Muistokirjoitusta odotellessa

Seuraava kulminoitumispiste kannabiskeskustelulle on eduskuntavaalit 2011. Tällä kertaa ehdolla on enemmän kuin yksi julkisesti kannabiksen dekriminalisaation puolesta puhuva ehdokas. Puolueet joista heitä löytää varmimmin ovat Piraattipuolue ja Muutos 2011. *

Muutoksia tapahtuu myös keskustelun luonteessa. Vastustajat tietävät olevansa heikoilla, joten kriittisimpiä ovat enää vain muutamat ”hörhöt”, jotka uskovat vakaasti vain kannabiksen zombieksi tekemään vaikutukseen, jolle jostain syystä vain vakavasti sairaat ovat immuuneja.

Ihminen, joka ei ole koskaan käyttänyt mitään huumetta, on kuin ihminen, joka asuu kolmiossa mutta käyttää vain kahta huonetta.

Kaikille se ei sovi, kuten ei alkoholikaan. Itse koin kuitenkin henkilökohtaisesti tiedottamisen puutteen aiheuttaman hengenvaaran, annostellessani smartshopista ostamani Nirvanan väärin ensikokeilua varten. Kun sydän hakkaa kahtasataa, alkaa oikeasti tulla ikävä sitä turvallista päihdettä. Onhan Nirvanakin puhdas luonnontuote, mutta sekoituksena sellainen, jonka kanssa kannattaa olla todella varovainen.

Väitän, että suurin huumekuolemien aiheuttaja maailmassa on huumeiden kieltolaki. Kaiken lisäksi se puuttuu yksilön itsemääräämisoikeuteen ja estää talouskasvua. Jos tuotanto siirtyisi edes hiukan turhakeviihteen massatuotannosta kannabiksen tuotantoon, luontoakin säästyisi.

Jos et tiedä, mutta haluat kokeilla, aloita varovasti. Se saattaa pelastaa henkesi.

Turun kannabisyhdistys (TusKy) on avannut uudistuneet sivunsa ja sähköpostilistalla tulee uutisia tosi tiuhaan tahtiin. Siitäkin huolimatta ettei yhdistyksen rekisteröinti onnistunut. Päätöksessä yksiselitteisesti vedottiin aiempaan päätökseen.  No, taistelu oikeudenmukaisuudesta jatkuu samalla kun konflikti eskaloituu.

Ennenkuin pistämme pillit pussiin täällä ja hyväksymme blogimme luonnollisen kuoleman vääjäämättömänä tosiasiana, vetoamme lukijoihin paremman tulevaisuuden puolesta: On aika jälleen aktivoitua.

Tukekaa haluamaanne yhdistystä, osallistukaa kevään hamppumarssille ja lopettakaa kuumottaminen – ikään, asemaan tai sukupuoleen katsomatta. 17.4. antakaa tukenne sille ehdokkaalle, jonka tiedätte kannattavan dekriminalisaatiota ja ohjaavan asenneilmastoa kohti sallivampaa suuntaa. Ostakaa hampputuotteita, vaikka sitten se johtaisi siihen, että skeittilautafirmat kuolevat kun kaikilla on lähes ikuisesti kestävä lauta. Muutos on loppujen lopuksi kansalaisen käsissä, joka päivä.

– piski

ps. Blogi suljetaan lopullisesti näillä näkymin huhtikuun lopussa. Hamppublogi toivottaa hyvää kevättä, vakaumukseen katsomatta.

pps. *Valtapuolueen kannabisehdokkaalle menevä ääni nostaa myös puolueen muidenkin ehdokkaiden äänimäärää, kiitos D´Hontin laskentamallin. Itse annan ääneni siis uudelle puolueelle – jotta edes valtion vaalituet jaettaisiin tasaisemmin neljän vuoden päästä.

Luonnollisuuden jatkuvuus, jatkuvuuden luonnollisuus

Ilmassa tuoksuu jälleen. Liekö syynä lämmin kesä, vaiko viime vuosina siinneet muutosta hakevat poliittiset liikkeet. Kenties politisoitu Euroopan kulttuuripääkaupunki 2011, vaiko viihteellistetyt vaalit 2011. Unohtamatta tietenkään Timo Haaraa, Marko Sihvosta, tai ketään maailmamme epäkohdista sananvapauttansa aktiivisesti käyttävää.
Luulenpa että toteutumaton sukupolvenvaihdos on antanut odottaa liian kauan. Sukupolvenvaihdos, jossa on enemmän poliittisia, taloudellisia, eettisiä ja uskonnollisia näkökulmia olemassaoloomme ja järjestäytymiseemme, kuin yhdessäkään aiemmin tunnetuista – kiitos vapaan informaation.

Taistellako leipäpalasta, jonka pitää kasvaa joka ikinen päivä, vaikka siitä nytkin riittää vain murusia päiväntasaajan eteläpuolelle, vaiko priorisoida resurssit peltoon joka ruokkii koko yhteisön?
Entäpä ajatus leivänmurumme antamisesta jo kevyesti koko sukunsa ruokkivalle, pelkästään oikeudestamme vaihtaa paperia leipään, leipää paperiin ja paperia johonkin jolla voimme kuvitella saavamme enemmän tai parempaa leipää.
Tai taipua katsomaan muuanne kun vanhus kotiututetaan loppuelämäksi lääkittyyn laatikkoon, vaiko kysyä miksei lasten ja vanhusten hoitoa pyritä järjestämään samaan paikkaan, niin kauan kun eläköityneiden kunto sen sallii?
Vai jättääkkö tavaran vaihdosta pois resurssien tuhlaaminen, kilpailu ja samalla se vihta johon on kustu.
Eikö se nyt vaan kuitenkin ole niin, että jos talouspoliittiset isämme olisivat hoitaneet hommansa, ihmisillä olisi huomattavasti vähemmän työtä ja se olisi hyvä asia.

Take it easy in the talouskriisi.
– A., the israelian, with a smirk on his face.

Meille syötetään huonoa heinää, ja se saa sukupolvet taistelemaan toisiaan vastaan. Kuinkas konfliktit kulminoituvatkaan?

Kuinka viedä kasvavalta nuorelta ihmisarvo

Itse uskoisin avoimeen dialogiin, mutta kun vastassa on älylliseen tappioonsa viimeisenä kilpenä tarttuvia keski-ikäisiä leijonia, tehtävä ei ole helppo. Asiaa ei auta se, että media kyllä muistaa kuuluttaa sisäministeriön huumevalistustoimintaan kuuluvan lausunnon, mutta on kykenemätön kertomaan kesäisestä yöstä, kun eräs reviirikiista kulminoitui somalien piestessä joukolla kaivopuiston kukkulalla päivystävät GanjaKauppiasGhanalaiset. Mutta kaikkea toivoa en ole median osalta vielä menettänyt.

Entä jos kehitys jatkuu tätä rataa? Ammattirikolliset aseistautuvat sillä aikaa kun valvontapoliittinen koneisto keskittyy polkemaan sananvapauttaan käyttäviä aktivisteja. Kotikasvatuksen kärsiessä tehdastuotanto kannattaa, eikä pirilasti ole ennenkään rajalle pysähtynyt kun autossa on CD-kilvet. Väkivallan lisääntyessä terrorilta suojelevat järjestelmät saavat oikeutuksensa, ja pian sinusta kyetään sekä halutaan tietää enemmän kuin sukulaisesi sinusta tietävät.

Surullista että käärme on tosiaankin itseään syövä ja siksi valtio-instituutiollakin tulee aika olla peloissaan. Ei todellisten huume/talousrikollisten vuoksi, vaan syrjäytyneiden nuorten miesten, joilta evätään kaikin keinoin se, minkä mikä tahansa logiikka – taloudellinen, poliittinen, terveydellinen tai tieteellinen – heille soisi. Heitä, joilta evätään sananvapaus sanomalla etteivät he ole kuuntelemisen arvoisia, koska ovat pysyvästi päihteistä korruptoituneita. Niiden lähiön asukkaiden jotka vaihtaisivat mielellään betonivankilansa maatilkkuun. Kun älykkäältä, eettiseltä ja kyvykkäältä nuorelta mieheltä kielletään kaikki ihmisarvo, syntyy mäntymäkeenkin al-Qaida.

Aina voi paeta, mutta…

2011 on tärkeä. Itse vetäydyn alankomaille pohtimaan seuraavaa siirtoani. Tätä valtiota en tunne omakseni, eikä länsimaisen talousmallin orjaksi ryhtyminen houkuta. Velkaa on, enkä sitä takaisin aio maksaa jos hintana on tuudittautuminen orwellilaiseen onnellisuuteen. Ystäviä löytyy, ja niiden kesken rinki säilyy.

Mutta Suomi on edelleen maani, jota veljeni ja siskoni asuttavat. Jos olen taistelussa, olen taistelussa myös heidän vapautensa vuoksi.

– piski

ps. Let not it be a passing phenomenon. Besides, anyone could claim good cuttings towards winter.

http://yle.fi/uutiset/news/2010/09/cannabis_found_growing_in_helsinki_parks_and_on_roadsides_1964405.html

Marssi mediamyrskyssä

Ihmisen maailmankuva muotoutuu viestien kantamien merkitysten voimasta. Merkitykset – tai meemit – mahdollistavat niin propagandamenetelmät mainoksista aivopesuun, kuin todellisen yhteisymmärryksenkin tavoittelun kahden tai usemman henkilön välillä. Vapaa informaatio on arvostettu riippumattomuutensa vuoksi, halveksittu koska sisällön totuusarvosta ei kukaan ole vastuussa.

Turun Sanomat aloitti raflaavasti otsikolla ”Vai vaaratonta?” ilmeisesti etukäteen lausuttuna vastalauseena kannabisaktivistien toitottamaan ”vaarattomampaa kuin lailliset päihteemme” -meemiin. Toimittaja joutui kuitenkin keskeisen viestin muotoilemaan muotoon ”käyttö voi lisätä riskiä sairastua” alussa tehdyn vankan psykoosipohjustuksen jälkeen. Tuloksille on toki helppo löytää oikeutus, kun tutkimusryhmänä ovat olleet 14-15 -vuotiaat aktiivikäyttäjät. Kainalojuttuna kerrottiin jo toista kertaa kannabispsykoosiin sairastuneen ikäiseni Mikon tarina. Molemmat artikkelit julkaistiin myös Kalevassa.

Tuntematon harha

Kannabispsykoosi on vakava asia, minunkin mielestäni. Tosin neljänneksen elämästäni olen pilveni tuntenut, enkä huonoimpiakaan hetkiä voi kutsua kannabispsykoosiksi. Myöskään kukaan ystäväpiiristäni ei ole moiseen törmännyt. Vapun alla kuitenkin pääsin todistamaan työni ohessa jotain, mikä olisi voinut hyvinkin olla kannabispsykoosi, eikä paniikkikohtaus kuten maassa huutavan nuoren tytön ystävät kertoivat.

Toinen usein toistuva kannabispsykoosin malli on jumalharha. Itseasiassa tämä ”mielenhäiriö” on niin yleinen, että sitä pitäisi tutkia niin psykologiselta kuin filosofiseltakin kannalta. Huvittavaa on länsimaisen ja itämaisen kulttuurin ero suhtautumisessa yksilöön, joka ymmärtää olevansa jumala. Itsekin olen sen todennut, useita kertoja, ilman negatiivista vaikutusta kykyyni toimia yhteisön täysivaltaisena jäsenenä. Kieltämättä (kieltojen vuoksi) ylin auktoriteetti ei sijaitse enää tuomarinpallilla tai missään ulkopuolellani, vaan sillä valtaistuimella istuu moraalikäsitykseni. Jos et ymmärrä, todennäköisesti näkemyksesi jumalasta on kangistunut vallitsevien monoteististen meemien muottiin.

Jälkiaaltoja

Marssin ohella muu aktivoituminen mediassa noudatti aikaisempaa kavaa. Poliitikkojen pisteidenkalastelu narkofobialla, viranomaisten korostunut valvontainnokkuus ja myös se uusi urastaan auktoriteetin ammentava puolestapuhuja.

Mielestäni mediacoctail oli hyvinkin reilu, kun otetaan huomioon että haittojen korostaminen valistuksessa on edelleen Suomen huumepolitiikan edistyksellisin keino taistella huumesodan puolesta. Jopa STT:n toimittama artikkeli oli asiallinen, tosin (minä ja asianosaiset) voidaan epäillä jutun joutuneen muokattavaksi ennen julkaisua Hesarin toimesta. Propsit menee myös YLE:lle ja TS:kin jälkiuutisointi kääntyi myönteiseksi aktivistien asialle, ylikonstaapeli Aro-Heinilän pelotellessa ongelmilla jotka syntyvät laittoman asian puolesta marssimalla.

Emme siis vielä elä poliisivaltiossa, vaikka viimeaikoina on nostettu tapetille erinäiset vapaaseen tiedonkulkuun haluttavat rajoitukset, jotka uhkaavat myös tämän blogin toimintaa. On hetkiä, jolloin olen todella huolestunut. Toisaalta uskoni sukupolveni kykyyn rakentaa kestävä oikeustaju on vankkumaton nimenomaan vapaan median vuoksi. Median, jota valvoo tehokkain koneisto: jokainen linjoilla roikkuva ajatteleva, yhteiskuntavastuunsa tunteva ihminen.

– piski

1998: Tavoitteena huumeeton maailma

Vuodenvaihteen koululaisten kannabiskäryt toimivat jälleen hyvänä ponnahduslautana huumausainerikollisuuden pohtimiseen. Toistakymmentä ennen vuotta -96 syntynyttä nuorta kiikutettiin kuulusteltavaksi kannabiksen ja kolmiolääkkeiden vuoksi. Kuten poliisia, itseänikin kiinnostaa mistä nuoret olivat päihteensä hakeneet.

YK:n korkean tason huumekokouksen alla julkaistu EU:n raportti kertoi ettei löydy todisteita huumeongelman vähenemisestä. ”Kovien huumeiden” käyttäjien määrä on kasvanut ja kannabiksesta on tullut osa nuorten kasvuprosessia hyvinvointivaltioissa. Siellä missä lakeja on kiristetty, huumeiden hinnat ovat laskeneet, eivätkä nousseet kuten olisi odotettavissa. Viitteitä saatavuuden vaikeutumisesta ei ole.

Raportti kertoi myös täyskiellon lisäävän rikollisorganisaatioiden varallisuuden ja vallan kasvusta mm. Meksikossa ja köyhissä Afrikan valtioissa. Ei siis tarvitse ihmetellä, kun maailman rikkaimpien listalle päässyt huumelordi Joaquin ”El Chapo” Guzman Loera kiitti julkisesti yhdysvaltain hallitusta imperiuminsa mahdollistamisesta.

Vaikka yhtäkään kymmenvuotistavoitetta ei oltu saavutettu, YK:n huumetsaari Antonio Costa lausui ”maailman huumeongelman olevan hallussa.” Kokouksessa ei keskusteltu haittojen vähentämisestä, muun muassa venäjän vastustuksen vuoksi.

Naapurimme ilmeisesti katsoo olevansa YK:n yläpuolella päätöksenteossa, sillä siellä ei saa harjoittaa haittoja vähentävää politiikkaa. Venäjällä katsotaankin että huumevieroitus pitää tapahtua laillisesti käsiraudoissa rikollisjärjestöjen toimesta. Kokouksen jälkeen YK jatkaa käytännössä samalla kritisoidulla kriminalisaatiolinjalla, joka ei ole tuottanut kuin päinvastaisia tuloksia.

Kumottu kieltolaki käytännössä

Portugalissa kaikkien huumeiden dekriminalisoinnista on saatu positiivisia kokemuksia. Vaikka kannabiksesta kiinnijääneiden määrä on lisääntynyt, yhteiskunnalliset haitat ovat vähentyneet. Muun muassa uudet HIV-tartunnat ovat laskeneet 1400:sta tuhannella. Huomattavaa on, että Portugal olisi todennäköisesti laillistanut kannabiksen, ellei YK:n sopimukset kieltoa vaatisi.

The Economist -lehti on jo toistakymmentä vuotta huutanut laillisen huumekaupan perään. Kokouksen alla julkaistussa teemanumerossa jälleen kerrottiin kuinka lakiteknisestä ongelmasta saataisiin terveydenhuollollinen ongelma. Milloinkahan kauppalehdellä olisi selkärankaa myöntää tosiasiat?

IMHO huumausaineet pitäisi laittomanakin katsoa lakiteknisen ongelman lisäksi myös terveydenhuollollisena ongelmana. Itse ongelmahan on se, ettei terveydenhuollolliseen ongelmaan voida puuttua lakiteknisten seikkojen vuoksi.

Kaiken tämän jälkeen teen sen röyhkeän johtopäätöksen, että päihteensä nuoret olivat rikolliselta hankkineet, sillä toisin kuin virallinen yritys, he eivät harjoita laaduntarkkailua, eivätkä kysy henkkareita.

”Whoever came up with this whole War on Drugs, I would like to kiss him on the lips and shake his hand and buy him dinner with caviar and champagne. The War on Drugs is the greatest thing that ever happened to me, and the day they decide to end that war, will be a sad one for me and all of my closest friends”

– Eräs ”El Chapon” luutnanteista

– piski

ps. Hamppumarssi 2.5.2009.

pps. Kannabisaktivistit pistivät valkoisen talon tiukille, vaikka lehdistö ei vastauksiaan saanut.

Noitatohtorit

Viime viikon MOT-ohjelma ”Syntinen lääke” TV1:llä käsitteli ansiokkaasti lääkekannabiksen kurjaa asemaa Suomessa. Ohjelma ei enää näy Yle Areenassa, mutta sen käsikirjoitus löytyy MOT:n sivuilta ja asiaa ruodittiin myös MOT:n toimituksen blogissa.
Ohjelman loppupuolella esitettiin muutama todella huolestuttava lausunto. Lainaus käsikirjoituksesta, sosiaali- ja terveysministeriön lääkäriltä Terhi Hermanssonilta:

”Kipu on semmoinen oire, joka ei näy ulospäin eikä se kuulu ulospäin. – – – Se voi olla aivan halvaannuttavan kovaa, jonka takia se on niitä myös yleisyytensä takia, niitä oireita, joihin todella täytyy löytyä hoitoja ja niitä hoitoja on. – – – Ei nää kannabinoidivalmisteet siihen tuo ratkaisua, ei todellakaan.”

Tämä väite sen jälkeen, kun kaksi MS-potilasta totesi kannabiskukinnon (Bedrocanin) auttaneen heitä niinkin paljon, että he pystyvät harrastamaan normaalisti, olemaan aktiivisia. He pystyvät elämään. Eikö se ole ratkaisu?
Onko ratkaisu se, että metadonia käyttänyt kipupotilas kertoi olevansa toimintakyvytön, pahoinvoiva, kärsivänsä heroiinia vastaavan synteettisen opioidin lukemattomista haittavaikutuksista. Halutaanko sosiaali- ja terveysministeriössä, että kivuista kärsivät ihmiset elävät ihan yhtä kurjasti lääkityksestä huolimatta?

Vielä enemmän huolestuttaa seuraava lainaus käsikirjoituksesta, toimittaja Riikka Kaihovaaralta:

”Sirpaa hoitanut neurologi ei enää uskalla määrätä kannabinoidilääkkeitä viranomaiskontrollin tiukentumisen takia. Myös Mika ja Anne Lahtisen Bedrocan-reseptit umpeutuvat noin puolen vuoden päästä. Jatkosta ei ole tietoa.”

Muistuttaa ajasta, jolloin luonnonlääkitsijöitä ja shamaaneita vainottiin noitina. Siitä on useampi vuosisata. Miksi sivistyneessä länsimaassa toimivan lääkärin tulisi pelätä, kun hän ajattelee potilaansa parasta? Miksi lääkärin tulisi pelätä toimiessaan lääkärikunnan vanhimman ja vakaimman eettisen ohjeen, Hippokrateen valan, mukaan?

En tiedä, onko lukijoiden joukossa kannabinoideja määrääviä lääkäreitä, mutta jos on, niin olkaa ylpeitä rohkeudestanne. Olkaa ylpeitä siitä, että te teette hyvin ja oikein. Sanoivat ministeriöiden virkamiehet mitä tahansa, kannabinoidilääkitys voi helpottaa kipupotilaan elämää. Sen todistavat kaikki uusimmat tieteelliset tutkimukset ja lukuisten potilaiden kertomukset. Sen väitteen allekirjoitan minä itsekin henkilökohtaisesta kokemuksestani.

Viranomaiset, hävetkää! Juoskaa vain (alati lisääntyvien) viherpeukaloiden perässä jos ihan pakko on, mutta lopettakaa lääkäreiden vainoaminen. He eivät ole tehneet mitään väärää; eivät rikkoneet lakia, eivätkä vaarantaneet potilaansa henkeä tai turvallisuutta. He eivät ole mitään noitatohtoreita.

Ohjelmassa omina itsenään esiintyneille lääkekäyttäjille suuri kumarrus siitä, että he uskalsivat sanoa kameroiden edessä paljon sellaista, mikä olisi pitänyt koko kansalle kertoa jo kauan aikaa sitten.

Kaikille byrokratian kanssa painiville reseptikannabista saaville – tai sitä haluaville – toivotan onnea, rauhaa, rautaista tahtoa ja toivottavasti kivutonta elämää.
Älkää lannistuko. Hyvin suuri joukko ihmisiä on teidän puolellanne. Järkkymättömästi.

949200

ps. Minun piti kirjoittaa blogiin aktiivisemmin piskin ollessa matkoillaan, mutta opiskelukiireiden ja masennuslääkitykseni muutoksen takia olen joko ollut liian väsynyt tai täysin toimintakyvytön. Masennus on pirullinen sairaus, mutta voin kertoa, että alan jo vähitellen nousta sieltä syvimmästä kuopasta. Toivottavasti jatkossa jaksan itseni lisäksi tuoda myös enemmän tekstiäni päivänvaloon.

Jo on aikoihin eletty kun ruohoakin leikataan

Katukuvaan ilmaantunut jatkettua kukkaa saa pääkaupunkiseudun lisäksi muualta länsi-suomesta.  Kukinto tuoksuu kemialliselle, on hieman kirkkaampaa kuin normaali ja painaa 5 – 6 kertaa enemmän kuin käsittelemätön kukinto. Palaessa kukinto kipinöi voimakkaasti ja saattaa aiheuttaa muun muassa päänsärkyä ja kurkun ärsytystä.

Usean lähteen mukaan jatkettua kukkaa myyvät tummaihoiset diilerit suurissa kaupungeissa. Uskonkin että etninen rikollisjärjestö käsittelee kukinnot hiuslakalla myyntikatteen moninkertaistamiseksi. Toiminnan seuraukset aiheuttavat haittaa katukukan kuluttajille ja välillisesti myös veronmaksajille. Kuitenkin oli vain ajan kysymys jolloin kukinnon leikkaaminen rantautuisi suomeen. Yhdysvalloissa on tavattu PCP:llä saturoitua kukintoa ja briteissä muun muassa lasikuitusprayllä ja hiuslakalla saturoitua.

Kyseessä on kannabiksen laittomuudesta johtuva tilanne. Beckley -säätiön keräämän materiaalin mukaan tästä ja monesta muusta kannabiksen aiheuttamasta ongelmasta päästäisiin eroon laillistamalla kannabis ja asettaminen sen tuotanto sekä myyntioikeudet valtiolle. Beckley -säätiö pääsee esittämään keinonsa kansallisen terveysriskin* kontrolloimiseksi YK:n tapaamisessa maaliskuussa.

Uuden maailmanjohtajan virkaanastumisen yhteydessä huudeltu logiikka kannabislainsäädännölle sai vain vähän presidentillistä vastakaikua. Change.gov -sivuston mukaan Obama ei tule laillistamaan kannabista ja FOX:in uutisissa vastaus oli pyöritetty muotoon ”emme ole vielä päättäneet kuinka asia tullaan käsittelemään.” Hampuusin ei kuitenkaan kannata vielä näistä lausunnoista hätääntyä, sillä Obaman agendalistauksen jokaista kohtaa tukee valtiollinen kannabis.

– piski

* Huumausaineiden kieltolait on perusteltu kansallisella terveysriskillä, usein ilman kunnollista tutkimustaustaa.

Uusi vuosi, uudet tuulet

Ensimmäinen kokonainen vuosi pyörähti täyteen blogimme osalta mukavasti, kahdeksannentoista tuhannen hitin rikkoutuessa uudenvuoden aattona. On ollut hyvä vuosi tiedonlevittämiselle. Lehdistölle on tullut paineita tarttua lääkekannabisasiaan ja Turun kaupungin kieltäytyminen korvaamasta lääkekannabishoitoa vastoin hovioikeuden määräystä on sekoittanut soppaa.

Me puskaradiot – emme lajimme ensimmäiset – vaan aktiivisina pysyneet olemme kertoneet sanomamme ja se on myös kuultu. Mittarina käytän kannabisadressin tilastoja, kannabisadressia, erinäisiä foorumikeskusteluita, sekä blogimme kautta kulkenutta liikennettä. Statistiikkamme paljastaa muun muassa että:

  • 420:n linkityksen blogiimme rikkoi sekä MS-potilaan blogi että Kannabisuutiset.
  • Googlettamalla sivullemme päätyneet eivät muista osoitettamme. Yleisten kannabisaiheisten hakujen lisäksi vaporisaattorit kiinnostivat paljon.
  • Blogauksia kertyi 90, keskimääräinen kävijämäärä päivässä on 50 ja syyskuun 4. oli kiireisin päivämme (207). Dokumenttipankki on suosituin sivumme.

Nähdäkseni vuonna 2008 suomessa myös paloi enemmän kannabista kuin koskaan. Laillinen lääkekannabis vaati uuden ilmoituksen YK:lle ”odottamattoman suosion kasvun vuoksi.” Kotikasvatusta harrastettiin erään arvion mukaan joka kolmannessa sadassa taloudessa. Takavarikoitujen satojen määrä ja laatu on ollut jatkuvasti kasvussa.

Lisäksi rikolliset lieveilmiöt ovat lisääntyneet; mahdollisesti hiuslakalla jatkettu kukka joka painaa viisi – kuusi kertaa normaalia enemmän ja säätöraporttien mukaan hinnat ovat epävakaat. Yleensä saa maksaa vähintään viisitoista euroa/g, joka saattaa yllättäen heittää yli viiteenkymppiin.

Koska diilereiden ammattiylpeys on kadonnut, kotikasvatuksen lisääntyminen ei ole mikään ihme urbaaneilla alueilla. Itse asiassa, sitähän ne vanhat viisaat hippiletit ovat sanoneet jo vuosikaudet.

Vuonna 2008 yleinen sympatia lääkekäyttäjiä kohtaan oli ajava voima. Tänä vuonna olisi syytä keskittyä hampputalouteen, sillä maailmantalouden laskuaallossa resurssit on käytettävä viisaasti.

– piski

Kärpäsenä taivaalla

Toimiston kahvinkeitin porisee, työpöydällä lepäävälle tarjottimelle ilmestyy sämpylöitä, kääretorttua ja muuta naposteltavaa. Suuren seinän mustavalkea fraktaali saa eteensä jätelavalta kierrätettyjä muovikasveja peittämään edes osan sen hämmentävästä olemuksestaan. Olen selkeästi ajoissa. Akateeminen vartti muuttuu hampuusin puoleksitoistatunniksi.

Toki, myöhässä aloittaminen on yksi syy miksi suomen kannabisyhdistyksen kokoukset venähtävät. Toinen syy on se että asioita on paljon. Kolmas se, että tekijöitä liian vähän. Toki kaikki hallituksen paikat saadaan täytettyä, sekä muut kriittiset toimet yhdistyksen toiminnan takaamiseksi ja laillisuusvoiman ylläpitämiseksi, vaikka edellinen yritys rekisteröidä SKY floppasikin.

Ikävä kyllä turkulainen MS-potilas ei ollut pystynyt tulemaan paikalle huonontuneen tilansa vuoksi. Kuten tiedämme, turun kaupunki on kieltäytynyt korvaamasta kannabislääkehoitoa vastoin hallinto-oikeuden päätöstä. Nopeasti lisääntyvä lääkekannabiksen tarve tulee toki aiheuttamaan kustannuksensa, jollei sosiaali- ja terveysministeriö ala etsimään nopeasti ratkaisua. Parissa vuodessa on nimittäin suomeen ilmaantunut 12 lääkekannabisreseptiä, joista 8 on MS-potilailla. MS-liitossa lääkekannabis onkin herättänyt kiinnostusta ja voidaankin olettaa seuraavan vuoden lääkekannabiskeskustelusta tulevan myrskyinen. Kuullun mukaan edistystä tapahtuu myös psykiatrisen hoidon puolella oma-aktiivien toimesta.

Tulevana vuotena mediahuomio lisääntyy lääkennabiksen vuoksi ja keskustelussa tarvitaan myös vaihtoehtoista päihdepolitiikkaa ajavia järjestöjä. SKY päättikin yrittää uudelleen rekisteröityä, jolloin se voi muun muassa toimia kattojärjestönä. SKY:n lisäksi suomessa toimii HPPry ja Vihreet Pantterit, sekä tulevaisuudessa Cannatus -kannabiskulttuuriyhdistys.

Toimiakseen tehokkaasti yhdistykset kuitenkin tarvitsevat tukea. Perinteinen ja monessa tapauksessa järkevin tapa on rekisteröityä jäseneksi. Yhdistysmaksut liikkuvat kymmenen ja kolmenkymmenen euron välillä. Toimintaa voi tukea myös muun muassa osallistumalla pr-toimintaan tai vaikkapa lahjoittamalla veronpalautuksesta 4,20 valitsema(i)lleen järjestöille.

Syyskokous venähti puolilleöin ja oma matkani vei vielä pitkiin keskusteluihin Helsingin yöhön. Eräs juoru – jonka vastuuttomasti nyt laitan nettiin – kertoi että syöpähoidon terminaalipotilaiden on ollut mahdollista saada kannabista kipujensa lievittämiseksi jo ennen lääkekannabislakeja.

– piski

« Older entries