Globalisaation alkaminen yhdistyvällä taloudella on siirtäny valtiovallan talousjohtajien käsiin. Hallinto koostuu talousviisaista jotka pyrkivät pitämään yllä kolmen prosentin vuosittaisen talouskasvun, apunaan holhousjoukko huoltamassa tulevia, nykyisiä ja entisiä työntekijöitä. Valtiokoneiston edustama ”Suomen kulttuurin imago” on tasavallan presidentti, niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Yhdessä nämä muodostavat tehokkuutensa ja modernisuutensa vuoksi helposti hyväksyttävän – tai jopa helposti samaistuttavan – valtiokuvan.
Toki kasvua tarvitaan. Resursseja kuluu kovapalkkaisten lisäksi alati kasvavaan terveydenhuollon ja koulutuksen tarpeeseen, sekä satunnaisesti puolustuksen venähtäviin hankintoihin. Ja jotta raha jatkaisi kiertämistään, täytyy valtiontalouttakin välillä rasvata insentiiveillä ja tukiaisilla.
Ja kukapa olisikaan ylpeämpi kantamaan vastuuta tuosta vaativasta yritysjohtajuudesta, kuin korkeasti koulutetut, markkinatalouden lainalaisuudet syvästi tuntevat – niin syvästi että he pitävät niiden olemassaoloa absoluuttisen oikeutettuna, toiminnan tärkeimpänä tavoitteena – virkamieskokemuksella varustetut taloustieteilijät.
Mutta älkää käsittäkö väärin. Tehostumisella on olemassa myös hyviä puolia. Teknologinen kehitys kukoistaa edelleen ja uusia läpimurtoja tehdään useilla elämää helpottavilla / elämänlaatua parantavilla osa-alueilla. Mutta riittääkö se? Kykeneekö Valtio Oy:n työntekijä kokemaan enemmän tai syvemmin elämässään palvellessaan yhteiskuntaa ”normaalin” elämän kautta?
Helsingin katukuvassa voi bongata ”Kunnon kansalainen?” mainostaulun.
Normaalilla kansalaisella on elämänvaiheesta riippuen kansalaisuuteen ohjaava, tai sitä palveleva toimenkuva – opiskelija tai työikäinen. Toisena osana normaalilla kansalaisella on virkistäytymisaika, jolloin saa valita vapaasti miellyttävimmän virkistäytymistavan yhteiskunnan hyväksymästä valikoimasta. Jos lisätään kolmanneksi ihmisruumiin tarvitsema lepoaika, niin olen määritellyt työkykyisen normaalin ihmisen arkielämän koko hänen työajalleen.
Aika on avainsana. Aikaa lukea, aikaa kuunnella, aikaa luoda, aikaa ajatella, aikaa istua hiljaa, aikaa rakastaa, tai edes aikaa jolloin voisi alkaa ottamaan selvää, mitä rakkaus todellisuudessa on. Sanoisin, että elämällemme – siis ajalle jonka vietämme tässä elämässä – on olemassa elämäkokemuksemme kannalta parempiakin ajankäyttötapoja.
Mutta en halua olla pelkkä täystyöttömyydestä haaveileva hampuusi, vaan esitän tehokkuutta ja aikaa lisäävän ajatukseni talousjohtajillemme: Aloittaen niiltä aloilta, missä on eniten ylitarjontaa työntekijöistä, lyhentäkää työpäivä kuuteen tuntiin ja nostakaa yrityksen sallittu aukioloaika 12- tai 24-tuntiseksi.
– piski