Missä makaa polku jonkinnäköiseen totuuteen?
Suurin osa meistä lienee sitä mieltä, että steroidien käyttö on yksinkertaisesti väärin. Kilpaurheilussa se antaa ”epärehellisille epäreilun edun rehellisiä vastaan”. Se on fyysisen kunnon rakentamiseen oikotie, vähän kuin tentissä lunttaaminen. Huvinvuoksi itsensä lihasmassaksi pumppaaville se kuulemma aiheuttaa mielenterveydellisiä ja fyysisiä ongelmia, joskus jopa tappavia – oli sitten kyse omasta tai toisen hengestä, toki yleensä alkoholin värittämänä.
Tätä mieltä minä olin, kunnes satuin katsomaan dokumentin nimeltä Bigger, Faster, Stronger (Torrent). Assosiaatiokartta meni monesta kohtaa uusiksi. Haittavaikutukset, todellisia kuvauksia käyttäjistä ja lääkinnällinen sekä kosmeettinen käyttö rakensivat puuttuvan pyramidin puolikkaan, ja enää huippu tuntuu puuttuvan. Toisaalta sinne asti ei minun tässä vaiheessa tarvitse nähdäkään, sillä en edelleenkään tunne minkään näköistä tarvetta alkaa muokkaamaan vartaloani kemikaalein. Toisin sanoen – minulla ei ole käyttöä steroideille.
Edelleenkään en näe järkeä pumpata itseään järkyttävän näköiseksi, mutta onneksi osa juuri heistä ajattelee samoin. Ehkä kyseessä on kehonrakennuskilpailun järjettömyys, ehkä vain järjettömyys. Mutta mitä sanot heille jotka kärsivät testosteronivajauksesta? He kuihtuvat silmissä jatkuvasta syömisestä ja urheilusta huolimatta. Lihasvajaus, pienikokoisuus ja fyysisen kasvun keskeytyminen vaikuttaa mielenterveyteen ja lisää riskiä ”persoonallisuushäiriöön”. En ole lääkäri, en väitä että asiaa olisi jossain päin maailmaa tutkittu, mutta olen elämäni aikana tavannut muutaman kyseisistä oireista kärsivän. Elämäntavoissa heillä ei ollut mitään muuta yhteistä kuin ruokatottumukset.
Kieltäisinkö siis heiltä anaboliset steroidit, jos se heitä auttaisi? Entä pitäisikö nopeasti mainoskuvauksia tai elokuvaa varten huippukuntoon itsensä saavalta kieltää steroidit? Kilpaurheilussa ko. tuotteen kieltämiselle on olemassa perusteensa, ellemme sitten halua todellakin katsoa miehen joka on suurin, nopein ja vahvin voittavan, hinnalla millä hyvänsä. Entäpä AIDS -potilaat? Parantavaa lääkettä meillä ei ole, mutta kuolevan potilaan terveyttä voidaan osittain pitää yllä steroideilla.
Tietyn iän jälkeen uuden oppiminen vaikeutuu. Tai pikemminkin, opitun maailmankuvan yksityiskohtien uudelleenoppiminen vaikeutuu, koska pienet muutokset johtavat muutoksiin myös suuremmassa rakenteessa. Mitä siis tehdä jos ego puskee vastaan tällaisen dokumentin katsomisen jälkeen?
Ainoa tie jonkinlaiseen totuuteen on hyväksyä olleensa aiemmin väärässä. Eikä haittaa myöntää sitä, että niillä ihmisillä joilla on konkreettisin tuntemus asiasta – kuvan taustalla syvä henkilökohtainen kokemus sekä tilastot ja tutkimukset – tietävät totuuden paremmin kuin toinen, joka on noukkinut meeminsä valtavirrasta valmiiksi pureskeltuna.
– piski