South the coastline

23 lokakuun, 2010 klo 13:35 (Uncategorized)

Askeleni Hollannin kamaralla olivat monella tapaa suotuisat. Amsterdam on kallis, mutta ystävällisen squattikulttuurin tarjoama ilmainen katto pään päälle kompensoi paljon. Köyhälle huumeturistille en voi suositella, vaikka paikka on säilyttänyt omat nyanssinsa tupakointikiellosta tai muusta oikeistohallituksen säädösta huolimatta.

Etelämmässä lasikopit ovat jälleen yleisempiä, tosin ne on varattu tupakoitsijoille – jointin polttaminen liian ahtaassa tilassa kun saattaa johtaa passiiviseen päihtymiseen. Yleisesti koffarissa kuin koffarissa saa edelleen tupakoida, kunhan tupakka on kääritty jointin sisälle, eika väsäysröökeja jätetä näkyville. Baareissa tupakkaa saa edelleen polttaa tiskillä, kunhan tarkastaja ei näe. Tehkäämme siis omat päätelmämme tupakointikieltodirektiivin toimivuudesta Hollannissa.

Haagin käytannöistä löytyy kyllä kummallisempiakin. Eras vallattu ravintola löytyy kuninkaankadulta – tai oikeastaan ei löydy. Julkisivu on vaneria, johon on liimattu useampi juliste ja josta tarkemmalla tarkastelulla löytyy punainen ovikello. Vain kaapin kokoinen korsto sisäpuolelta saa avata oven, mutta sisälla sitten – ruotsalaisen oppaani mukaan – on about kaikki sallittua. Interiööri on kyllakin yksi rauhallisimmista, siisteimmistä kuppiloista johon maassa olen tormannyt, tiskiltä saa halpaa olutta ja poydissä palaa spliffit. Riehuvia huumenarkomaaneja ei nay. Toisaalla, tuplasti isommassa aamuyön bilemestassa portsari kertoo etten olisi saanut kääria pitelemääni jointtia sisällä.

Käytäntöjen punainen linja jää hämäräksi, mutta eipä näistä rangaista. Toisin on asia, jos satut kävelemaan oluesi kanssa koffarista/baarista kadulle poliisiauton eteen; siinä ei valttamatta turistiselitys enää auta.

Summa Amsterdum

Kannabis ei hollannista katoa, eivät myöskaan pilvituristit. Amsterdamissa puhutaan mieluummin englantia kuin huonoa hollantia, eikä ihme. Kun kansantalous kärsii, jokainen maahan virtaava euro on tötsyn arvoinen. Kuukauden reissuni aikana rakastuin Maastrichtiin, Haagi olkoot hyvä numero kakkonen. Rotterdamissa en kerennyt kuin piipahtaa, mutta Eindhoven oli ainoa paikka jota haukkuivat niin paikalliset kuin turistit.

Oli aika pakata laukku jälleen, myos grammalla muutamalla, sillä seuraavana muutamana päivänä ei sitä enää laillisesti saisi ostaa. Bussilippu Belgian halki takaa turvallisen fiiliksen – en usko näkeväni edes passintarkastajaa ylittäessäni Schengen-maiden rajoja.

Ja näinhän se onkin. Ranskan ensimmäisellä huoltoasemalla Utrechtista matkaava tyttö polttaa pientä spliffiä sivummalla. Häntä kuumottaa ja urakalla. Kuuntelen epäuskoisena kun han kertoo että täälla poltosta voi saada linnaa. Kun viimein astelen hostellille ja näen poliisiauton parkkeeratun pääoven eteen, huomaan kuumotuksen tarttuneen.

Täällä spliffi etelän hasasta kääritään samalla tavalla kuin Suomen torilla, niin diskreetisti kuin mahdollista. Britti kertoo joutuneensa grammasta vaikeuksiin, mutta päässeensä seuraavana päivanä asemalta koska ei ollut maan kansalainen. Portsari hyssyttelee baarin edessa olevaa seuruetta, jonka isäntä houkuttelee neitejä nauttimaan kotiinsa laittomia. Ystävällisyyttä löytyy irkkupubista kunhan muistit antaa tippiä.

IMO, Ranska on paska maa. Ok, historiaa on, monumentteja kauniita – mutta kaikki on kallista ja hyviä tyyppejä lähinnä ei-paikallisissa. Myönnettaköön, että kolme paivää ja yksi kaupunki on vähän, mutta olen nähnyt riittavasti pakatakseni jälleen sen mitä Cremersin tuotteista on jäljellä ja hypätäkseni lentokoneeseen, kohti viimeista etappia – kaiken henkilökohtaisen kaytön sallinutta Portugalia.

– piski

ps. Koska onnistuin murhaamaan läppärini aamukahvillani, tämä blogaus on pahasti myöhässä. Internetkuppilassa on hiukka vaikee kirjottaa rauhassa ja tunnetusti skandit ei toimi – toivon et kollegani hoitaa homman loppuun :)

edit: 949200