Vaihto(ehto)-opiskelua

Keltaisenkin lehdistön bongannut Oaksterdamin kannabisyliopisto ei vaikuta kovinkaan megalomaaniselta opiskelijayhteisöltä. Reilu kymmenkunta luentoa seuraavaa opiskelijaa ei vielä luo kuvaa vakavasti otettavasta tohtorintutkinnosta. Oaksterdamissa opiskellaankin marihuanan lääkekäyttöä ja kasvatusta, erityisesti osavaltion kannabis-lähihoidon tarpeisiin. Kalifornialla on aina ollut liberaalein ote kannabikseen ja ilmeisesti yliopistosta suoriutuvien odotetaan työllistyvän nopeasti (nopeammin kuin insinööriemme ainakin). Sadan tuhannen dollarin vuosipalkka ei päätä huimaa. USA on kallis maa ja dollari notkahti yön aikana ennätysalas.

Googlen haku ’medical marihuana university’ tuo tarvettani enemmän hittejä näytölle. Kanadassa Malaspinan yliopisto tarjosi aiemmin tässä kuussa kurssia nimeltä ”how to be legal using and growing pot”, eli kuinka käyttää ja kasvattaa laillisesti kukkaa. Seurauksena yksi yhteen -lain kumoamisesta vastaavanlaisia kursseja löytyy enemmänkin jenkkilän pohjoisesta naapurista. 1:1 -lain mukaan lääkekannabiksen kasvattajalla sai olla vain yksi potilas kerrallaan.

Washingtonin yliopiston lehti, The Daily kertoo opiskelijajärjestön vuosittaiseen äänestykseen eksyneestä uudesta kysymyksestä. ”Pitäisikö rangaistusten kannabiksen käytöstä olla enintään yhtä suuria kuin rangaistusten alkoholin käytöstä.” Kysymyksen taustalla seisoo opiskelijajärjestö NORML (National Organisation for the Reform of Marihuana Laws). Heidän mukaansa huumesodan siviiliuhreihin kuuluu opiskelijat, jotka ovat menettäneet tukensa tai opinto-oikeutensa kannabiksen käytön vuoksi.

Outokummussa poliisit ratsasivat viikko sitten 25-vuotiaan opiskelijan asunnon ja löysivät huumeviljelmän, kertoo STT. Otsikoissa pyörii poliisin epäonnistunut yritys luoda toimivaa järjestelmää lapsipornon suodatuksessa. Laista vastuussa olevan viestintäministeri Suvi Lindénin eroa vaativa adressi löytyy myös internetistä. Sensuurilakia vastustaa edelleen moni, se näkyy adressin koossa, mutta ei kerro kuinka suuri määrä olisi tässä asiassa Suvin puolella. Ehkäpä sellainen merkittävä joukko on, tai sitten ei.

Ympäri maailmaa siis edelleen ajetaan depenalisoimisen tahtoa läpi, mutta meidän teknologia-kehittyneestä kulttuuristamme ei taida löytyä kannabisyliopiston vaatimista, tai rangaistuksiin muutosta vaativaa tahoa omien hampuusiyhdistystemme lisäksi. Julkisesti perustuslakiin vedoten käytön rikoksellisuuden kiistävä henkilö, vaikka nyt sitten tämä 25-vuotias opiskelija Outokummusta, olisi poikkeuksellinen valopilkku Suomen harmaaseen kevääseen.

Mutta vaikka massiivisen sosiaalisen teknologian uskottavuutta jouduttaisiin odottamaan vielä tovi, en aio luopua toivosta. Takana ovat vasta syntymetrit ja toivo siintää horisontissa. Kertokaamme sillä aikaa päättäjille mitä mieltä olemme turhista tai toimimattomista laeista nettiadressein.

– piski

Mainokset

Kannabidolia koristähden kusessa – epäurheilijamaista käytöstä

Suomen korisliigaan on osunut huumetsunami. Koripalloliitto on määrännyt Monte Cummingsin ja Jerald Fieldsin pelikieltoon doping -rikkomuksesta. Molempien A-testi oli positiivinen, eivätkä he kieltäneet kannabiksen käyttöä. Cummings kertoo positiivisen tuloksen johtuvan Amsterdamissa vietetystä joululomasta. Sekä ToPo ja Espoon Honka on irtisanonut amerikkalaisvahvistustensa sopimukset.

Keltainen lehdistö raportoi huumekohusta muun muassa seuraavasti:

– Kun Monte tuli kertomaan tapahtuneesta, koko joukkue itki, Hongan valmentaja Mihailo Pavicevic kertoo.

– Monte on paras persoona, jota olen koskaan valmentanut. Toistan: paras persoona. Yksikään korisihminen Suomessa ei voi sanoa, ettei pidä hänestä.

Tunnelmat olivat matalalla myös liigaa johtavan Torpan Poikien leirissä.

– Jerald on kaveri, joka tosissaan välittää muista, valmentaja Tomi Kaminen sanoo.

Valmentaja Pavicevic spekuloi 80%:n muistakin korisliigan vahvistuksista jäävän kiinni vastaavista rikkomuksista, jos heidät kaikki testattaisiin. Vastaava ongelma koskee myös uusien pelaajien hankkimista, moni heistä istuu jo hyllyllä vastaavista rikkomuksista.

Yle julkaisi kannabista laajemminkin käsittelevän antidopingtoimikunnan (ADT) toimittaman näkökulman tapahtuneeseen. Artikkelin mukaan kannabis ei suoranaisesti paranna urheilusuoritusta, mutta rauhoittavan vaikutuksen epäillään parantavan suoritusta tarkkuutta vaativissa lajeissa. Kannabis on kiellettyjen aineiden listalla, koska sen käyttö on urheiluhengen vastaista ja toisaalta siksi, että se on terveydelle vahingollista.

Lisäksi artikkeli kertoo, että vuonna 2006 THC-positiivisen A-näytteen antoi 553 pelaajaa. Kyseessä on suurin osa rangaistustoimenpiteisiin johtaneista A-näytteistä.

Käy sääliksi ylipalkattuja urheilutähtiä. Potentiaalisia käryämisiä ilmeisesti olisi ilmassa enemmänkin, jos niitä todella haluttaisiin lähteä etsimään. Voin vakuuttaa kaikille, että kannabis on myös urheilupiireissä yleisesti käytetty päihde, mutta todellinen urheilupiirien kuningas on edelleen alkoholi. Jos ADT:n kieltoperusteita on uskominen, alkoholi ei ole koskaan aiheuttanut epäurheilijamaista käytöstä tai ole nautittuna terveydelle vaarallista. Right?

Mutta kovin paljoa enempää ei voi urheilijatähtien kohtaloa voivotella. Amerikkalaisen huumesodan perinteen sokaisemina he joutuvat myös liberaalimmassa suomessa painamaan päänsä alas. Kannabis on pahasta ja kadun tekoani, piste. Kukaan ei uskalla olla marttyyri, joka pelastaisi kaltaisensa, kukaan ei kyseenalaista ADT:n määritelmää epäurheilijamaisesta käytöksestä tai potentiaalisesta vaarallisuudesta terveydelle.

Toisaalta, eipä yksikään lehti myös huomioinut kannabiksen hapenottokykyä parantavaa ominaisuutta.

22.2.2008, olemme edelleen hukassa.

Pahoittelen pitkää päivitystaukoa. Yritän palata kaksi kertaa – viikko -rytmiin, mutta muitakin velvollisuuksia olisi täytettävänä. Kiitokset vakkariseuraajille, ja kaikille muillekin kävijöille tähän astisesta mielenkiinnosta :)

– piski

Haaste päättäjille: Ulos kaapista!

Kansanedustaja, entinen ulkoministeri Erkki Tuomioja kertoo tänään Iltalehden nettisivuilla kokeilleensa kannabista 60-luvulla. Nyt ollaan päihdekeskustelun kannalta mielenkiintoisessa pisteessä.
Uskaltaako tietämätön kansa leimata arvostetun politiikan hahmon likaiseksi huumehörhöksi? Mitä Seiskan kaltaiset lehdet tästä repivät? Entä miten suhtautuvat konservatiiviset kollegat? Ja onko Itse valtiaat -sarjan tekijöiden joukossa yhtään jumipäätä, joka tarttuisi tilaisuuteen?
Uskaltaisiko peräti useampi päättäjä myöntää pössytelleensä? Olisiko siinä lopulta mitään pahaa? Voisiko se olla hyvä tapa aloittaa jälleen julkinen, järkevä keskustelu kannabiksen ja sen käyttäjien laillisesta asemasta?

Hamppublogi haastaa nyt kaikki kannabista kokeilleet tai sitä käyttävät päättäjät tulemaan ulos kaapista rehellisin ja avoimin mielin! Emme tietenkään tiedä keitä harvalukuisessa lukiajoukossamme on, mutta keitä tahansa olettekin, laittakaa sana kiertämään.

Hamppublogi antaa vielä erityisen tunnustuksen Tuomiojan sanavalinnasta: ”Lennokkaita kokemuksiahan siitä tuli.” Useimmat kannabiskokeiluistaan julkisesti kertoneet ovat korrektisti (joskin ihan yhtä mahdollisesti myös todenmukaisesti) todenneet vain miten epämukavaa ja typerää oli ja nyt kaduttaa ja voe voe. Kiitos siis Tuomiojalle suhteellisen radikaalista menettelystä!

949200

Laiva on lastattu (ja matkalla ruotsiin)

Perustuslakia on vaikea muuttaa. Eräässä kyselytilaisuudessa Erkki Tuomiojan vastaus kysymykseen ”onko teidän mielestänne oikein tehdä perustuslakiin muutoksia ilman kansanäänestystä” vastaus oli ”se on ainoa laillinen tapa.” Tottahan Erkki puhui kun diplomaattisen vastauksensa antoi. Parlamentaarisessa demokratiassa päätökset tehdään eduskunnassa ja myös kysymys päätöksentekotavasta jonkun tietyn asian harteilla lepää loppujen lopuksi eduskunnassa. Kansalaisilla, ilman kapinaa, on hyvin vähän mahdollisuutta vaikuttaa päätöksiin. Parlamentaarisessa demokratiassa voimme vain päättää kuka päätöksiä on tekemässä, emmekä suinkaan mitä he päättävät.

Suomi on perustuslaillisesti kaksikielinen maa. Ruotsin pakko-osaaminen on jäännettä ruotsin vallan ajoilta, jolloin haluttiin pitää huoli että päätöksenteossa kolikko kallistuu aina mieluummin Ruotsiin päin, kuin että punamieliset maalaiset saisivat mahdollisuuden osallistua päätöksentekoon. Sadassa vuodessa on tapahtunut melkoisesti, mutta pakkoruotsi on ja säilyy, ilman että sen vaikutuksia olisi koskaan mietitty uusiksi.

Jos valtio on laiva, niin nuo perustuslakiin kirjoitetut asiat ovat painolasti, joiden sijoittaminen ruumassa vaikuttaa laivan kurssiin. Kapteeni pyrkii aina aika ajoin korjaamaan kurssia kohti toivottua satamaan, mutta liika paino jommalla kummalla puolella ohjaa laivan ajan kuluessa pois kurssilta. Pakkoruotsi on iso määrä roinaa paarpuurin puolella. Kapteeni ei tätä tiedä, sillä hän on jättänyt lastin sijoittelun ruumavastaavan huoleksi. Kapteenia kiinnostaa vain, että kaikki oleellinen on mukana.

Mielestäni pakkoruotsi edelleen antaa epäreilun edun valtion virkoihin niille länsi-suomessa asuville, jotka kuulevat ja näkevät ruotsia päivittäisessä elämässään. Itä-suomessa on helpompaa törmätä venäjänkielisiin kuin ruotsinkielisiin. Ilman tutkimusdataakin olettaisin, että keskimääräisesti peruskoulun ruotsin arvosanat ovat korkeammalla länsi-suomessa kuin itä-suomessa. Tämä eriarvoisuus ei kuitenkaan yksinään riitä perusteluksi pakkoruotsin poistamiseksi.

Mutta ajatellaanpa asiaa niin, että mihin muuhun hyödylliseen lapsemme voisivat aikansa käyttää, jos heitä ei pakotettaisi lukemaan ruotsia toisena kielenä. Globalisaatio puskee päälle kovaa tahtia. Jo pelkästään venäjänkielen tulkeista on tällä hetkellä huutava pula. Jospa pitäisimme koulussamme pakollisena oppia vähintään kahta kieltä suomen lisäksi, voisimme laajentaa osaamistamme kauemmaksi maailmaa. Espanja, saksa, ranska, portugali, venäjä ja hindi takaisi mahdollisuuden myydä osaamistamme lähestulkoon kaikkialle maailmaan. Eikö tämmöinen asettelu selkeästi parantaisi kilpailukykyämme, kun nuoret viimein pääsevät työelämään?

Oma kysymyksensä on käytännön järjestelyt, mutta käytännön järjestelyt ovat aina vain organisointikysymys. Toki yksi opettaja voisi käydä viikossa opettamassa useampaa kuin yhtä koulua ja toki, useampi opettaja pystyisi työllistämään itsensä helpommin. Eikä ajatuksenani edes ole se, että kaikissa kouluissa tarjottaisiin kaikkia kieliä, vaan ruotsin tilalle olisi mahdollisuus valita yksi muutamasta. Varmastikin nykyajan tietotulvasta lapset osaisivat päättää minkä kulttuurin kieliopinnot heitä kiinnostaisivat eniten.

Tämän kertainen paasaamiseni liittyy hamppuun ainoastaan laiva -metaforaltaan ja perustuslaillisin tosiasioin.

– piski

Ei kuumoteta turhasta

Sanoisin, että jokainen kannabista nauttinut tietää kuumotuksen tunteen. Kyseessä on epämiellyttävä paranoiantunne, pelko kiinni jäämisestä ja rangaistustoimenpiteistä. Ensimmäisillä nauttimiskerroilla tunne yleensä on vahvempi. Psykoaktiivisen lajikkeen nauttiminen aiheuttaa varmasti selkeämmän reaktion. Puhumattakaan siitä, jos on kannabispäihtymyksen vaikutuksen alaisena julkisella paikalla.

Kuumotus on looginen reaktio kannabispäihtymykseen. Kannabispäihtymyksen alaisena alitajunta puskee esille erilaisina tunteina. Tieto laittomasta toiminnasta aiheuttaa rangaistuksen pelon. Kiinnijäämiseen johtavien riskien (kuten hajun) tiedostaminen aiheuttaa huomion kiinnittämisen ympäristöön, kuten ääniin rappukäytävästä tai pihalta. Avoimessa ulkoilmassa tieto lasittuneesta katseesta tai silmien punoittamisesta saa vaistomaisesti pelkäämään selviä ihmisiä. Taustalla on aina rankaisun pelko.

Tuntemattomien ihmisten kanssa päihtyessä kannabiksella vastaavanlaisia ongelmia saattaa ilmetä. Oma kategoriansa ovat ihmiset, jotka ajautuvat äärimmäisen irrationaalisiin pelkoihin jopa tuttujen seurassa. He saattavat pelätä, että toisilla on vakaa aikomus vahingoittaa häntä, tai että valtakunnallinen media pyrkii vaikuttamaan heidän mielipiteisiinsä. Kuinka paljon tahansa pelkojen taustalla onkaan todellisia asioita, heidän pitäisi harkita onko kannabis heille oikea päihde, tai vähintäänkin vaihtamista vähemmän psykoaktiiviseen lajikkeeseen. Tällaisia ihmisiä on onneksi vähän, ja onneksi, tällä on hyvin vähän tekemistä peruskuumotuksen kanssa, enemmänkin henkilön epäterveen psyykeen.

Kannabiksen kasvattajat myös usein kuumottelevat. Heidän pelkonsa on huomattavasti suurempi, kuin pelkästään kannabiksesta päihtyneellä. Heidän ei edes tarvitse olla pilvessä kuumottakseen. He tarkkailevat useammin asioita, mitä heidän asuntonsa ympärillä tapahtuu, pohtivat puhelimen linjalta kuuluvia pieniä kummallisia ääniä tai näkevät unia poliiseista ratsaamassa asuntoa. 99,9% hampuusiksi siirtymisen alkuvaiheen kuumottelusta on aiheetonta.

Kuumottelusta ei ole montaa tietä ulos. Ajan myötä julkisilla paikoilla ja kadunvarressa polttaminen opettaa olemaan pelkäämättä ohikulkevia ihmisiä, tosin päiväsaikaan tällainen toiminta saa enemmän huomiota. Reissu Amsterdamiin opettaa olemaan kuumottamatta, mutta ennenkuin avoimen päihdekulttuurin realiteetit tulevat tutuiksi, joutuu daminkin kaduilla kävelemään useamman päivän hymy korvissa pientä kuumotusta potien.

En tiedä millaista kuumotusta potevat ne, jotka ovat jo joutuneet rankaisutoimenpiteiden uhriksi. Olettaisin heidän kuumottavan hieman enemmän julkisilla paikoilla. Tärkeintä on pitää mielessä rangaistuksen epäoikeudenmukaisuus, jos huono tuuri sattuisi kohdalle. Kuumotus vähenee aikaa myöten, ja lopulta sen vaikutukset psyykeeseen ovat minimaalisia, jos vaikutuksia ylipäätään ilmenee.

– piski

Etiikan ja auktoriteetin yhteentörmäys: Kuinka kertoa mitä piipussani palaa?

Joko olet kertonut vanhemmillesi hamputtelustasi? Vai ottivatko he asian esille kasvatettuasi rastat tai saapuessasi takaisin Amsterdamin lomalta? Löysivätkö he viljelmäsi, vai taluttivatko poliisit sinut kotiovelle silmät vielä verestäen?

Eettisen valinnan tehtyään, tai itseasiassa vielä päätöstä tehdessä, hampuusi joutuu törmäyskurssille lähiomaistensa kanssa. Yleensä sisaruksien tai serkuksien kanssa ei ongelma ole läheskään yhtä suuri kuin sen auktoriteetin, jonka (toivottavasti hyvää tarkoittavan) mielivallan alaisena nuori on joutunut elämänsä elämään. Hampuusiuden myöntäminen omille vanhemmille on mielestäni aikuiseksi kasvamista, vahvuutta seisoa mielipiteensä takana, sekä osa pesästä lentämisen prosessia.

Jos isäsi on poliisi, pesästä lentäminen voi olla hyvinkin pysyvää, mutta reaktiot vaihtelevat ihmisestä toiseen. Parikymppisten hamputtelunsa myöntäneiden osalta, mitä olen tarinoita kuullut, reaktiot ovat vaihdelleet uteliaan neutraalista parin viikon sairaslomaan. Omistani, yli viisikymppisistä vanhemmistani isä on se neutraalimpi yksilö (joka ei välttämättä oikein tiedä miten suhtautuusu asiaan), kun taas äiti meni hiljaisesta shokista kyyneleisiin, pelon aiheena ollessa nimenomaan epärationaalinen yliannostuskuolema, tai moneen kertaan pätemättömäksi osoitettu porttiteoria.

Vanhempien pelon taustalla on tiedon puute. Luonnollisesti he eivät ole omassa elämässään millään määrin kiinnostuneita kannabiksen moninaisista käyttötarkoituksista, eivätkä sattuman kautta omaa syvällistä tai välttämättä paikkansapitävää tietämystä. Vuosikymmenien aikainen propaganda on juurtunut syvälle, vaikka he omaavat jonkinlaisen yleisen käsityksen kannabiksen käytön laajuudesta. Minun tapauksessani suhtautuminen ristiriitaiseen tietoon oli vihamielistä, vaikka esitin näkökulmani päihteiden vaarallisuuteen suomalaisen tutkimuksen kautta.

Ymmärtämättömyyden ylityksen korkea kynnys

Moni pelkää vanhempiensa suhtautumista myönnettyyn hamputteluun. Jotkut kuitenkin kokevat tilanteen kieltämisen lähipiiriltään epärehelliseksi myös itseään kohtaan. ”Miksi en näe tässä mitään väärää, mutta silti pelkään lähimpien ihmisten reaktioita siihen minkä koen oikeaksi?” Jotkut pelkäävät aiheellisesti ylireagointia, kun taas osalla pelko on aiheetonta. Yleensä vanhempien rakkaus omia lapsiaan kohtaan antaa mahdollisuuden rationaaliselle keskustelulle, eikä rakkaus lopu sen vuoksi, että jo aikuisen lapsen kanssa oltaisiin eri mieltä.

Yksinkertaista vastausta siihen miten kertoa kannabiksen nauttimisesta vanhemmilleen ei ole. Ensimmäinen asia mietittäväksi on ne eettiset perustelut, jotka tekevät hamputtelustasi sinulle hyväksyttävää. Toiseksi suosittelen varautumaan jollakin helppolukuisella tutkimuksella, esimerkiksi Pekka Saarnion ”Alkoholin ja kannabiksen haittavaikutusten kautta suomalaiseen huumausainepolitiikkaan” sisältää selkeästi ymmärrettävän katsauksen alkoholin ja kannabiksen vaarallisuuteen, sekä ongelmalliseen päihdelakiin. Kolmanneksi kannattaa varautua siihen, että prosessi tiedosta jonkinasteiseen hyväksymiseen vaatii aikaa ja sisältää sekä ylä-, että alamäkiä.

Mutta miksi pitäisi kertoa, jos ei näe sille mitään syytä? Syytä ei välttämättä vielä ole, mutta vanhempien ikääntyessä heidän lapsiaan alkaa kalvamaan huoli heidän hyvinvoinnistaan. Yleisimpiin vanhusten särkyihin hamppu olisi hyvä lääke ja moni ikääntyvä voisi parantaa elämänlaatuaan viihdekäytöllä, sekä välttää sortumisen tuhoisaan alkoholinkäyttöön existentiaalisen ahdistuksen kasvaessa. Lisäksi itse näkisin hamputtelun kieltämisen vanhemmiltani, varsinkin kun en itse pidä sitä paheena, ajavan minua kauemmaksi vanhemmistani, niin kauan kuin he eivät sitä täysin hyväksy.

Eikä sitä täysin hyväksytä, vaikka sanotaan että hampuusia ymmärretään. Ikävä kyllä, jokainen on jossain määrin ennakkoluulojensa vanki, kunnes se on itse koettu.

– piski