Ihmisen maailmankuva muotoutuu viestien kantamien merkitysten voimasta. Merkitykset – tai meemit – mahdollistavat niin propagandamenetelmät mainoksista aivopesuun, kuin todellisen yhteisymmärryksenkin tavoittelun kahden tai usemman henkilön välillä. Vapaa informaatio on arvostettu riippumattomuutensa vuoksi, halveksittu koska sisällön totuusarvosta ei kukaan ole vastuussa.
Turun Sanomat aloitti raflaavasti otsikolla ”Vai vaaratonta?” ilmeisesti etukäteen lausuttuna vastalauseena kannabisaktivistien toitottamaan ”vaarattomampaa kuin lailliset päihteemme” -meemiin. Toimittaja joutui kuitenkin keskeisen viestin muotoilemaan muotoon ”käyttö voi lisätä riskiä sairastua” alussa tehdyn vankan psykoosipohjustuksen jälkeen. Tuloksille on toki helppo löytää oikeutus, kun tutkimusryhmänä ovat olleet 14-15 -vuotiaat aktiivikäyttäjät. Kainalojuttuna kerrottiin jo toista kertaa kannabispsykoosiin sairastuneen ikäiseni Mikon tarina. Molemmat artikkelit julkaistiin myös Kalevassa.
Tuntematon harha
Kannabispsykoosi on vakava asia, minunkin mielestäni. Tosin neljänneksen elämästäni olen pilveni tuntenut, enkä huonoimpiakaan hetkiä voi kutsua kannabispsykoosiksi. Myöskään kukaan ystäväpiiristäni ei ole moiseen törmännyt. Vapun alla kuitenkin pääsin todistamaan työni ohessa jotain, mikä olisi voinut hyvinkin olla kannabispsykoosi, eikä paniikkikohtaus kuten maassa huutavan nuoren tytön ystävät kertoivat.
Toinen usein toistuva kannabispsykoosin malli on jumalharha. Itseasiassa tämä ”mielenhäiriö” on niin yleinen, että sitä pitäisi tutkia niin psykologiselta kuin filosofiseltakin kannalta. Huvittavaa on länsimaisen ja itämaisen kulttuurin ero suhtautumisessa yksilöön, joka ymmärtää olevansa jumala. Itsekin olen sen todennut, useita kertoja, ilman negatiivista vaikutusta kykyyni toimia yhteisön täysivaltaisena jäsenenä. Kieltämättä (kieltojen vuoksi) ylin auktoriteetti ei sijaitse enää tuomarinpallilla tai missään ulkopuolellani, vaan sillä valtaistuimella istuu moraalikäsitykseni. Jos et ymmärrä, todennäköisesti näkemyksesi jumalasta on kangistunut vallitsevien monoteististen meemien muottiin.
Jälkiaaltoja
Marssin ohella muu aktivoituminen mediassa noudatti aikaisempaa kavaa. Poliitikkojen pisteidenkalastelu narkofobialla, viranomaisten korostunut valvontainnokkuus ja myös se uusi urastaan auktoriteetin ammentava puolestapuhuja.
Mielestäni mediacoctail oli hyvinkin reilu, kun otetaan huomioon että haittojen korostaminen valistuksessa on edelleen Suomen huumepolitiikan edistyksellisin keino taistella huumesodan puolesta. Jopa STT:n toimittama artikkeli oli asiallinen, tosin (minä ja asianosaiset) voidaan epäillä jutun joutuneen muokattavaksi ennen julkaisua Hesarin toimesta. Propsit menee myös YLE:lle ja TS:kin jälkiuutisointi kääntyi myönteiseksi aktivistien asialle, ylikonstaapeli Aro-Heinilän pelotellessa ongelmilla jotka syntyvät laittoman asian puolesta marssimalla.
Emme siis vielä elä poliisivaltiossa, vaikka viimeaikoina on nostettu tapetille erinäiset vapaaseen tiedonkulkuun haluttavat rajoitukset, jotka uhkaavat myös tämän blogin toimintaa. On hetkiä, jolloin olen todella huolestunut. Toisaalta uskoni sukupolveni kykyyn rakentaa kestävä oikeustaju on vankkumaton nimenomaan vapaan median vuoksi. Median, jota valvoo tehokkain koneisto: jokainen linjoilla roikkuva ajatteleva, yhteiskuntavastuunsa tunteva ihminen.
– piski
Hamppublogi 