Get ready to get drunk with…

Yourself!

Kulutin eilisen iltapäivän puistossa sekalaisen tuttavapiirin kanssa. Suurin osa läträsi alkoholilla kuten juhlaan ja kulttuuriin kuuluu, mutta pitäen yllä sosiaalista humalaa, mikä on mielestäni ainoa oikea alkoholin käyttötapa. Samaan aikaan toisella puolella puistoa ambulanssi kävi poimimassa jonkun, joka ei tätä taitoa osannut tai ko. päihteen tarkoitusta ymmärtänyt (tai mistä minä tiedän jos se vaikka kävi piikittämässä heroiini puskan takana?).

Itse nautin koko päivän aikana vain pari litraa mietoja ja satunnaisen hörpyn viiniä tai likööriä sieltä täältä. Toleranssini toki on alhaalla ja tunsin olevani humalassa jo ensimmäisen oluen jälkeen. Joopelirinki kokoontui päivän aikana pari – kolme kertaa.

Tuttavapiirin sisällä sosiaaliset muurit purkautuivat, vieden paikoin mukanaan ”henkilökohtaisen tilan”, joka johti sinäänsä iloiseen vappuelosteluun. Ihmiset keskustelivat, jakoivat asioita itsestään ja tutustuivat toisiinsa, yleisellä tasolla onnistuen. Joskus keskittyminen herpaantui ja hampuusi halusi hetken olla omissa ajatuksissaan, maaten nurmikolla ja katsellen yllään tuulessa epäsymmetrisesti virtoja myötäillen heiluvaa vaahteraa.

Lepotauko sosiaalisesta kanssakäymisestä. Hyvä hetki oikeasti keskittyä äsken vaihdettuihin lauseisiin, etsiä niistä olemassaolon punainen lanka. Ymmärtää ihmistä.

Yöllä tilanne oli toinen. Kävelin muutaman korttelin, ja matkan varrella oli viisi riitaa pystyssä. Lähempänä keski-ikää olevat miehet ja varhaisaikuisuuden molemmat sukupuolet. Syyttelemässä toisiaan milloin mistäkin syystä, aivan kuin oikeasti kuvittelisivat vapaaksi lasketun eläimen tekevän olemassaolosta taas iloisen, mielihyvästä täyttyneen, onnellisen.

Taaskaan ei saa käsittää väärin. En yritä syyllistää sen enempää oikein ja haittaa aiheuttamattomia alkoholin käyttäjiä kuin kaikkien riitojen osapuoliakaan. Joskus on aihetta olla vihainen ja konflikti ongelman taustalla ratkaistava – mielestäni oikeisiin keinoihin ei vain kuulu minkäänlainen agression tai auktoriteetin muoto, ei pelon hyväksikäyttö, ei väkivalta.

Mutta kaikkein eniten säälin niitä, jotka alkoholin vaikutuksen alaisena ovat maailmansa – se kaksi metriä joka suuntaan – absoluuttisia yksinvaltiaita, ajattelukyvyn kaventuessa pystysuuntaiseksi väärinpäin kääntyneeksi keilaksi. Käskyt tulevat alhaalta, sukupuolielimistä tai vatsasta absoluuttisina toimintamallikäskyinä aivoille. Tavallaan oikein, tavallaan väärin, että poliisi haluaa rajoittaa pizzerioiden aukioloaikoja. Käsittääkseni maailmanvaltiaat osaavat häiriötä ihmiselämässä aiheuttaa, missä ikinä sitten ovatkaan vaikutuksen alaisena.

Samalla kun alkoholi lamauttaa korkeampaa aivotoimintaa yksi alue kerrallaan, alkukantaiset ja eläimelliset vaistot saavat vallan. Minä ihmisapina, minun nälkä, minä suurin ja vahvin, eli väistäkää johtajaa -huutaa yksi toiselle samoin kokevalle.

Jätän pointtini avoimeksi, elämäänne heijastettavaksi samalla kun kuljette ja tarkkailette.

Ja niille jotka eilen näin kirkkaita pulloja kurkkuun kaatavan: Mahtaa olla kiva krapula? Tiesitkö että kannabidolilla tuhoaisitte jopa 60% vähemmän aivosolujanne, juuri sen osan jonka olemassaoloa ette enää huomenna muistakaan? Ja jos päähän koskee, pienet hatsit veisi ne taikaiskusta pois. Mutta tätä ei lakimme kuitenkaan salli.

– piski

ps. Jos krapula kyllästyttää, muistakaa ylihuominen hamppumarssi (3.5.2008).

Newer entries »