Kellertävät lehdet ja keuhkokuume

39,7 astetta ruumiinlämpöä sitoi minut sängynpohjalle kuten märkä villasukka lämpimän bissepullon auringossa. Tähän tautiin ei hamppu auttanut, mutta lyhyestä virsi kaunis ja sitä rataa, yritetään päästä taas normaaliin viikkorytmiin asap.

Ensimmäinen kumarrus menee vakituisille lukijoillemme, kuten joku on jo saattanut huomata, blogimme on päässyt yli 10 000 hitin haamurajan. Mikä tärkeämpää, adressit.comin ”Kannabis lailliseksi” -adressin on allekirjoittanut jo yli 15 000 henkilöä ja allekirjoitusten päivittäinen määrä näyttää vain kasvavan. Viesti on siis viimein alkanut puremaan, kiitokset tästä toki myös tutkijoille ja lehdistölle jotka ovat uskaltaneet käyttäytyä kuten heidän toimiaan koskevat ’kunniasäännöt’ vaativat.

Uutisia maailmalta on tullut jälleen, eikä yhdessäkään kukaan ole edelleenkään murhannut ketään pilvipäissään, ei edes kärpästä.

Esimerkiksi Uudessa seelannissa olisi suunnitteilla ensimmäinen hamppubensaa myyvä biodiesel-asema. ACLP:n mukaan öljyn sivutuotteeksi jäävä materiaali on mahdollista käyttää ihmisen ravinnoksi tai eläimien rehuna, toisin kuin maissista valmistettaessa. Aivan läpihuutojuttu ei tämäkään ole, sillä ACLP on paikallinen kannabiksen ”laillistamista” vaativa puolue ja ehdolla vaaleihin. Huoltoasema kuulemma toteutuu jos he voittavat.

Toivoton ACLP:n vaatimus ei suinkaan ole. Kanadassa erittäin suosittu vihreä puolue on myöskin avoimesti kannabiksen ”laillistamisen” kannalla, toisin kuin omamme. Tilanne on jopa mennyt niin surulliseksi, että puolueen johtaja Elizabeth May pyysi anteeksi sitä, ettei ole käyttänyt kannabista. Elizabeth, meillä Suomessa on tapana pyytää anteeksi asioita, jotka eivät vahingoita ketään muita kuin tekijää itseään. Se on huono tapa josta ei kannata ottaa mallia.

Olisiko siis Suomenkin päättäjillä syytä kääntää kelkkansa kannabiksen suhteen? Jos ei, niin lääkäreillä näyttää ainakin olevan. Ilkeä ja ikävä kosketuspintojen kautta leviävä MRSA-sairaalabakteeri – etenkin antibiooteille vastustukykyinen versio – on tekemässä uutta tilastopiikkiä. Tohtori kertoo kuitenkin Italialais-Englantilais -tutkimuksesta, jossa viidellä suurimmalla kannabiksen sisältämällä kannabinoidilla oli selkeä tuhoamiskyky antibiooteille vastustuskykyistä MRSA-bakteeria vastaan. Eikä siinä vielä kaikki, kaksi kyseisistä kannabinoideista ”ei aiheuta mielialamuutoksia,” joten potilaan ei välttämättä tarvitse olla pilvessä.

Tuloksia odotellessa on kuitenkin ilo kertoa että jotain tapahtuu suomessakin. Huhupuheet kertovat dokumentin tekoprosessista ja YLE:n uutisetkin ovat olleet kiinnostuneet nykykasvattajien käyttämistä välineistä ”kasvatuslaitoksissaan.” Lisäksi STAKES haluaa anonyymeiksi haastateltaviksi kotikasvattajia. Lisätietoja löytyy tästä threadista.

Eipä tällä kertaa paljoa muuta, muistakaa että suunta on selvä, perillepääsyn ajankohdan suhteen vaan vielä on hieman epävarmuutta.

– piski

ps. In Pot We Trust (hamppuun luotamme) on viimein suomennettu ja löytyy torrenttina sekä youtubesta. Tarkemmat detaljit dokumenttipankistamme.

2 kommenttia

  1. flogisto said,

    18 syyskuun, 2008 klo 22:04

    Kiitos mahtavasta blogista, nyt ollaan hyvillä raiteilla kannabiksen ”laillistamisessa”.
    Nykyaikana jokainen voi saada äänensä kuuluviin, ja useampi ihminen voi hakea sivistää itseään ja hakea sitä tietoa mitä haluaa. Mitä äänekkäämpiä me ollaan, sitä enemmän ihmiset ajattelevat asiaa ja todisteet puhuvat puolestaan. Jos Jumala olisi olemassa, olisi hamppu hänen lahjansa maapallolle. Saatana haluaisi piilottaa sen meiltä politiikkapropagandalla ja ahneilla ihmisillä.

  2. piski said,

    19 syyskuun, 2008 klo 9:02

    ”Jos Jumala olisi olemassa, olisi hamppu hänen lahjansa maapallolle. Saatana haluaisi piilottaa sen meiltä politiikkapropagandalla ja ahneilla ihmisillä.”
    Aivan samoin ajattelen asiasta itsekin ja niinhän hindujen tarinoissa kerrotaan Ganjan olevan lahja Shivalta :)


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: