Zen, viina ja lentämisen taito

”Tehdaskamaa” sanoi työttömäksi jäänyt. Pienillä minigripeillä tuskin on olemassa montaa tarkoitusta. Parhaiten ne ovat aina soveltuneet laittomien nautintoaineiden käsikauppaan. Kolme ja puoli grammaa viidellä kympillä. Ei paha hinta, jos tuote on nenän edessä katsottavana ja haistettavana.

Joissain piireissä vieraille on tarjottu kahvia. Harvat siitä kieltäytyvät. Toisissa piireissä kukka on korvannut kahvin. Siitäkin vain harvat kieltäytyvät. Molemmilla on yhtä suuri sosiaalinen arvo, mitä nyt vaikutus yhteiseen toimintaan poikkeaa kuten lajikkeelta voi odottaa.

0,1 grammaa raapii kurkkua. Hetkessä mieleni juoksee siemenen kylvämishetkeen. Kyseessä on kasvukauden kasvava paine. Lakipisteen saavuttaessaan se purkautuu kuin sähkö. Materiaali missä se liikkuu, on jokin kulttuurillinen matto, jonka osana kasvattaja elää.  Silmänräpäys yhteisön historiassa ja ajatuksen virta on toimitettu sinne, mikä sen haluaa ottaa vastaan. Istun edelleen älyämpärin ääressä.

”Entä jos Matti olisi tykännyt hypätä pilvessä?” kysyy jokin sohvalla.

Mielenkiintoinen ajatus. Olisiko koko kansan klovnilla muutakin tekemistä kuin olla surkea viihdetaiteilija, jos viinapullon sijaan mäen päällä olisikin hiisattu jopo? Olisiko pian maksansa menettävä Matti ymmärtänyt elämästään enemmän kuin krapula kertoo? Olisiko Matti Mervin kanssa? Kenties jonkun muun? Todennäköisesti hän olisi viimeistään mitalistina överöinyt jollain diileriltään saamalla aineella. Todennäköisesti hän kuolee johonkin aineeseen joka tapauksessa.

”Mutta hyppäsikö Matti hyvin vain siksi että oli kännissä?”

Kuvassa näkyy kuinka hyppääjä liukuu kohti hyppyriä, ponnistus ja zoomaus sormenpäiden kautta kainaloon, puvun alle, ihon alle. Tuntoaisti herättää silmänräpäyksessä lihaksiston ja halu lentää löytää siivet ilmavirrasta. Kuvassa ei ole pohdintaa, vain toimintaa. Aivotoimintoja lamaannuttava alkoholi.

”Mitä jos ajatellaan rahaa osana yhteisön välittäjäainejärjestelmää?”

Jos yhteisön toiminta hidastuu rahan puutteen tai jatkuvasti kasvavan viivästymisen vuoksi, sitä voidaan kutsua lamaantuneeksi – lamaksi. Ehkä tällä kertaa tilanne on toinen, kun koko maailma voi etsiä tilanteeseen ratkaisua yhdessä, ohittaen rahan tahtoa noudattavat virkamiehet.

Jollekin tuotteelle on aina ollut kysyntää, eikä kuolemantuomiokaan ole riittävästi lopettamaan sitä. Kun taloudella menee huonosti, rikollisuus alkaa kukoistamaan. Kun ihmisellä menee huonosti, hän tarttuu siihen oljenkorteen mihin voi.

Ja jossain on henkilö joka kasvattaa teollisesti jotain mitä ei ainakaan minun mielestäni pitäisi tarjota ilman varoituksen sanaa. Se on skunkkia.

– piski

ps. Kuten näkyy, kiireet ovat taas tehneet tepposensa. Vierailevien kirjoittajien kontribuutiot toimintaa ovat olleet tähän mennessä mainioita ja kannustamme varovasti muitakin lähettämään noin kolmen sadan sanan kertovia tai kantaaottavia tekstejä osoitteeseen hamppublogi[ät]gmail.com. Jos kirjoitustaito ei tunnu olevan täydellinen, mutta sanomaa perusteluineen löytyisi, kannattaa tarjota. Jos juttu sopii, me muokkaamme sen formaattiin sopivaksi ja palautamme tarkastettavaksi.

Mainokset

Kotikasvattajan painajainen

Urbaani legenda varoitteli sähköyhtiöiden kyttäävään kotikasvattajan sähkölaskua ja ilmoittavan poliisille kulutuksen noussessa aurinkomaisiin lukemiin. Käytännössä vanha tekniikka ei oikein anna meriittejä muuhun kuin mittarinlukijan haistaman hampun huomaamiseen. On ehkä kuitenkin laittaa taas kerran tinahattu päähän.

Valtioneuvoston tuoreen päätöksen mukaan älymittarit tulevat pakollisiksi ja toivotaan että vuoteen 2013 mennessä 80% sähköasiakkaista olisi etäluennan piirissä. Älymittari lähettää tunneittain tiedon kulutuksesta sähkölaitokselle. Laitteen pakollisuutta perustellaan ympäristö- ja taloussyillä, unohtamatta loppukäyttäjän parempaa kontrollia sähkönkulutuksesta.

Luonnollisesti muutamalta palkkakuitilta vältytään kun mittarinlukijat saavat kenkää. Toki jakeluverkostoa voidaan optimoida uuden tiedon valossa ja oletettavasti sähköyhtiökin hyötyy, vaikka se ei sähkön hinnassa näkyisikään. Ongelmana onkin holtiton kontrollointihalu valtion puolelta. Kukitusvaiheessa natikan syttyminen näkyy jatkossa selvänä piikkinä.

Ensimmäinen keino järjestelmän haxxoroimiseksi on hankkia kaksi natikkaa kukitusta varten, jolloin molemmilla voi olla vastakkaiset ”päiväjaksot”. Tämä toki vaatii tilan kummallekin, valo- ja äänisaaste on ympärivuorokautista ja yhden kasvatusjärjestelmän sijaan voidaan syyttää kahdesta. Toinen vaihtoehto olisi kai sitten jättää natikka päälle ja siirtää kasvit pimeään, mikä ei kuulosta kovinkaan houkuttelevalta viherpiipertäjän korvaan.

Käytännössä kasvattajien nappaamisesta tulisi lasten leikkiä sinä päivänä kun hallitus suuressa viisaudessa päättää ettei sähkön kulutus ole yksityistä tietoa, vaan sitä voidaan käyttää kansanterveydellisen uhan torjumiseen.

Kuten tiedetään, kannabiksen kasvattaminen on niin suuri uhka että siitä piti tehdä ajatusrikos Lex Kukkaruukulla.Vasta nyt murhan suunnitteleminen sai yhtä suuret mittasuhteet, kun eri tahot vaativat henkeä ja terveyttä uhkaavien rikosten suunnittelun nopeaa kriminalisoimista. Tuija Braxin mukaan ”henkeen tai terveyteen kohdistuvien rikosten valmistelun kriminalisointi ei ole rikosoikeudellisesti ongelmatonta, joten lainsäädännön valmistelu pikaisesti ilman riittävää taustaselvittelyä ei ole perusteltua”.

Eli toisin sanoen ajatusrikosta on vaikea valvoa nykytekniikalla. Tämä lienee syy miksei kukkaruukkulakia ole pahemmin käytetty perusteena muuhun kuin yksityisten tilojen tutkimiseen.

– piski

ps. En ole äärettömän huolissani sähkönkulutuksen seuraamisesta. Uskon edelleen että muutaman vuoden sisällä kannabiksen henkilökohtainen käyttö dekriminalisoidaan käytännön tasolla. Todennäköisesti lähtien siitä, ettei ko. rikoksiin puututa poliisin puolelta, koska heillä on kädet täynnä pitäessä suurimman tunnetun talouskriisin keskellä eläviä mellakoimasta. Riski on kuitenkin olemassa ja viime käden ratkaisu on muutamalla tonnilla hankittu tuulivoimala kesätilalle.

Lääkehampun portinvartija – pilvi vai byrokratia?

Erkki Palva lääkelaitokselta kertoo kannabiksen yleistymistä lääkkeenä hidastavan kasvin ”huumavat” vaikutukset.

Mietitäänpä tätä väittämää hieman tarkemmin.

Kannabistahan on tutkittu teollisessa yhteiskunnassa viimeiset 50 vuotta, ja lääkinnällisessä tarkoituksessa sitä on käytetty sen olemassaolon tiedosta lähtien. Länsimainen lääketiede ei kuitenkaan järky omista mielipiteistään ennen kuin kasvin jokainen yksittäinen molekyyli on tutkittu. Onko näin tehty muiden ”huumaavien” luonnontuotteiden kanssa, joita käytetään läketieteessä päivittäin? Epäilen vahvasti.

Lähes aina vedotaan kasvin psykoaktiivisiin vaikutuksiin kun on kyse kannabiksen laillistamisesta edes osittain.

Mikäli ongelmana ovat juuri kasvin psykoaktiiviset vaikutukset, jotka modernin lääketieteen keinoin on mahdollista kitkeä jo lähes kokonaan, miten on mahdollista että apteekin hyllyiltä löytyy paljon vahvempia ja huumavampia lääkeaineyhdisteitä, joita käytetään lääkinnällisissä tarkoituksissa jatkuvasti. Jos verrataan vaikka opiaattijohdannaisten, kuten esimerkiksi morfiinin ”huumavia” vaikutuksia kannabiksen vastaaviin, osoitammeko tosiaan kannabiksen psykoaktiivisten vaikutusten olevan haitallisempia ja vahvempia kuin morfiinin? Emme tietenkään.

Entä sitten ilokaasu tai kokaiini? Ilokaasua annettiin vielä pitkään 2000-luvullakin synnytyksissä, hammaslääkäreissä etc. lievittämään kipua ja tilanteen aiheuttamaa paniikkia. Kokaiinia taas käytetään edelleenkin pienissä määrin typistämään verisuonia monissa kirurgisissa operaatioissa.

On siis vähintäänkin kyseenalaista vedota kannabiksen psykoaktiivisiin vaikutuksiin kun on kyse sen lääkeellisen käytön pannassa pitämisestä.

Talouspoliittinen dilemma

Palvan mielestä kannabiksen yleistyminen lääkkeenä on myös puhtaasti talouspoliittinen umpikuja. Koska kannabisvalmisteiden lääkekäyttäjiä Suomessa on niin vähän, ei sen yleistyminen lääkkeenä ole taloudellisesti kannattavaa. Mikään lääkeyhtiö Suomessa ei lähde lanseeraaman uutta lääkeainetta markkinoille sen vähäisen kysynnän vuoksi. Täysin ymmärrettävää tämä onkin, taloudellisen hyödyn maksimoimisen ollessa kyseessä..

Jos tarkastellaan tätä taloudellisen hyödyn kysymystä ja käyttäjämäärän vähäisyyttä vähän tarkemmin, löydämme varmasti siihen jonkin järkevän selityksen, joka ei ole niin mustavalkoinen kuin sosiaali -ja terveysministeriö yhdessä lääkelaitoksen kanssa antaa ymmärtää.

Jotta ymmärtäisimme tämän talouspoliittisen dilemman ja käyttäjämäärän vähäisyyden, on meidän tunnettava kannabisvalmisteiden erityisluvan hakemisen byrokratinen puoli. Erityisluvan hakeminen kannabisvalmisteiden käyttämiseksi hoidollisissa tarkoituksissa on hyvin monimutkainen ja pitkä prosessi, joka menee lakiuudistuksen jälkeen kutakuinkin näin:

Kun kaikkia muita yleisessä käytössä olevia lääkkeitä on kokeiltu,ja riittävät hoidolliset perusteet kannabiksen määräämisestä lääkkeeksi on todettu, kirjoittaa lääkäri huumausainereseptin. Reseptin kirjoittamista kuitenkin estää monissa tapauksissa kyseisen lääkin pelko tulla leimatuksi huumausaineen määrääjänä. Mikäli resepti kuitenkin saadaan aikaiseksi, pitää löytää apteekki joka suostuu välittämään maahan lääkekannabista, ja joka haluaa lähteä erityilupamenettelyn oravanpyörään puhtaasta hyväntekeväisyydestä.

Apteekki tekee erityislupahakemuksen lääkelaitokselle, joka myöntää erityisluvan tai ei. Mikäli erityislupa myönnetään, haetaan lupaa huumausaineen maahantuonnille ja tehdään huumausaineen maahantuonti-ilmoitus, koska Suomessa ei ole lupaa tuottaa kyseisiä valmisteita. Tämän jälkeen laitos, jolta lääkekannabista hankitaan, Suomen tapauksessa hollantilainen Bedrocan BV, joutuu tekemään huumausaineen vienti-ilmoituksen valtionsa sosiaali-ja terveysministeriölle. Suomen lääkelaitos yhdessä sosiaali- ja terveysministeriön kanssa joutuu tämän lisäksi hakemaan lisäystä YK:n mukaiseen maakintiöön, jokaisen yksittäisen erityisluvan kohdalla.

Tämä prosessi kestää helposti kahdeksasta kuukaudesta reiluun vuoteen, ennenkuin potilaalla on mahdollista marssia apteekkiin hakemaan purkillinen bedrocania.

Apteekin ja lääkelaitoksen välinen paperin pyörittely ei kuitenkaan lopu tähän. Lupaa hakenut apteekki joutuu tekemään neljännesvuosittain ja vuosittain ilmoituksen lääkelaitokselle kaikista huumavista lääkeaineyhdisteistä, joita heillä on/on ollut joskus varastossaan ja joita on milloinkaan heidän lävitseen kulkenut.

Onko siis kovinkaan suuri ihme, että kannabiksen lääkekäyttäjien määrä on niin kovin vähäinen, kun prosessi luvan saamiseksikin on jo yksinään niin pitkä ja raskas.

Ylitsevuotava monimutkaisuuden mittalasi

Näin siis päädymme yhteen mahdollisuuteen kannabiksen lääkekäytön vähäisyydestä ja sen aiheuttamasta talouspoliittisesta umpikujasta.

Kannabiksen psykoaktiivisia vaikutuksia ei siis voi yksinään pitää syynä kasvin lääkkeellisen käytön pannassa pitämiselle. Jos otamme huomioon muiden lääkeaineiden vakavammat päihdyttävät vaikutukset, emme löydä mitää järkevää syytä kannabiksen psykoaktiivisten vaikutusten pelkoon lääkekäytössä.

Myöskään taloudellista puolta ei voida pitää yksinään syynä vähäiselle lääkekäytölle, koska se elää symbioosissa käyttäjämäärän kanssa. Näiden asioiden valossa, joita olemme tässä pohtineet, voidaankin erityislupamenetteyn monimutkaisuutta pitää yhtenä suurimmista syistä lääkekäytön vähäisyyteen.

Miksi erityislupakäsittelystä sitten on pitänyt tehdä näin valtavan vaikea prosessi?

Sitä voi jokainen miettiä, samalla kuin pohtii syitä yhden maailman mahtavimman hyötykasvin määrittelemiseen huumausaineeksi YK:n huumausaineyleisopimuksessa 1961.

– Dr. Jekyll & Mr. Hyde

Ymmärtämättä Ymmärtämättömyyttä

Kuulostaako kenenkään muun korvaan ”tyypillinen kahdensadan kasvin” viljelmä jotenkin kummalliselta? Ehkä ongelma on se, ettei asunnossani olisi tilaa edes parille kymmenelle kasville tai välini sähköyhtiön kanssa niin hyvät, että he antaisivat anteeksi nelinumeroista tasauslaskua. Älkäämme hirttäkö rikoskomisario Juha Joutsenlahtea aivan vielä, sillä tästä uutisankasta on vastuussa nimettömäksi jäänyt YLE:n toimittaja.

Jutun alkuperäksi paljastui radiolähetys, jossa Juha kertoo poliisin näkemyksen satakunnan kannabistilanteesta. Hasista liikkuu enää vähän, kun taas kotimainen kukinto on vallannut markkinat lähes täysin. Kaiken lisäksi nuoret eivät tiedä leikkivänsä skitsofreniaa ja epileptisiä kohtauksia aiheuttavilla aineilla, ja ovat erehtyneet luulemaan että kannabis oltaisiin laillistamassa lähiaikoina. Asia piti varmistaa sosiaali- ja terveysministeriöltä: kannabista ei olla laillistamassa.

Ei tietenkään olla. Tai siis pikemminkin – asiasta ei ole edes alettu keskustelemaan kyseisessä ministeriössä.

”Seuraavana käsittelyssä Suomen kannabisyhdistyksen lausunto koskien sosiaali- ja terveysministeriön lakiehdotusta XX/2010, kannabiksen tuotannon salliminen henkilökohtaiseen käyttöön, potilasturvan laajentaminen luontaistuotteiden itselääkinnällisiin tarkoituksiin ja…”

Uutiskamerat olisivat tuossa vaiheessa jo seisseet monta tuntia kokoussalin ulkopuolella.

Ei, perustelumme kamppailun muuttumisesta pelkästään taisteluksi aikaa vastaan eivät löydy Tapani Sarvantilta. Aktiivisin kädenvääntö on ollut briteissä, uskoakseni sekä kulttuurillisten ja maantieteellisten tekijöiden vuoksi. Reilu viikko siiten heilari heilahti pitkän Skunk -hysterian jälkimainingeissa, mutta maksimissaan viiden vuoden tuomio taitaa vaikuttaa vain kymmenen prosentin sauhuttelutottumuksiin.

Mutta ymmärtäkäämme Juhan ammatillista asemaa. Poliisille voi tuottaa vaikeuksia selittää vaikeaa prosessia mikä lääkekannabiksen saamiseksi täytyy käydä (se alkaa reseptistä ja kestää yli puoli vuotta), tai kertoa mikä on se riippuvuutta aiheuttava osa mikä lääkekannabiksesta on poistettu (nikotiini, se on puhdasta kukkaa ;), mutta auktoriteetti osaa kyllä kertoa hyvin kuinka kasvatuskaappi on se siistein huone (kyllä, mielestäni on selkeä korrelaatio kodin siisteyden, elintapojen hallinnan ja kiinnijäämistodennäköisyyden välillä) ja kuinka pakolla mielenterveyshoitoon laitetut olivat ”juuri sellaisia kotikasvattelijoita.”

Brittien Skunk -hysteria on mielestäni hyvin oikeutettua. Ensimmäistä kertaa coffarin tiskille päätynyt kokematon turisti saattaa yllättyä listan kalleimman SuperSkunkin vaikutuksia. Yllättyä säikähtämiseen asti. Silloin kun ei ole varma, ei kannata arastella kysymistä.

Lainsäädännöllisistä temppuiluista huolimatta katujen kastit kaikuvat samaa, eikä tunnetun suomalaisen artistin esiintyminen jointti suussa kansallisessa televisiossamme juurikaan edesauta rikoskomisarion viestiä, puhumattakaan joka viikonloppuisesta kulovalkeasta.

Miksi nuoret eivät ymmärrä että kannabis on laitonta?

Hyvinvointivaltioiden lapset vaativat vapautta yhteen ääneen. He ymmärtävät, ovat eri mieltä ja pystyvät seisomaan suorana sanojensa takana, oli raippa kuinka kova tahansa. Taipumattomuus – kuten Gandhi osoitti – korjaa ihmistä sortavat epäoikeudenmukaisuudet.

Hei, miten mikään mitä mä teen itselleni voi olla laitonta?

– piski