Luonnollisuuden jatkuvuus, jatkuvuuden luonnollisuus

Ilmassa tuoksuu jälleen. Liekö syynä lämmin kesä, vaiko viime vuosina siinneet muutosta hakevat poliittiset liikkeet. Kenties politisoitu Euroopan kulttuuripääkaupunki 2011, vaiko viihteellistetyt vaalit 2011. Unohtamatta tietenkään Timo Haaraa, Marko Sihvosta, tai ketään maailmamme epäkohdista sananvapauttansa aktiivisesti käyttävää.
Luulenpa että toteutumaton sukupolvenvaihdos on antanut odottaa liian kauan. Sukupolvenvaihdos, jossa on enemmän poliittisia, taloudellisia, eettisiä ja uskonnollisia näkökulmia olemassaoloomme ja järjestäytymiseemme, kuin yhdessäkään aiemmin tunnetuista – kiitos vapaan informaation.

Taistellako leipäpalasta, jonka pitää kasvaa joka ikinen päivä, vaikka siitä nytkin riittää vain murusia päiväntasaajan eteläpuolelle, vaiko priorisoida resurssit peltoon joka ruokkii koko yhteisön?
Entäpä ajatus leivänmurumme antamisesta jo kevyesti koko sukunsa ruokkivalle, pelkästään oikeudestamme vaihtaa paperia leipään, leipää paperiin ja paperia johonkin jolla voimme kuvitella saavamme enemmän tai parempaa leipää.
Tai taipua katsomaan muuanne kun vanhus kotiututetaan loppuelämäksi lääkittyyn laatikkoon, vaiko kysyä miksei lasten ja vanhusten hoitoa pyritä järjestämään samaan paikkaan, niin kauan kun eläköityneiden kunto sen sallii?
Vai jättääkkö tavaran vaihdosta pois resurssien tuhlaaminen, kilpailu ja samalla se vihta johon on kustu.
Eikö se nyt vaan kuitenkin ole niin, että jos talouspoliittiset isämme olisivat hoitaneet hommansa, ihmisillä olisi huomattavasti vähemmän työtä ja se olisi hyvä asia.

Take it easy in the talouskriisi.
– A., the israelian, with a smirk on his face.

Meille syötetään huonoa heinää, ja se saa sukupolvet taistelemaan toisiaan vastaan. Kuinkas konfliktit kulminoituvatkaan?

Kuinka viedä kasvavalta nuorelta ihmisarvo

Itse uskoisin avoimeen dialogiin, mutta kun vastassa on älylliseen tappioonsa viimeisenä kilpenä tarttuvia keski-ikäisiä leijonia, tehtävä ei ole helppo. Asiaa ei auta se, että media kyllä muistaa kuuluttaa sisäministeriön huumevalistustoimintaan kuuluvan lausunnon, mutta on kykenemätön kertomaan kesäisestä yöstä, kun eräs reviirikiista kulminoitui somalien piestessä joukolla kaivopuiston kukkulalla päivystävät GanjaKauppiasGhanalaiset. Mutta kaikkea toivoa en ole median osalta vielä menettänyt.

Entä jos kehitys jatkuu tätä rataa? Ammattirikolliset aseistautuvat sillä aikaa kun valvontapoliittinen koneisto keskittyy polkemaan sananvapauttaan käyttäviä aktivisteja. Kotikasvatuksen kärsiessä tehdastuotanto kannattaa, eikä pirilasti ole ennenkään rajalle pysähtynyt kun autossa on CD-kilvet. Väkivallan lisääntyessä terrorilta suojelevat järjestelmät saavat oikeutuksensa, ja pian sinusta kyetään sekä halutaan tietää enemmän kuin sukulaisesi sinusta tietävät.

Surullista että käärme on tosiaankin itseään syövä ja siksi valtio-instituutiollakin tulee aika olla peloissaan. Ei todellisten huume/talousrikollisten vuoksi, vaan syrjäytyneiden nuorten miesten, joilta evätään kaikin keinoin se, minkä mikä tahansa logiikka – taloudellinen, poliittinen, terveydellinen tai tieteellinen – heille soisi. Heitä, joilta evätään sananvapaus sanomalla etteivät he ole kuuntelemisen arvoisia, koska ovat pysyvästi päihteistä korruptoituneita. Niiden lähiön asukkaiden jotka vaihtaisivat mielellään betonivankilansa maatilkkuun. Kun älykkäältä, eettiseltä ja kyvykkäältä nuorelta mieheltä kielletään kaikki ihmisarvo, syntyy mäntymäkeenkin al-Qaida.

Aina voi paeta, mutta…

2011 on tärkeä. Itse vetäydyn alankomaille pohtimaan seuraavaa siirtoani. Tätä valtiota en tunne omakseni, eikä länsimaisen talousmallin orjaksi ryhtyminen houkuta. Velkaa on, enkä sitä takaisin aio maksaa jos hintana on tuudittautuminen orwellilaiseen onnellisuuteen. Ystäviä löytyy, ja niiden kesken rinki säilyy.

Mutta Suomi on edelleen maani, jota veljeni ja siskoni asuttavat. Jos olen taistelussa, olen taistelussa myös heidän vapautensa vuoksi.

– piski

ps. Let not it be a passing phenomenon. Besides, anyone could claim good cuttings towards winter.

http://yle.fi/uutiset/news/2010/09/cannabis_found_growing_in_helsinki_parks_and_on_roadsides_1964405.html

Kotikasvattajan painajainen

Urbaani legenda varoitteli sähköyhtiöiden kyttäävään kotikasvattajan sähkölaskua ja ilmoittavan poliisille kulutuksen noussessa aurinkomaisiin lukemiin. Käytännössä vanha tekniikka ei oikein anna meriittejä muuhun kuin mittarinlukijan haistaman hampun huomaamiseen. On ehkä kuitenkin laittaa taas kerran tinahattu päähän.

Valtioneuvoston tuoreen päätöksen mukaan älymittarit tulevat pakollisiksi ja toivotaan että vuoteen 2013 mennessä 80% sähköasiakkaista olisi etäluennan piirissä. Älymittari lähettää tunneittain tiedon kulutuksesta sähkölaitokselle. Laitteen pakollisuutta perustellaan ympäristö- ja taloussyillä, unohtamatta loppukäyttäjän parempaa kontrollia sähkönkulutuksesta.

Luonnollisesti muutamalta palkkakuitilta vältytään kun mittarinlukijat saavat kenkää. Toki jakeluverkostoa voidaan optimoida uuden tiedon valossa ja oletettavasti sähköyhtiökin hyötyy, vaikka se ei sähkön hinnassa näkyisikään. Ongelmana onkin holtiton kontrollointihalu valtion puolelta. Kukitusvaiheessa natikan syttyminen näkyy jatkossa selvänä piikkinä.

Ensimmäinen keino järjestelmän haxxoroimiseksi on hankkia kaksi natikkaa kukitusta varten, jolloin molemmilla voi olla vastakkaiset ”päiväjaksot”. Tämä toki vaatii tilan kummallekin, valo- ja äänisaaste on ympärivuorokautista ja yhden kasvatusjärjestelmän sijaan voidaan syyttää kahdesta. Toinen vaihtoehto olisi kai sitten jättää natikka päälle ja siirtää kasvit pimeään, mikä ei kuulosta kovinkaan houkuttelevalta viherpiipertäjän korvaan.

Käytännössä kasvattajien nappaamisesta tulisi lasten leikkiä sinä päivänä kun hallitus suuressa viisaudessa päättää ettei sähkön kulutus ole yksityistä tietoa, vaan sitä voidaan käyttää kansanterveydellisen uhan torjumiseen.

Kuten tiedetään, kannabiksen kasvattaminen on niin suuri uhka että siitä piti tehdä ajatusrikos Lex Kukkaruukulla.Vasta nyt murhan suunnitteleminen sai yhtä suuret mittasuhteet, kun eri tahot vaativat henkeä ja terveyttä uhkaavien rikosten suunnittelun nopeaa kriminalisoimista. Tuija Braxin mukaan ”henkeen tai terveyteen kohdistuvien rikosten valmistelun kriminalisointi ei ole rikosoikeudellisesti ongelmatonta, joten lainsäädännön valmistelu pikaisesti ilman riittävää taustaselvittelyä ei ole perusteltua”.

Eli toisin sanoen ajatusrikosta on vaikea valvoa nykytekniikalla. Tämä lienee syy miksei kukkaruukkulakia ole pahemmin käytetty perusteena muuhun kuin yksityisten tilojen tutkimiseen.

– piski

ps. En ole äärettömän huolissani sähkönkulutuksen seuraamisesta. Uskon edelleen että muutaman vuoden sisällä kannabiksen henkilökohtainen käyttö dekriminalisoidaan käytännön tasolla. Todennäköisesti lähtien siitä, ettei ko. rikoksiin puututa poliisin puolelta, koska heillä on kädet täynnä pitäessä suurimman tunnetun talouskriisin keskellä eläviä mellakoimasta. Riski on kuitenkin olemassa ja viime käden ratkaisu on muutamalla tonnilla hankittu tuulivoimala kesätilalle.

Kasvatuspäiväkirja: Helppoa, halpaa ja ekologista hamppua

Ensimmäinen kasvatuskokeiluni noin vuosi sitten kaatui siihen, ettei yksikään saamistani siemenistä yksinkertaisesti itänyt. Tänä kesänä päätin kokeilla uudelleen.

Tilasin Hollannista Lowryderin siemeniä. Pieni, miedontuoksuinen, autoflower-lajike, joka Suomen kesässä tekee kukintoa ikkunalaudalla melko vaivatta. Määrällisesti en varmasti tule paljoa sensimillaa saamaan (pahimmassa tapauksessa kaikki kasvini ovat uroita), mutta omalla työllä ja hellällä huolenpidolla kasvatettu kasvi tuottaa itsessäänkin jo paljon iloa.

Tarvikkeina ei sen kummempaa kuin kolme saviruukkua alusastioineen, säkillinen Biolanin mustaa multaa, pieni pussi lecasoraa, lämpö- ja kosteusmittari ja suihkepullo. Kolmen siemenen idätys tapahtui kahden kostean suodatinpaperin välissä kelmulla peitetyllä lautasella.

Idätys kesti vähän vajaat 48 tuntia. Yksi siemenistä oli ehtinyt jo kasvattaa sentin hännän. Toisessa häntä oli vain puolisen senttiä ja kolmannessa vain muutaman sentin pitkä. Kylvin siemenet hyvin kasteltuun multaan ja numeroin kasvit idun koon mukaan. Pisin on numero yksi.

Ensimmäinen lehtipari putkahti pintaan ruukusta kolme, toisen ja kolmannen päivän välisenä yönä. Jokainen taimi on kuitenkin kasvanut hurjaa vauhtia ja nyt, päivänä neljä, kaikki kolme vartta ovat lähes samanpituisia. Kolmosen varsi on paksuin. Toinen lehtipari on jo aluillaan jokaisessa taimessa.

Kysymykseen ”kuumottaako?” vastaan: välillä. Mutta olen rationaalisesti päätynyt seuraavaan: Vaikka kasvini ovat ikkunalaudalla, ne eivät toistaiseksi herätä paljoa huomiota. Kun hampulle ominaisia piirteitä alkaa ilmaantua, ei niitäkään luultavasti kadulta katsellessa erota; asun kuitenkin useamman kerroksen katotasoa ylempänä.
Myöhemmin ganjan tuoksu voi herättää joidenkin mielenkiinnon, mutta lähi- ja seinänaapurit ovat enimmäkseen nuorta porukkaa, jotka eivät ole valittaneet ainakaan ajoittaisesta yrtin tuoksusta, joka leijuu joskus hampuusin ympärillä hänen tullessaan ”iltakävelyltä” sisätiloihin. Sitäpaitsi en ole talossa ainoa, jonka asunnossa tuoksuu hyvältä…

Kirjoitan kasvatuspäiväkirjaan aina kun jotain mainitsemisen arvoista ilmaantuu. Kommentteina voi jättää vaikka kasvatusvinkkejä.

949200

Vapaus karvan varassa

Jaksamiseen en tarvitse muuta kuin tulevaisuudennäkymän, jossa voin toteuttaa syvintä olemustani. Todennäköinen mahdollisuus ajan horisontissa, jolloin henkilökohtaiset valintani eivät enää orjuuta minua elämään piilossa; kelpaamattomana kokemuksiani köyhemmille, väestökontrollin miekan roikkuessa ylläni, alati uhaten yhteiskuntastatustani ja resurssivirtaani.

Tämän dilemman verhoon olen pistellyt reikiä jo monet vuodet, joskus repäissen enemmänkin peläten koko höskän hajoavan päälleni. Se kestää toistaiseksi, mutta on jotain, joka vaatii pikaisesti täydellistä kaatumista. Yhteiskunnan rakentama identiteettimuuri hampuusin ja hampuusin puolison suvun välillä. Todellinen kasvatuskaapista ulos tuleminen ja absoluuttinen vakuutus ettei kukaan käytä itsekkäästi sitä tietoa hyväkseen koskaan, pyrkien vahingoittamaan hampuusia.

Tiedättekö mitä tapahtuu eläimelle, joka ei kasva turvallisen tuntuisassa ympäristössä. Häkki heiluu, kuuluu satunnaisia kovia ääniä ja häkin välittömässä läheisyydessä liikkuu petoeläimiä?

Kun kyllästyy juoksemaan tai piiloutumaan kivien taakse, on olemassa jäljellä enää yksi keino vapautua tuosta synkästä paikasta: Nouse ylös ja katso lohikäärmettä silmiin, kohdatkaa sellaisena kuin olette.

Mutta jos minun ei sen jälkeen anneta jatkaa viettämääni elämää, en usko enää pääseväni kipuamaan juuri tälle istuimelle. Ja vaikka minun annettaisiin jatkaa näennäisesti rauhassa, yhä useammalla olisi terät miekkaa riiputtavan narun ympärillä, alistaen minut heidän miellyttämiselleen ja vallantahdolle.

Vääristä mielipiteistä, laittomista päihteistä sekä toimintapiirin ulkopuolisesta tarkkailusta vapaat eivät voi ymmärtää hampuusin tilannetta, en ainakaan usko. En usko että terveydenhoitajat jotka sitovat 16 vuotiasta Teijaa sänkyyn hasispiipullisen jälkeen, ei psykiatrit, jotka hoitavat näennäisesti tervettä 21 vuotiasta Mattia osastolla muutaman kuukauden budiputken päätteeksi – eikä poliitikot, joiden täysi-ikäisyyteen astuvat lapset haastavat koko heidän maailmankuvansa kaivamalla jointin esille patiobileissä.

Toistaiseksi makaan selälläni ja katson pääni yllä roikkuvaa miekkaa. Tarkkailen sen hiljaista liikettä tuulenvireessä ymmärtääkseni mikä tekee siitä uhkaavamman; metallin kovuus, ihoni pehmeys vai etäisyys silmistäni sen kärkeen. Tässä on koko sen olemus, mutta mitä on sen jälkeen, jos se – viimein vuosien jälkeen – tippuu?

On vain yksi keino ottaa selvää, mutten halua kiirehtiä, vaikka kärsivällisyyteni alkaakin olla lopussa. Nojaan siis taaksepäin ja tönäisen miekan kärkeä jälleen hellästi, jotta näkisin kuinka kauniisti se tuulessa heiluu, vapautta luvaten.

– piski

Poliisikin voi olla ystävä

Vaikka en pidä kaikesta, mitä sinivuokot tekevät, olen henkilökohtaisesti tyytyväinen heiltä saamaani palveluun. Kuukausi sitten poliisi oli erittäin avulias instituutio, kun yritin jäljittää kadonnutta ihmistä. Myöhemmin yöpartio oli saattanut häneen kotiinsa ja kuulemani mukaan häntäkin kohdellut asiallisesti sekavuudestaan huolimatta. Tekemäni katoamisilmoituksen takia hän muun muassa pääsi yöksi kotiinsa, eikä joutunut nukkumaan humalaansa pois putkassa. Tästä kiitos ja kunnia poliisille.

Viime joulukuussa joku yritti tulla ovestani läpi ihan kirjaimellisesti ja kovalla rytinällä. En saanut tekijää selville, mutta nukuin muutaman yön todella levottomasti. Noin viikko sitten joku samassa rapussa asuva sai puukosta. Myös puukottaja oli samasta rapusta. Olen varma, että asialla on sama porukka, joka halusi kokeilla oveni paksuutta.
Olen luonteeltani epäilevä ja toisinaan hieman paranoidi. Siksi olen viime päivinä ollut viivana ovisilmällä kyyläämässä, jos rappukäytävästä on kuulunut pieninkään inahdus. Ymmärtänette tämän. Jos ette, ymmärrätte sen jälkeen kun joku aamu heräätte poliisin ryskätessä rappukäytävässä koirineen ja komentaen naapuria ulos: ”Täällä on kuulemma joku saanu puukosta, ambulanssi odottaa alhaalla. Tuu ulos kädet esillä.”

Kuitenkin, kun naapurista raahattiin väkisin ulos sekavan oloinen, väkivaltainen mies, tunsin oloni jälleen turvalliseksi. Niin turvalliseksi, ettei minua enää häiritse lainkaan se, että oma asuntoni haisee Jamaikalle.

Kun pelkää jäävänsä kiinni laittomuuksista, pelon pohjalla on yleensä tieto mahdollisista henkilökohtaisista menetyksistä. Lakia rikkova voi menettää omaisuuttaan, vapautensa tai jopa henkensä. Eikä välttämättä tarvitse edes asua diktatuurissa. Joskus riittää kun on paska mäihä.
Mutta jos poliisi viekin bongini tai sakottaa minua muutamasta grammasta kukkaa, mitä sitten? No, totta kai poltteluvälineillä voi olla rutiineihin ja kokemuksiin liittyvää tunnearvoa, mutta lopulta minulta viedään kuitenkin vain yksi lasiputki.
Sakotkin voivat määräytyä tulotason mukaan, vaikka niiden maksaminen tekee silti poikkeuksetta tiukkaa kukkarolle ja egolle.
Vapauden menettäminen on monille se suurin pelko. Siitä en minä ainakaan ole päässyt, mutta toisaalta enpä ole mitään niin raskasta rikosta tehnytkään.

Kovin moni hampuusi tuntuu ajattelevan perinteisesti, että ”kyttä on natsi eikä muuksi muutu”. Mielestäni tämä on harmillista. Monille poliisin palvelut kuitenkin kelpaavat silloin kun kyseessä on todellinen vaaratilanne.
Joten hyvät ystävät, älkää syyttäkö kiinni jäädessänne poliisia, jos ei siihen ole aihetta. Totta kai, jos poliisi todellakin on natsi ja käyttäytyy asiattomasti tai oikeuksiaan ylittäen, kannattaa asiasta tehdä numero. Muussa tapauksessa kehotan luottamaan siihen, että poliisikin on ihminen ja poliisikin luultavasti tajuaa sen, että meidän hampunpolttomme on rikkeenä melko mitätön verrattuna oikeasti vakaviin rikoksiin.

Jos ei tajua, se on hänen häpeänsä. Ainakaan minä en ole antanut kenellekään puukosta.

949200

Ei kuumoteta turhasta

Sanoisin, että jokainen kannabista nauttinut tietää kuumotuksen tunteen. Kyseessä on epämiellyttävä paranoiantunne, pelko kiinni jäämisestä ja rangaistustoimenpiteistä. Ensimmäisillä nauttimiskerroilla tunne yleensä on vahvempi. Psykoaktiivisen lajikkeen nauttiminen aiheuttaa varmasti selkeämmän reaktion. Puhumattakaan siitä, jos on kannabispäihtymyksen vaikutuksen alaisena julkisella paikalla.

Kuumotus on looginen reaktio kannabispäihtymykseen. Kannabispäihtymyksen alaisena alitajunta puskee esille erilaisina tunteina. Tieto laittomasta toiminnasta aiheuttaa rangaistuksen pelon. Kiinnijäämiseen johtavien riskien (kuten hajun) tiedostaminen aiheuttaa huomion kiinnittämisen ympäristöön, kuten ääniin rappukäytävästä tai pihalta. Avoimessa ulkoilmassa tieto lasittuneesta katseesta tai silmien punoittamisesta saa vaistomaisesti pelkäämään selviä ihmisiä. Taustalla on aina rankaisun pelko.

Tuntemattomien ihmisten kanssa päihtyessä kannabiksella vastaavanlaisia ongelmia saattaa ilmetä. Oma kategoriansa ovat ihmiset, jotka ajautuvat äärimmäisen irrationaalisiin pelkoihin jopa tuttujen seurassa. He saattavat pelätä, että toisilla on vakaa aikomus vahingoittaa häntä, tai että valtakunnallinen media pyrkii vaikuttamaan heidän mielipiteisiinsä. Kuinka paljon tahansa pelkojen taustalla onkaan todellisia asioita, heidän pitäisi harkita onko kannabis heille oikea päihde, tai vähintäänkin vaihtamista vähemmän psykoaktiiviseen lajikkeeseen. Tällaisia ihmisiä on onneksi vähän, ja onneksi, tällä on hyvin vähän tekemistä peruskuumotuksen kanssa, enemmänkin henkilön epäterveen psyykeen.

Kannabiksen kasvattajat myös usein kuumottelevat. Heidän pelkonsa on huomattavasti suurempi, kuin pelkästään kannabiksesta päihtyneellä. Heidän ei edes tarvitse olla pilvessä kuumottakseen. He tarkkailevat useammin asioita, mitä heidän asuntonsa ympärillä tapahtuu, pohtivat puhelimen linjalta kuuluvia pieniä kummallisia ääniä tai näkevät unia poliiseista ratsaamassa asuntoa. 99,9% hampuusiksi siirtymisen alkuvaiheen kuumottelusta on aiheetonta.

Kuumottelusta ei ole montaa tietä ulos. Ajan myötä julkisilla paikoilla ja kadunvarressa polttaminen opettaa olemaan pelkäämättä ohikulkevia ihmisiä, tosin päiväsaikaan tällainen toiminta saa enemmän huomiota. Reissu Amsterdamiin opettaa olemaan kuumottamatta, mutta ennenkuin avoimen päihdekulttuurin realiteetit tulevat tutuiksi, joutuu daminkin kaduilla kävelemään useamman päivän hymy korvissa pientä kuumotusta potien.

En tiedä millaista kuumotusta potevat ne, jotka ovat jo joutuneet rankaisutoimenpiteiden uhriksi. Olettaisin heidän kuumottavan hieman enemmän julkisilla paikoilla. Tärkeintä on pitää mielessä rangaistuksen epäoikeudenmukaisuus, jos huono tuuri sattuisi kohdalle. Kuumotus vähenee aikaa myöten, ja lopulta sen vaikutukset psyykeeseen ovat minimaalisia, jos vaikutuksia ylipäätään ilmenee.

– piski