Viikonlopun oleellisin uutinen on tietenkin lauantain mielenosoitus arkadianmäellä. Oleellinen siksi, että hipit viimeinkin pääsivät sohviltaan ja uskalsivat soveltaa kansalaistottelemattomuutta keskeisellä paikalla – virkavallan valvovien silmien alla. Paria sataa mielenosoittajaa vahti yli viisikymmentä poliisia, silti suurin osa sai joponsa hiisailla rauhassa. Muutama provokaattori pidätettiin, mistä propsit heille. Vaatii nimittäin jonkin verran munaa sytyttää se bongi alle metrin päässä sinivuokkopellosta.
Kiitos radikaalimarssin, meillä on jälleen otantaa kansalaistottelemattomuuden rangaistuskäytännöstä käytännössä. Tapahtumien perusteella esittäisinkin että ainakin teoriassa kuumottaminen on turhaa – oli sitten kyseessä hamppumarssi tai pitkään pohdittu tunnustusmarssi poliisiasemalle. Arvostamme marttyyreja (ehkä joskus jopa virtuaalisella muistomerkillä), mutta myös järjen käyttöä: kasvattajan kannattaa kuumotella, tauolla olevan kiikuttaa kotoaan kukkaruukut naapurille ja protestibudjat kannattanee pyytää paikanpäälle, jos on syytä epäillä että joukkokuljetus ratsattaisiin.
Kammottavasta Mediakeskustelusta
Viime viikon aikana poltin hermoni Teemu Kammosen journalistiseen tyyliin. Asia ei ole uusi, edelleenkin lehtitalot vieroksuvat päihteiden oikeiden nimien käyttämistä, joten mieluummin kaikki niputetaan Huume -sanan alle. Onhan sillä jo useiden vuosikymmenien assosiointi suomalaisen mielessä.
Journalistinen ongelma tällä kertaa on uutisen kärki: Hollantilaiset ovat kyllästyneet pilvipäissään häiriköiviin huumeturisteihin.
Journalistiikan opintojeni perusteella en itse voisi käyttää kyseistä kärkeä. Opettajani olisi haukkunut minut pystyyn sisällössä todistamattoman virkkeen käytöstä artikkelin tärkeimpänä osana, puhumattakaan ennakkoluulojen kylvämisestä – josta ei ole enää pitkä matka viharikokseen yllyttämiseen. Viharikoksella tarkoitan kannabismyönteisten ihmisten esittämistä häiriköinä, kun todellisuudessa häiriköinti tapahtuu useimmin muiden aineiden vaikutuksen alaisena.
Jutusta löytyi myös pari muuta idiotismia, joita en vaivaudu syvemmin avaamaan:
Kannabiksen hallussapito pienissä määrin on Hollannissa sallittua, mutta laajamittainen huumekauppa on rikos. Päihdettä saa myös myydä ”coffee shopeiksi” kutsutuissa ravintoloissa.
Huumeturismi ja -kauppa on aiheuttanut rikollisuutta, järjestyshäiriöitä ja liikenneruuhkia.
Huumerikollisuus lienee aiheuttaa ongelmia, mutta ongelmien aiheuttaja tuskin on runsaasti verotuloja maalle tuova coffarikulttuuri – pikemminkin tummilta kujilta kokkelia tuputtavat tummat miehet. Liikenneruuhkatkin vielä ymmärrän, mutta miksi artikkelissa ei puhuta maastavienti -ongelmasta mitään? Maastrichtissa ainakin tuli Belgialaisia Cshoppaajia vastaan harva se päivä.
Näillä sanoin en usko että oikeistohallitus on kykenevä muuttamaan kahvilakulttuuria ainakaan Amsterdamissa, koska lopulta raha se on mikä ratkaisee. Jos jonkinlaisia alasajoja saataisiinkin aikaiseksi laillisilla markkinoilla, laittomat valtaavat sitten senkin nurkan.
Sen sijaan samana päivänä julkaistu Kammosen artikkeli pikatestereistä saa propsit neutraaliudellaan. Artikkelista löytyy ongelmia aiheuttavan testin nimi, päihteet minkä kohdalla ongelmia on eniten, sekä esimerkkejä miten testi on vaikeuttanut päihteitä käyttämättömien elämää.
Kysymys elää, miksi?
Kenties Kammonen lienee puuhannut huumesodan huonoon valoon asettavaa artikkelia pikatestereistä jo valmiiksi, kun päätoimittaja on halunnut propagandaquotensa täyteen – oli sitten taustalla valtion päihdepolitiikan valistusvaade, lehtitalojen yhteinen linja tai pelko mainostajien menettämisestä liian huumemyönteisen uutisen myötä – ja antanut Kammoselle juttupohjaksi ulkomaisen uutistoimiston jutun, josta sisältö on käytännössä käännetty saman päivän verkkolehteen.
Näin meneteltynä säilyy status quo mediassa ja toimittajan imagokin. Väärin se on silti. Propagandan sijaan toimittajat voisivat ottaa oppia 40 vuotta vanhasta uutisesta ja etsiä uusia näkökulmia aiheeseen. Itse en ainakaan aiemmin tullut ajatelleeksi että ”tottunut käyttäjä voi irrottautua kannabiksen päihdyttävästä vaikutuksesta tarkkaavaisuutta vaativan suorituksen ajaksi” vaikka lause oman kokemukseni perusteella onkin tosi.
– piski
Jonne said,
22 marraskuun, 2010 klo 19:50
En käsitä, uutinen on vuodelta 1970, mutta useiden lähteiden mukaan Suomessa kannabis kiellettiin kolikkoarvalla vuonna 1972.
Höyry said,
22 marraskuun, 2010 klo 20:16
Radikaalimarssin perustaja kiittää.
Whii said,
25 marraskuun, 2010 klo 18:22
Kyllähän tampereellakin tammelantorilla tuli kellon alla oltua sytyttämässä 4:20 ja kyllä siitä muillekkin riitti sitten :)
keep hiising said,
30 huhtikuun, 2011 klo 7:59
Huomenna taas Radikaalimarssi.