Kallistuneen tornin kaupungissa graffitit kertovat vatikaanin-, keskitetyn vallan ja ”don” Berlusconin vastaisuudesta.. Vielä etelä-eurooppalaisemmat nuoret miehet pitävät näkyvillä kämmenen kokoisia lehtiä, hatuissaan, tatuoituna kaulaansa. He pyytävät foglio kangastuolissa istuvalta tytöltä ja poistuvat baarin takaosaan. Gallialaista baarinomistajaa ei haittaa.
Seuraan liian tutun hajun perässä. Pojat eivät juurikaan puhu englantia, mutta vitosen seteli kertoo mitä haluan. Ilmeisesti turistihintaan pöytään ilmestyy vajaa gemmi ketanaa/ketamia. Istahdan nurkkaani lämmittämään tyytyväisenä juuri hankkimaani peruslätkää ja pohtimaan milloinkahan tätä olisi viimeksi polttanut. Ainakaan spliffistä.
Tyytyväisenä hymyilen onnistuneelle matkasuunnitelmalleni. Välipäivää missaamatta halvalla kahden maan halki, vaikka leijonan reviirillä kasvatetut pitikin tuhota polttamalla ennen kruunun lentokenttää. Voisiko joku muuten kertoa miksi vaakunassamme on leijona? Joutsenen vielä ymmärtää mutta leijonaa ei liene näkynyt muualla kuin korkeasaaressa, ei edes muuttoeläimenä.
Lätkäkauppias havahduttaa minut syvällisestä pohdinnastani käymällä kätköllään. Futislipun alla karmilla lepää jotain. Hän huomaa huomanneeni eikä enää palaa kätkölleen. Viereiseen pöytään on ilmestynyt kolme nuorta miestä, siistimpiä ulkoasultaan kuin aiemmat. Uakon heidän osaavan englantia. Kohteliaasti pyydän liittyä heidän seuraansa udellakseni heistä sen minkä inhimillisesti on mahdollista tunnissa parissa.
He ovat myös tulleet ostoksille. Illemmalla pitäisi ilmestyä kukkaa, mutta täälläkin siihen vaaditaan pieni säätö. Joten vaihdamme tarinoitamme ja ganjakulttuuriamme oluen ja espanjasta heillekin virtaaman lätkän parissa. Käytännössä kaikkialla hiisataan paitsi poliisien edessä, joten kadulla ei välttämättä kannata jointin kanssa kävellä. Sama koskee muitakin toleranssin maita. Kasvia ei juurikaan kasvateta, ainakaan nuoren aikuisen kaupunkilaisen toimesta kuten suomessa.
Käyn välillä nauttimassa edelleen kesäisestä ulkoilmasta ja samalla vilkaisen onko iloinen gallialainen pitänyt rinkkaviritelmästäni huolta kuten lupasi. Kadun varressa istuu nuoria ihmisiä yhteiskuntaluokkien molemmista päistä ja sanansa mittainen mies. Pyydän häneltä vielä yhden oluen ja pari savuketta reilun tipin kera ja menen katsomaan kuinka poikien säätö edistyy.
Pari grammaa kuivaa, kauniisti lehdettömäksi trimmattua mutta tuoksutonta kasvia, hieman kuin kotoinen päiväntasaajakauppiaan kukinto ennen prässäystä. Lajikkeesta ei tietenkään tietoa ja kaupanteko oli kujahenkistä. Halusin tarjota heille savut kotimaista ulkolajiketta, mutta sitä minulla ei enää ollut. Jointin savussa oivalsin päihdekulttuurien skaalan uudelleen ja se validioi minulle Kauko Aromaankin lausunnon. Ei sillä että siinä alunperinkään olisi mitään epäselvää.
Aikaa oli nelisen tuntia koneen lähtöön kun heitin rinkan selkääni grazien kera ja suuntasin juopuneet askeleeni kohti lentokenttää. Bussi ei kulje ja taksi on rahan haaskausta kun asema on puolentoista kilometrin päässä. Oli aika kaatua ensimmäiselle lämpimälle halogeeninvalaisemalle lattialle ja herätä jotenkin Maastrichtissä…
– piski
Hamppublogi 