South the coastline

Askeleni Hollannin kamaralla olivat monella tapaa suotuisat. Amsterdam on kallis, mutta ystävällisen squattikulttuurin tarjoama ilmainen katto pään päälle kompensoi paljon. Köyhälle huumeturistille en voi suositella, vaikka paikka on säilyttänyt omat nyanssinsa tupakointikiellosta tai muusta oikeistohallituksen säädösta huolimatta.

Etelämmässä lasikopit ovat jälleen yleisempiä, tosin ne on varattu tupakoitsijoille – jointin polttaminen liian ahtaassa tilassa kun saattaa johtaa passiiviseen päihtymiseen. Yleisesti koffarissa kuin koffarissa saa edelleen tupakoida, kunhan tupakka on kääritty jointin sisälle, eika väsäysröökeja jätetä näkyville. Baareissa tupakkaa saa edelleen polttaa tiskillä, kunhan tarkastaja ei näe. Tehkäämme siis omat päätelmämme tupakointikieltodirektiivin toimivuudesta Hollannissa.

Haagin käytannöistä löytyy kyllä kummallisempiakin. Eras vallattu ravintola löytyy kuninkaankadulta – tai oikeastaan ei löydy. Julkisivu on vaneria, johon on liimattu useampi juliste ja josta tarkemmalla tarkastelulla löytyy punainen ovikello. Vain kaapin kokoinen korsto sisäpuolelta saa avata oven, mutta sisälla sitten – ruotsalaisen oppaani mukaan – on about kaikki sallittua. Interiööri on kyllakin yksi rauhallisimmista, siisteimmistä kuppiloista johon maassa olen tormannyt, tiskiltä saa halpaa olutta ja poydissä palaa spliffit. Riehuvia huumenarkomaaneja ei nay. Toisaalla, tuplasti isommassa aamuyön bilemestassa portsari kertoo etten olisi saanut kääria pitelemääni jointtia sisällä.

Käytäntöjen punainen linja jää hämäräksi, mutta eipä näistä rangaista. Toisin on asia, jos satut kävelemaan oluesi kanssa koffarista/baarista kadulle poliisiauton eteen; siinä ei valttamatta turistiselitys enää auta.

Summa Amsterdum

Kannabis ei hollannista katoa, eivät myöskaan pilvituristit. Amsterdamissa puhutaan mieluummin englantia kuin huonoa hollantia, eikä ihme. Kun kansantalous kärsii, jokainen maahan virtaava euro on tötsyn arvoinen. Kuukauden reissuni aikana rakastuin Maastrichtiin, Haagi olkoot hyvä numero kakkonen. Rotterdamissa en kerennyt kuin piipahtaa, mutta Eindhoven oli ainoa paikka jota haukkuivat niin paikalliset kuin turistit.

Oli aika pakata laukku jälleen, myos grammalla muutamalla, sillä seuraavana muutamana päivänä ei sitä enää laillisesti saisi ostaa. Bussilippu Belgian halki takaa turvallisen fiiliksen – en usko näkeväni edes passintarkastajaa ylittäessäni Schengen-maiden rajoja.

Ja näinhän se onkin. Ranskan ensimmäisellä huoltoasemalla Utrechtista matkaava tyttö polttaa pientä spliffiä sivummalla. Häntä kuumottaa ja urakalla. Kuuntelen epäuskoisena kun han kertoo että täälla poltosta voi saada linnaa. Kun viimein astelen hostellille ja näen poliisiauton parkkeeratun pääoven eteen, huomaan kuumotuksen tarttuneen.

Täällä spliffi etelän hasasta kääritään samalla tavalla kuin Suomen torilla, niin diskreetisti kuin mahdollista. Britti kertoo joutuneensa grammasta vaikeuksiin, mutta päässeensä seuraavana päivanä asemalta koska ei ollut maan kansalainen. Portsari hyssyttelee baarin edessa olevaa seuruetta, jonka isäntä houkuttelee neitejä nauttimaan kotiinsa laittomia. Ystävällisyyttä löytyy irkkupubista kunhan muistit antaa tippiä.

IMO, Ranska on paska maa. Ok, historiaa on, monumentteja kauniita – mutta kaikki on kallista ja hyviä tyyppejä lähinnä ei-paikallisissa. Myönnettaköön, että kolme paivää ja yksi kaupunki on vähän, mutta olen nähnyt riittavasti pakatakseni jälleen sen mitä Cremersin tuotteista on jäljellä ja hypätäkseni lentokoneeseen, kohti viimeista etappia – kaiken henkilökohtaisen kaytön sallinutta Portugalia.

– piski

ps. Koska onnistuin murhaamaan läppärini aamukahvillani, tämä blogaus on pahasti myöhässä. Internetkuppilassa on hiukka vaikee kirjottaa rauhassa ja tunnetusti skandit ei toimi – toivon et kollegani hoitaa homman loppuun :)

edit: 949200

Mainokset

Syntisen kallis kaupunki

Pysähdyn kevennetyn lastini kanssa ensimmäiseen koffariin pakoon tihkusadetta, tekemään toimintasuunnitelmaa. Makuupussini ei pelasta minua sateelta. Edessä on kylmä yö.

Damin kahvilat eivät ole juurikaan muuttuneet, ei näy digitaalisia näyttöjä, monessa pienemmässä paikassa menu löytyy edelleen baaritiskiltä ja menusta usein löytyy myös avaruuskakut. Päädyn Blues Brothers -teemaiseen siistiin kaksikerroksiseen koffariin, sopiva paikka miehen jolla on missio levähtää. Hinnoissa siintää damilisää noin puolet muuhun hollantiin verrattuna, tuplasti tuotteesta riippuen. Budjettimatkaajalle ei kaupunkia voi suositella, jos kahvii maksaa kolme euroa.

Oli ikävä jättää Maastricht, mutta läksiäiset olivat mahtavat. Päädyin bileisiin vallattuun satamarakennukseen josta löytyi baaritiski ja paikallisia artisteja keikalla, sekä rehellisesti hauskan näköinen portugalilainen nimeltä Alex.

Liian kallis kuuden euron hasajoopeli alkaa olla viimeisillään kun huomaan kyvyttömyyteni kostuttaa suutani tyhjällä kahvikupilla. Jano antaa hyvän syyn uhmata tihkusadetta, joten kierrän asemalla minimiin kevennetyn varustukseni ylleni ikävöiden jumissa hukkaamaani schemaghia.

No, se oli löydetty, joten se kuuluikin takaisin kiertoon. Mahtava huivi, tuokoon onnea seuraavalle hipilleen.

Kauppakadulla jano kuljettaa minut lähimpään Subwayhin; pullo vettä, 2e. Turistikojussa kiiltää huiveja. Samannäköisiä, mutta ei mitään läheskään yhtä lämpimää. Myös seuraavassa, mutta toisaalta hyllyjen valikoma on lähes identtinen. Kuulen musiikin kadun päästä, alan siis olla lähellä kaupungin aukiota. Sade lakkasi, mutta oletettavasti vain hetkeksi. Nurkan takaa kajastaa kirkas valkoinen valo.

Kämppä damista, moeilijk toegang

Asunnon saaminen hollannista voi tuottaa vaikeuksia. Osa vuokratoimistoja ottaa välityspalkkionsa vuokraajalta, yleensä noin kuukauden vuokran suuruisen. Toiset välitysfirmat tarjoavat palveluaan muutaman kympin kuukausihinnalla, tosin asunnon löytämiseen useimmin vierähtää kuukausi jos toinenkin. Toisaalta, asuntoja on myös saatavilla ilman vuokratakuuta.

Luonnollisesti Amsterdamissa kysyntä on suurin ja vaikka tyhjiä asuntoja olisi, ne eivät välttämättä ole vuokrattavana. Toistaiseksi hollannissa on ollut laillista asuttaa vuoden käyttämättömänä ollut asunto, kutsumalla poliisin tarkastamaan vallatun asunnon laillisuus. Mutta laki muuttuu lokakuun alussa.

Ymmärrän siis miksi tämä kasvava mielenosoittajajoukko on kerääntynyt kirkkaasti valaistun, telttojen ympäröimän fallossymbolin äärelle, kuuntelemaan musiikkia, verkostoitumaan, käyttämään päihteitä ja juhlimaan kuin Taideslummissa konsanaan. Vaihdettakoon nyt tuomiokirkkomme kuninkaanpalatsiin.

Uusi sadekuuro ajaa minut kansallismonumentin juurelle jossa törmään samaan pieneen portugalilaiseen hippiin kuin edellisiltana Maastrichitssa. Nauramme asialle ja siirrymme spliffien käärimiseen. Hän odottaa ystäviään saapuvaksi, ystäviä jotka osoittautuvat kahdeksi nuoreksi naiseksi, joilla sattuu sopivasti olemaan ylimääräinen teltta.

Now hey, what else could I say;

the lord giveth, giveth all that thy might need to feed, to sleep – all for the man with the mission.

– piski