoksia ei tehdä ajoissa. Harmi sinänsä, sillä vaikka hollannin lasikuutiot ovat huomattavasti miellyttävämpiä kuin suomen vastaavat, mieluummin istun tiskillä spliffini kanssa.

Black Widow

Tällä hetkellä letkeimmän meininkini löydän kaupungin syrjäisimmästä listatusta coffarista. Alakerran tupakointihuoneessa nuoret pelaavat bilistä ja snookeria heikkokuntoisilla pöydillä. Nurkassa toinen porukka pelaa foosballia kun taas flipperi seisoo käyttämättömänä. Ei televisiota. On sunnuntai ja tuntuu että olen vahingossa tehnyt kolmen vuoden tekemättömistä töistä kolmanneksen istumassa kahvilla. Alakerran tiskiltä neljällä eurolla lunastamani joopeli oli kuin liukuhihnalla kääritty. Hyvä sellainen. Kuten sitä seurannut blunttikin.

Sunnuntaina on rauhallista. Monet ajanviettopaikat ovat edelleen auki, rauhallisella asiakaskunnalla. Ulkoilma on selkeä kun kohta vaellan kohti väliaikaista asuntoani, ehkä EasyGoingissa poiketen, ehkä hiukopalaa snägäriltä mukaani nykäisten, ken tietää. Mutta huomenna on valmistauduttava tulevaan matkaan kohti Rotterdamia ja Haagia. Toivon että vähäinen kertynyt kielitaitoni ja erään belgialaisen hakkerin opettamat kikat kantavat perille saakka mutkattomasti, viestien.

Viiden päivän aikana olen käynyt katsomassa kymmenen coffaria, polttanut noin 4g hasista, 5g kukkaa ja nähnyt yhden psykoositapauksen. Ja muurin jolla d’Artagnan kuoli.

Unohdinko jotain? Kerron sen sit seuraavalla kerralla.

– piski

ps. SpaceCakes are ’verboden’.

Mis viel lämmin oli

Kallistuneen tornin kaupungissa graffitit kertovat vatikaanin-, keskitetyn vallan ja ”don” Berlusconin vastaisuudesta.. Vielä etelä-eurooppalaisemmat nuoret miehet pitävät näkyvillä kämmenen kokoisia lehtiä, hatuissaan, tatuoituna kaulaansa. He pyytävät foglio kangastuolissa istuvalta tytöltä ja poistuvat baarin takaosaan. Gallialaista baarinomistajaa ei haittaa.

Seuraan liian tutun hajun perässä. Pojat eivät juurikaan puhu englantia, mutta vitosen seteli kertoo mitä haluan. Ilmeisesti turistihintaan pöytään ilmestyy vajaa gemmi ketanaa/ketamia. Istahdan nurkkaani lämmittämään tyytyväisenä juuri hankkimaani peruslätkää ja pohtimaan milloinkahan tätä olisi viimeksi polttanut. Ainakaan spliffistä.

Tyytyväisenä hymyilen onnistuneelle matkasuunnitelmalleni. Välipäivää missaamatta halvalla kahden maan halki, vaikka leijonan reviirillä kasvatetut pitikin tuhota polttamalla ennen kruunun lentokenttää. Voisiko joku muuten kertoa miksi vaakunassamme on leijona? Joutsenen vielä ymmärtää mutta leijonaa ei liene näkynyt muualla kuin korkeasaaressa, ei edes muuttoeläimenä.

Lätkäkauppias havahduttaa minut syvällisestä pohdinnastani käymällä kätköllään. Futislipun alla karmilla lepää jotain. Hän huomaa huomanneeni eikä enää palaa kätkölleen. Viereiseen pöytään on ilmestynyt kolme nuorta miestä, siistimpiä ulkoasultaan kuin aiemmat. Uakon heidän osaavan englantia. Kohteliaasti pyydän liittyä heidän seuraansa udellakseni heistä sen minkä inhimillisesti on mahdollista tunnissa parissa.

He ovat myös tulleet ostoksille. Illemmalla pitäisi ilmestyä kukkaa, mutta täälläkin siihen vaaditaan pieni säätö. Joten vaihdamme tarinoitamme ja ganjakulttuuriamme oluen ja espanjasta heillekin virtaaman lätkän parissa. Käytännössä kaikkialla hiisataan paitsi poliisien edessä, joten kadulla ei välttämättä kannata jointin kanssa kävellä. Sama koskee muitakin toleranssin maita. Kasvia ei juurikaan kasvateta, ainakaan nuoren aikuisen kaupunkilaisen toimesta kuten suomessa.

Käyn välillä nauttimassa edelleen kesäisestä ulkoilmasta ja samalla vilkaisen onko iloinen gallialainen pitänyt rinkkaviritelmästäni huolta kuten lupasi. Kadun varressa istuu nuoria ihmisiä yhteiskuntaluokkien molemmista päistä ja sanansa mittainen mies. Pyydän häneltä vielä yhden oluen ja pari savuketta reilun tipin kera ja menen katsomaan kuinka poikien säätö edistyy.

Pari grammaa kuivaa, kauniisti lehdettömäksi trimmattua mutta tuoksutonta kasvia, hieman kuin kotoinen päiväntasaajakauppiaan kukinto ennen prässäystä. Lajikkeesta ei tietenkään tietoa ja kaupanteko oli kujahenkistä. Halusin tarjota heille savut kotimaista ulkolajiketta, mutta sitä minulla ei enää ollut. Jointin savussa oivalsin päihdekulttuurien skaalan uudelleen ja se validioi minulle Kauko Aromaankin lausunnon. Ei sillä että siinä alunperinkään olisi mitään epäselvää.

Aikaa oli nelisen tuntia koneen lähtöön kun heitin rinkan selkääni grazien kera ja suuntasin juopuneet askeleeni kohti lentokenttää. Bussi ei kulje ja taksi on rahan haaskausta kun asema on puolentoista kilometrin päässä. Oli aika kaatua ensimmäiselle lämpimälle halogeeninvalaisemalle lattialle ja herätä jotenkin Maastrichtissä…

– piski



Kotimainen Kannabisosuuskunta

”Ajatuksen siemen tuli eräästä Turun marssin jälkeen pidetyistä puheesta. Belgiassa on sallittua kasvattaa yksi kasvi per henkilö ja perustuslaki takaa oikeuden yhdistyä asian kuin asian tiimoilta. Kannabisosuuskunnan kustannukset saadaan poljettua alas ja kasveista huolehtii asiantuntija.”

Entä jos laadukkaan kukinnon hinnaksi jäisi 5 – 10 €/gramma? Tietäisit lajikkeen ja kasvit kasvattaisi luotettava alan ammattilainen?

”Tilanne olisi ideaalinen niille, jotka haluavat kannabista vain omaan käyttöönsä, mutteivät voi kasvattaa kotioloissa esimerkiksi perhesyistä. Lisäksi kasvattaminen nostaa laillisten seuraamusten riskiä huomattavasti.”

Kannabisosuuskunnassa kasvattaja ja muutama osakas tekee sopimuksen kannabiksen tuottamisesta. Kasvattaja suunnittelee ja hoitaa kasvatuksen niin että jokaiselle osakkaalle lasketaan yksi kasvi. Osakkaalle on taattu alaraja johon asti kasvattaja on velvollinen laittamaan omastaan ja yläraja, jonka ylittävä tuotto menee kasvattajalle. Osakkaat maksavat osuudestaan kuukausittain.

”Neljälle osakkaalle haitari oli noin 20 – 40 grammaa kahdella sadalla. Osakkaat maksoivat kerran kuukaudessa kuten sovittu, millä sitten rahoitettiin kasvatusjärjestelmän kustannuksia. Oma osuuteni mukaan lukien tavoite oli noin 150 grammaa, mistä jäätiin jonkin verran erilaisten kasvatusjärjestelmään liittyvien ongelmien vuoksi. Parempi onkin antaa arvio alakanttiin heti alussa.”

Ketä tahansa ei kuitenkaan voi suositella kasvattajaksi. Kasvattajan täytyy olla riittävän luotettava kantaakseen vastuun, koska lakiteitse vastuullisuutta ei voida vaatia. Toisaalta osakkaiden pitää olla myös toimissaan huolellisia, ettei osuuskunta paljastuisi.

”Kasvattaja on velvollinen palauttamaan rahat jos kasvit kuolevat huonon huolenpidon vuoksi. Jos kasvit kuitenkin menee poliisisedän mukana, korvausvastuuta ei ole. Tällä pyrin varmistamaan muun muassa sen, että osakkaat pitävät asian mahdollisimman salassa. Tietenkään kenenkään ei tarvitse maksaa osuuttaan enää narahtamisen jälkeen.”

Osuuskunnan pyörittäminen ei ole stressitöntä ja vaatii vakaata osaavaa kasvattajaa. Kannabisvastaisia ihmisiä ei tiloissa tietenkään nähdä, mutta jopa osakkaat voivat tuntua joskus pallolta jalassa.

”Tasa-arvoinen toiminta on vaikeaa, vaikka säännöt olisi printattuna paperilla. Jälkimmäisellä kerralla tein joidenkin asioiden suhteen kylmiä linjanvetoja säästääkseni ihmissuhteitani. Esimerkiksi tuottoarviota ei saanut enää kesken kasvatuksen, vaan rauhassa odoteltiin jakoon asti. Tilanteen tarkastaminen oli sallittu, mutta ehkä optimaalisinta olisi hankkia osakkaat toiselta paikkakunnalta, en tiedä.”

Ensimmäinen kannabisosuuskunta lähti käyntiin kesällä 2008. Kokemukset olivat positiivisia ja lopputuote oli erittäin kilpailukykyinen katukannabikselle. Jatkoa ei tällä hetkellä suunnitella, mutta ajatus pyörii edelleen kasvattajan mielessä.

”Suuria määriä tarvitseva lääkekäyttäjä voisi olla osuudenomistaja useammassa porrastetussa osuuskunnassa. Toimintaa sinänsä voitaisiin piilottaa entisestään luomalla välikäsi kasvattajan ja osakkaiden välille, mutta ajatus vaatii vielä hiomista. Oleellista toiminnassa on se, että osakas ja kasvattaja voivat luottaa toistensa kykyyn hoitaa velvollisuutensa.”

– piski

Toimitukselta:  Suomessa ei ole vastaavaa perustuslaillista oikeutta (tai edes perustuslakia, näin viimeaikaisten tapahtumien valossa) kuten Belgiassa ja kannabiksen kasvattaminen on rikos. Osuuskunnan kaltainen organisoitu toiminta voidaan tulkita järjestäytyneeksi rikollisuudeksi, vaikka osakkaille päätyvät tuotetut määrät olisivat henkilökohtaisen käytön rajoissa. Ennakkotapauksia ei tietääkseni ole. Hamppublogi irtisanoutuu vastuusta, oli ne sitten positiivia tai negatiivisia.

Mitä 4:20 oikeasti tarkoittaa?

Jotkut väittävät että se on Amerikassa käytettävä poliisiradiokoodi, tarkoitettu viestittämään kannabiksen käyttörikoksesta. Luotettavamman version kertoo High Times lehden päätoimittaja, Steven Hager.

Termi 4:20 sai alkunsa San Raphael nimisestä High Schoolista vuonna 1971. Eräät oppilaat jotka harrastivat kasvatusta ja polttelua, kutsuivat itseään Waldoiksi ( the Waldo´s ). He sopivat keskenään että joka päivä polteltaisiin sensimillaa tasan kello 4:20. Paikaksi sovittiin koulun kampukselta löytyvä Louis Pasteurin patsas. Porukka sopi kannabista tarkoittavaksi koodiksi 4:20:n, jottei heidän aikeensa näkyisi niin räikeästi.

”Tämä termi levisi kulovalkean tavoin ympäri yhdysvaltoja ja siitä tuli kokonaisen sukupolven koodisana joka on yleisesti käytössä joka puolella maailmaa. Vaikka nykyteinit kuvittelevat sen tarkoittavan YK:n päätöstä numero 420 tai Hitlerin syntymäpäivää, niin totuus on se, että vanhempiemme ikäiset keksivät sen silloin kun moni meistä oli vain pilke isiemme silmäkulmassa” sanoo Hager samalla kun hän ojentaa minulle erittäin muhkean kokoisen jolperin.

Hager hymyilee minulle punertavilla silmillään. Hän on ollut täällä Amsterdamissa järjestettävässä Cannabis Cupissa jo useamman päivän.

Antaessani jolperin takaisin hän jatkaa: ”Tiedätkö GK kuinka paljon me saimme polttaa aivan rauhassa ilman että meidän vanhemmillamme oli mitään käsitystä mitä me oltiin tekemässä?” Samalla hän naurahtaa leikkisästi ja tokaisee: ”Meidän muksuilla se ei tule olemaan ihan noin helppoa.”

Hagerin mielestä se mitä ihmiset uskovat 4:20:n tarkoittavan on samantekevää, sillä kaikki puhuvat kuitenkin samasta asiasta. Olen itse samaa mieltä Stevenin kanssa. 4:20 on tärkeä osa kannabiskulttuuria ja se on ollut käytössä melkein 40 vuotta. Suurimmaksi osaksi 4:20 on ollut underground termi. Nykyään näkee monilla ihmisillä 4:20 paitoja tai lippiksiä, Hager valaisee. Hän kuitenkin uskoo että suurin osa ihmisistä ei edes tiedä koko termiä.

Tarkkasilmäisimmät ovat saattaneet huomata piilotettuja 4:20 symboleja esimerkiksi leffoissa. Hyvä malliesimerkki on Quentin Tarantinon Pulp Fiction, jossa kaikki kellot olivat vedetty aikaan 4:20. Kannabiksen harrastajat huomasivat sen oitis, toisille se ei ole vieläkään auennut.

Hager jatkaa kertomalla että vaikka 4:20 antaa mahdollisuuden puhua kannabiksesta hiukan huomaamattomammin, monet pitävät edelleen tuota lukua pyhänä. Hän kertoo itse kylvävänsä kasvit aina huhtikuun 20:s tasan kello 4:20. Cannabis Cupin avajaispäivänä ovet aukesivat tasan kello 4:20. Samoin joka päivä tuohon aikaan cupissa oli konsertti. Oli miten oli, 4:20 on nykyään maailmanlaajuinen ilmiö, joka yleisesti tarkoittaa että on aika panna palamaan – niinsanotusti : )

420 myyttejä

  • Poliisin Radiokoodi:

Ei ole tiedossa että missään päin USA:ta olisi käytössä koodi 4:20 joka tarkottaisi kannabiksen käyttörikosta. Kyseinen koodi ei ole käytössä liittovaltion poliisilla, FBI:llä, eikä myöskään tarkoita mitään kannabikseen liittyvää edes Kaliforniassa. 4:20 tarkoittaa Kalifornian poliisin radiokoodina luvatonta kulkua valtion alueella tai sen luvatonta hyödyntämistä.

  • Kannabiksessa on 420 eri aktiivista kemikaalia:

Itse asiassa Kannabiksessa on noin 315 eri aktiivista kemikaalia joiden määrä vaihtelee ylös alas riippuen siitä mikä lajike on kyseessä

  • Adolf Hitlerin syntymäpäivä on 20 huhtikuuta:

Kyllä pitää paikkaansa että, silloin tosiaan oli ”Aatun” synttärit, mutta 4:20 tarkoittaa aikaa, ei päivämäärää.

  • Columbinen koulusurman päivämäärä:

Termi oli jo käytössä ennen tuota traagista päivää.

  • 420 on kellon aika jolloin juodaan teetä Hollannissa:

Hollannissa ei ole virallista teeaikaa.

Kiitän Steven Hageria kovasti hänen valaisevasta kertomuksestaan. Harvoin pääsee juttelemaan ihmisen kanssa, joka on oikeasti ollut paikalla kun jotain noin legendaarista on keksitty. Steven sanoo että ilo on täysin hänen puolellaan ja lahjoittaa minulle pienen pussin 2008 Sativa sarjan voittajaa Super Lemon Hazea.

Kukka on todella aromikasta josta räjähtää vahva sitruunainen tuoksu. Jos en tietäisi paremmin voisin melkein luulla että pullollinen sitruunan tuoksuista pesuainetta olisi juuri kaatunut johonkin lähelle. Katson, haistelen ja olen yksinkertaisesti ällistynyt näkemästäni. Kiitän häntä kädestä pitäen vielä kerran ja lähden eteenpäin kohti upouusia vaporisaattoreita notkuvia pöytiä, jatkamaan tuomaripassini tuomia velvoitteita : )

Kyllä elämä voi joskus olla ihanaa.

– GanjaKing420

Kasvatuspäiväkirja: Helppoa, halpaa ja ekologista hamppua

Ensimmäinen kasvatuskokeiluni noin vuosi sitten kaatui siihen, ettei yksikään saamistani siemenistä yksinkertaisesti itänyt. Tänä kesänä päätin kokeilla uudelleen.

Tilasin Hollannista Lowryderin siemeniä. Pieni, miedontuoksuinen, autoflower-lajike, joka Suomen kesässä tekee kukintoa ikkunalaudalla melko vaivatta. Määrällisesti en varmasti tule paljoa sensimillaa saamaan (pahimmassa tapauksessa kaikki kasvini ovat uroita), mutta omalla työllä ja hellällä huolenpidolla kasvatettu kasvi tuottaa itsessäänkin jo paljon iloa.

Tarvikkeina ei sen kummempaa kuin kolme saviruukkua alusastioineen, säkillinen Biolanin mustaa multaa, pieni pussi lecasoraa, lämpö- ja kosteusmittari ja suihkepullo. Kolmen siemenen idätys tapahtui kahden kostean suodatinpaperin välissä kelmulla peitetyllä lautasella.

Idätys kesti vähän vajaat 48 tuntia. Yksi siemenistä oli ehtinyt jo kasvattaa sentin hännän. Toisessa häntä oli vain puolisen senttiä ja kolmannessa vain muutaman sentin pitkä. Kylvin siemenet hyvin kasteltuun multaan ja numeroin kasvit idun koon mukaan. Pisin on numero yksi.

Ensimmäinen lehtipari putkahti pintaan ruukusta kolme, toisen ja kolmannen päivän välisenä yönä. Jokainen taimi on kuitenkin kasvanut hurjaa vauhtia ja nyt, päivänä neljä, kaikki kolme vartta ovat lähes samanpituisia. Kolmosen varsi on paksuin. Toinen lehtipari on jo aluillaan jokaisessa taimessa.

Kysymykseen ”kuumottaako?” vastaan: välillä. Mutta olen rationaalisesti päätynyt seuraavaan: Vaikka kasvini ovat ikkunalaudalla, ne eivät toistaiseksi herätä paljoa huomiota. Kun hampulle ominaisia piirteitä alkaa ilmaantua, ei niitäkään luultavasti kadulta katsellessa erota; asun kuitenkin useamman kerroksen katotasoa ylempänä.
Myöhemmin ganjan tuoksu voi herättää joidenkin mielenkiinnon, mutta lähi- ja seinänaapurit ovat enimmäkseen nuorta porukkaa, jotka eivät ole valittaneet ainakaan ajoittaisesta yrtin tuoksusta, joka leijuu joskus hampuusin ympärillä hänen tullessaan ”iltakävelyltä” sisätiloihin. Sitäpaitsi en ole talossa ainoa, jonka asunnossa tuoksuu hyvältä…

Kirjoitan kasvatuspäiväkirjaan aina kun jotain mainitsemisen arvoista ilmaantuu. Kommentteina voi jättää vaikka kasvatusvinkkejä.

949200

Lyhyt raportti Jyväskylän marssista

Kiitän puolestani Jyväskylän hamppumarssin puuhamiehiä. Porukkaa oli ainakin minun silmiini enemmän kuin viime vuonna – samoin uteliaita katseita, osa hyväksyviä, osa paheksuvia. (Eräs mummo näytti marssijoille keskisormea.)
Kauppakadulla taivasteleva kansa vaikutti enimmäkseen yllättävän hyväksyvältä. Useimmilla oli kasvoillaan pieni hymy, joka kertoi: hipinretkut siinä sanovat ääneen sen, mistä kaikki eivät uskalla edes puhua.
Liittyipä väkijoukosta osa marssiinkin.

Paikalla oli yksi poliisi ohjaamassa liikennettä. Ja kuten eräs marssitoveri minulle sanoi: yleensä poliisit ovat enemmänkin marssijoiden turvana kuin kyttääjinä.
Ja se on täysin totta. Toisinaan terassilta ovat vihaiset herrasmiehet heitelleet marssijoita erilaisilla esineillä. Uhkauksia satelee sieltä täältä. On myös leikillään elehditty, että kohta lentää pitkätukalle pullo päähän. Tai sitten tyydytään huutamaan se perinteinen ”vitun kannabispellet!”

Mutta mikä voisikaan sanomaamme paremmin vahvistaa? Monestiko marssijat ovat heitelleet terasille muuta kuin iskulauseita tai siemenpaketin? Monestiko marssijat ovat uhanneet antaa tauluun jollekin, koska joku nyt sattuu juomaan olutta? Moniko tappelee pilvipäissään? Vastaus on tuskin suurempi luku kuin 10, jos niinkään suuri.
Moniko on aggressiivinen humalassa? Liian moni (minäkin), ja siitä kertovat karua faktaa sekä tilastot että uutiset. ”Alkoholilla oli osuutta tapahtumiin.”

Aren aukiolla puuhamiehemme kehoitti kanssamme eri mieltä olevia ottamaan mikrofonin käteen ja kertomaan, mikä mättää. Ketään ei näkynyr. Lähellä olevilta terasseilta vilahti pari keskisormea ja jostain kuului vihainen huuto. Eikö ollutkaan munaa muuhun kuin uhoamiseen? Kun olisi tilaisuus oikeasti sanoa jotain, miksei kukaan tullut ja sanonut?

Oikeastaan voisin siis kiittää myös humalaisia uhoajia. Kiitos kun teette sanomamme entistä selvemmäksi ja vieläpä todistatte sen aukottomasti!

949200

« Older entries