Vikaan meni, Mikko

Onneksi vain yhden keltaisen lehdistön edustajan julkaisema viihdeuutinen ansaitsee kappaleenmittaisen analysoinnin. Suomalaisen tyttöbändin jäsenet saavat kuulla että facebookista löytyy Indica -profiili, joka kuuluu Irlantilaiselle reggae -yhtyeelle. Lisäksi promokuvassa näkyy selvästi kannabiksen lehti. Loppujutussa tehdään selväksi bändin jäsenten huumevastaisuus ja mietitään pitäisikö nimen lokaamisesta korvauksia saada.

Vikaan meni, Mikko. Uutinen puuttuu.

Voidaan sanoa että reggae ja ganja kulkevat käsi kädessä, sillä kumpikin on osa samaa saarnaa rauhasta ja rakkaudesta, enkä siksi pidä poikkeuksena hampunlehteä irlantilaisen reggaebändin logossa, jonka ensimmäinen kirjain on palava jointti. Samasta syystä en näe mitään omituista siinä, että reggaebändi on valinnut nimensä sativasta, indicasta ja ruderaliksesta – nuo kolme kun sattuvat olemaan tiettyjen kannabislajikkeiden yleisnimiä. Jäikö taustatutkimus tekemättä, Mikko?

Seurasin jälkiäsi facebookkiin, jossa julistit Indica -huumebändin tekevän julkeaa promootiotaan. En heitä sieltä löytänyt, mutta en väitä sinua valehtelijaksi. Veikkaan että suomalaisen Indican pr-koneisto kirjoitti sähköpostin facebookin ylläpidolle ja jenkkifirma suojautui lakimiesten pelossa. Huume- ja tekijänoikeusrikkojan mainetta välttelevä yrityskoneisto eliminoi nopeasti tämänkin harrastelijabändin yrityksen tehdä promootiotyötä. Uutisesi, Mikko, meni ohi vuonna 2002. ”Suomalainen tyttöbändi otti huumekasvin nimen!” oli sen otsikko.

Enempää huomiota tämä uutinen ei ansaitse. Indica -reggaebändi löytyy osoitteesta http://www.myspace.com/indica4roots

– piski

Mainokset

Ruotsalaiset o homoi!!

Ilta-Sanomat paiskaa meitä tällaisella uutisella. ”Indica-yhtye yllättyi eilen kuullessaan, että irlantilainen reggae-yhtye on ottanut heidän nimensä käyttöön. Irlantilaisbändi vaikuttaa vielä avoimen huumemyönteiseltä, sillä yhtyeen logoa koristaa kannabis-lehden kuva.”

Kyllä taas tuulipukua viedään niin että kahisee. Huume siellä, huume täällä, joka paikassa huume huume HUUME, eikö tässä yhteiskunnassa enää muuta ole? Ei, mikäli meitä on uskominen, kun olemme päättäneet pyhittää kokonaisen nettisivun vaaralliselle huumekasville. Mutta onko vika meissä vai järjestelmässä? Huono vertaus: eivät kaikki ruotsalaisetkaan ole homoja, vaikka osa homoista on ruotsalaisia. Mutta sekään fakta ei mene tuulipukua kahisuttavan kansalaisen kalloon, jos keltaiselle paperille on viihteen ja voiton vuoksi painettu päinvastaista.

949200

Torikauppias ei tuomitse

Nykyään kaikilta suurien kaupunkien toreilta löytyy kannabisaiheista pikkutavaraa myyvä koju. Jamaican väreillä tai hampunlehdillä varustettuja lompakkoja, myssyjä, koruja ja 420 -paitoja muun myyntikelpoisen pikkutavaran ohessa. Näitä Jamaica-kojuja olen nähnyt kaikkialla missä on ollut paljon myyntikojuja.

Viime kesän Ruisrock oli myös saanut oman osansa Jamaica-kojuista. Ensimmäisenä päivänä parista kojusta löytyi pieni valikoima yrttien polttovälineitä: piippuja, bongeja ja papereita, yleensä laitettuna esille lasin alle tai häkkiin. Toisena päivänä kyseisiä esineitä ei enää ollut. Oletettavasti festarin organisoinut taho oli pyytänyt poistamaan tuotteet valikoimasta, tai myyjät olivat omatoimisesti reagoineet huumekoirien läsnäoloon. Myyjä, tai hänen myyntilupansa, saattaa joutua vaikeuksiin jos poliisille selviää keneltä huumausainerikkeestä kiinni jäänyt bonginsa hankki.

Ensimmäinen vaihtoehto on mielestäni todennäköisempi, mutta haluaisin huomauttaa että kyseisiä tuotteita voidaan käyttää useiden eri yrttien nauttimiseen, niin laittomien kuin laillistenkin. Tämän vuoksi ei ole syytä taipua organisoijan vaatimuksiin tuotteiden poistamisesta myyntivalikoimasta pelkästään sillä perusteella että niitä saatettaisiin käyttää laittomasti. Olisi tekopyhää olla sanomatta etteikö ehdoton valtaosa kyseisten välineiden käytöstä olisi laitonta tällä hetkellä, mutta kuten kaikki asiat, sekin muuttuu yhä useamman löytäessä laillisten yrttisekoituksien ilot.

Joulun ilosanoma: et ole yksin

Erään tuoreen metropolin torikadulla, viimeisiä jouluostoksia hoidellessani, eräs Jamaica-koju oli ottanut askeleen jollaista en olisi voinut kuvitella. Pöydän päästä, häkin sisältä löytyi valikoima polttovälineitä, myös laadukkaita arkkubongeja. Tumma, Jamaica-pipoon sonnustautunut myyjä istui tupakkaa polttaen ja tarjosi pitkää paperia jos haluaisimme kokeilla. Samassa huomasin pari sataa ”tipsiä” valmiiksi käärittynä rasiassa pöydän toisessa reunassa. Jos olosuhteet olisivat olleet suotuisat – siis toisin kuin Suomen valtakulttuurin tarkkailtavana – olisimme suostuneet, ihan vain piristääksemme ystävällistä Jamaica-kojun myyjää.

Oman filosofiani mukaan kaikkein kauneimmat lahjat tulevat kulttuurishokin muodossa. Ne avartavat maailmankuvaasi, rikastuttavat sinua henkisesti, sekä lyövät silmäsi auki niin, että vaivut hetkeksi kaikkeuden kauneuteen. Jamaica-kojun myyjä oli jo ennen saapumistani hyväksynyt sen osan minusta, minkä joudun valtaväestöltä piilottamaan. Myyjän hillityn kannustava hyväksyntä oli minulle mitään esinettä tai omaisuutta parempi lahja.

– piski

Hippokrateen vala – mikä on vahingoksi, mikä vääryydeksi?

Reilu vuosi sitten turkulaismiehelle myönnetty erityislupa kannabisreseptiin oli jälleen yksi askel kohti järkevämpää päihdepolitiikkaa. Alunperin lupa myönnettiin vain vuodeksi, eikä lääkelaitoksen mukaan lupaa aiottu uusia, mutta kukapa kroonisesti sairaalta kivunlievittäjän pois ottaisi. Nyt sosiaali- ja terveysministeriö selkeyttää lainsäädäntöä niin, ettei kannabiksen määrääminen lääkkeeksi ole enää lähtökohtaisesti laitonta.

Kokonaisuudessaan koko prosessi herättää useita ajatuksia. Ensimmäisenä tietenkin se, miksi YLE on ainoa asiasta uutisoinut taho? Arvostan YLE:n uutistoimitusta, muun muassa siksi, etteivät he enää käytä STT:n liukuhihnatoimitusta. Nyt YLE niittää respektini myös siitä, että uskaltaa sanoa myös sen, mitä muut toimitukset eivät.

Toinen olennainen asia on lääkekannabiksen hivuttautuminen yhteiskuntaamme. Ensimmäisenä hyötyvät tietenkin ne, joita lääke oikeasti auttaa, kuten ms-taudista kärsivät. Glaukoomapotilaat saattaisivat jatkossa pitää näkönsä ja kroonisista kivuista kärsivät, oli se sitten oire onnettomuudesta tai muu hermostosärky, kuten fibromyalgia, voisivat elää kivutonta elämää. On tavallaan ironista, että suurin kannabiksen laillistamista vastustava ryhmä hyötyisi kannabiksesta eniten, yli viisikymmentävuotiaat.

Päihteenä käytettävä kannabis ja lääkkeenä käytettävä kannabis sisältää samat vaikuttavat aineet, mutta aineiden pitoisuudet vaihtelevat. Lääkekannabis sisältää vähemmän psykoaktiivisia yhdisteitä kuin päihdekannabis. Juridisesti tällä ei kuitenkaan ole merkitystä, sillä kasvatti kannabista sitten lääke- tai päihdekäyttöön, rangaistus napsahtaa – tai ainakin aiemmin on napsahtanut. Lakimuutoksen voimaan tultua kroonisista kivuista (esim. reumasta) kärsivä voisi ainakin yrittää riitauttaa kasvatussakkonsa, jonka jälkeen nähdään lisää askelia kohti järkevämpää päihdepolitiikkaa.

Sitten on tietenkin kysymys lääkäreistä. Kuka uskaltaa määrätä kannabista ja mihin vaivaan? Kannabiksen ei-päihdyttävän ainesosan, kannabidolin, tiedetään toimivan syövän hoidossa kemoterapian korvikkeena, vaikka perinteisesti kannabista on käytetty kemoterapian aiheuttavan pahoinvoinnin ehkäisemiseen. Tämän ja aikaisemmin lueteltujen lääkinnällisten ominaisuuksien lisäksi on oletettavasti olemassa useita muita lääkinnällisiä käyttötapoja kannabikselle, mutta suomalaisilla lääkäreillä ei ikävä kyllä ole näistä hoitomuodoista kokemusta. Ongelma tuntuisi olevan suurempi pienillä paikkakunnilla, jossa virkamiehet toimikuvastaan riippumatta tuntuvat olevan hieman enemmän ”vanhoillisempia.”

Mutta onneksi ajat muuttuvat. Ihmisen pyrkimys löytää parhaat ratkaisut kohdattuihin ongelmiin alkaa repimään länsimaista demonisoinnin verhoa alas ja takaa pilkistää rationaalisia käyttökohteita sille, mitä aiemmin on väitetty epärationaaliseksi, jopa saatanalliseksi. Vaikka minun vanhempani joutuisivatkin kultaisilla vuosillaan kärsimään toimivien lääkkeiden määräämättömyydestä, tiedän ettei minun kultaisilla vuosillani niin ole.

– piski

Antamisen virtuaalinen aika

Vuosi 2007 alkaa olemaan lopuillaan. Yhteisöt (perhe, koulu, työpaikka) muodostavat joulunsa perinteet, eivätkä virtuaaliyhteisöt ole poikkeus. Uuden teknologian myötä antamisen aikakin on keskitetty jokaisen omalle kotikoneelle.

Hampuusien virtuaalisen yhteisön, hamppuforumin, jokavuotinen jouluperinne on pelastusarmeijan joulupatakeräykseen osallistuminen. Kuten muillakin foorumeilla, keräyslinkki postataan foorumille ja jokainen halukas saa itse päättää summan jolla osallistuu. Jalomielisyydessään hampuusien potti on ollut vuosittain top kymmenen joukossa, eikä foorumiradion mukaan huonommaksi aiottu jäädä tänäkään vuonna.

Tätä jalomielisyyttä ei kuitenkaan harrasteta puhtaasti antamisen ilosta. Pelastusarmeijan antama porkkana suurimmille lahjoittajille on pieni mediajulkisuus. Lahjoituspotit näkyvät sivustolla, sekä suurimmat potit mahdollisesti uutisten loppukevennyksessä. Hampuuseille kyseessä on ennen kaikkea imagotyö, antamisen iloa yhtään väheksymättä. Top kymmenen on tärkeä, jotta hampuusi ei olisi itsekäs huumeveikko.

Lahjoituksia pottiin on kertynyt vauhdilla. Tällä hetkellä lahjoittaneita on neljänneksi eniten, potin ollessa yhdentenätoista. Moni lahjoitti oletusarvona olevan kymmenen euroa, jotkut koko veronpalautuksensa ja ne joilla ei ollut sitä kymppiä, sen minkä pystyivät. Myös siemenkaupasta ohjattiin tuloja keräykseen.

Kun kannabiksen laillisuustatus muuttuu, en tiedä miten käy hampuusien joulupatakeräyksen. Aktiivisimmat lahjoittajat osallistuvat tietenkin muihin tärkeiltä tuntuviin potteihin. Joka tapauksessa, vallitsevassa tilanteessa hampuusien imagotyöstä hyötyy ensimmäisenä avunsaajat ja toisena hampuusit – osallistuivat keräykseen tai eivät.

– piski

Osallistu joulupatakeräyksen hamppu -pottiin.

Erävoitto arkunnauloista

Armeija-aikoina sosiaaliset syyt onnistuivat orjuuttamaan minut syöpäkääryleisiin – punaiseen marlboroon tarkemmin sanoen. Eräänä talviyönä joulukuussa teki mieleni polttaa ensimmäistä kertaa savuke. Ennen lomaa hankittu pikkutoppa lepäsi hyllyllä, joten otin röökin ja hiivin ulos polttamaan tupakan. Maalaisyön hiljaisuudessa kuulin kuinka se paloi rätisten. Muutamien savujen jälkeen yö tuntui erilaiselta. Katsoin taivaalle ja väistyvän pilvipeitteen takaa aukesi täysikuu koko komeudessaan. Tunsin kuinka nikotiini kolisi, olin addiktoitunut.

Nyt, tupakointia monta vuotta myöhemmin haluaisin päästä eroon arkunnauloista, mutta lakot eivät ole pitäneet paria viikkoa pidempään. Tiedän lopettamisen vaikeuden johtuvan nikotiinin addiktoivasta luonteesta, mutta syytän kuitenkin mekanismia, jolla kyseinen kemikaali elimistöömme välitetään. Nikotiinilla on omat kemialliset vaikutuksensa ja sen sanotaan rentouttavan sekä voimistavan kahvin piristävää vaikutusta, mutta vaarallista se ei ole. Ongelma on mekanismissä, palamisessa.

Terveellisin tapa polttaa kannabista on tiettävästi vaporisaattori. Kyseinen laite lämmittää hampun siten, että sen pinnassa olevat THC-kristallit höyrystyvät. On myös olemassa erilaisia aktiivihiilisuodattimia jointteihin tai piippuun, sekä bongi, jossa savu suodatetaan veden läpi. Bongikin voidaan tuunata lisäämällä veteen jäitä, jolloin hengitetty savu ei tunnu niin pahalta. Mahdollisuuksia siis on olemassa, mutta mikä sopisi terveellisemmäksi nikotiinin nauttimistavaksi?
– Purukumi tietenkin, mutta kun se polttaa makunystyröitäni.

Vastaus tuli yllättäen tuntemattomassa Espoon lähiössä, kun minut pyydettiin istumaan lattialle shishan ääreen ja polttamaan hieman omenan makuista nakhlaa. Nakhla on kosteaa tupakkaa, joka sisältää nikotiiniä 0,5% ja tervaa 0%. Isäntä täytti pesän valmiiksi, kävi sytyttämässä hiilen ulkona ja asetti sen pesän päälle foliolle. Varttitunti myöhemmin puisesta letkusta sai kevyillä henkosilla hyvältä maistuvaa valkoista savua, joka ei maistunut tai tuoksunut tupakalle. Itämainen vesipiippu oli näyttänyt potentiaalinsa.

Tervaton tupakka höyrystetään ja suodatetaan veden läpi, joten maalaisjärjellä palamisen tuotteita pitäisi päätyä elimistöön huomattavasti vähemmän kuin savukkeesta. Erään tutkimuksen mukaan shishan polttaminen on vaarallisempaa kuin tupakointi, mutta artikkeleita selailemalla syyksi tarjotaan lähinnä mahdollisuutta nauttia suuria määriä nikotiinia kerralla. Kritiikkiä tutkimukset ovat saaneet mm. shishan väärästä käytöstä ja polttotavasta, joka ei ole ihmisen nauttimistapaa vastaava. Englannin kielisen Wikipedian mukaan lopullisia tuloksia ei ole puolesta tai vastaan. Itse pidän suurimpana terveysriskinä huonolaatuisen folion palamista, minkä vuoksi vaihdan hiilipeltiin heti kun mahdollista.

Mikä tärkeintä, polttamiskulttuuri muuttuu. Enää ei ole mahdollisuutta lähteä savukkeelle päivän ensimmäisen kahvikupin kanssa. Välituntia ei voi enää käyttää tupakoiden ja ravintoloista katoavat tupakointitilat vievät mahdollisuudet myös matkashishan nauttimiseen. Eikä siinä mitään järkeä olisi, sillä juomia ei saa tupakkakoppiin kuitenkaan viedä (kaiken lisäksi kopit haisevat). Vesipiipun sytyttämiseen joutuu käyttämään peukalon heilautusta enemmän vaivaa ja polttaminen on pitkäkestoista puuhaa. Shishakulttuuri luo Suomeenkin mahdollisuuden uuden, sosiaalisen tupakointikulttuurin kehittymiselle, jos sille vaan annetaan tilaa kehittyä.

Sitä odotellessa näyttäisin saaneeni erävoiton syöpäkääryleistä itämaisen vesipiipun avulla.

– piski

Kuka pelkää kiellettyä sanaa?

Viestinnän alalla työskentelevien peruskoulutukseen kuuluu sanojen ymmärtäminen. En viittaa lukemiseen, vaan sanojen merkityksien käsittämiseen. Osan ymmärrämme helposti, osa vaatii ponnistelua ja pohdiskelua. Todella vaikeita ovat ne, joiden kulttuurin muovaama alkuperäinen käyttötarkoitus poikkeaa nykyisestä käytöstä. Merkityksien maailma on monimutkaisempi kuin itse päihdekysymys, eikä asiaa helpota (symbolien) merkityksien manifestoituminen yksilön semanttisen kartan pohjalta.

Ajauduin joskus keskusteluun siitä, kuinka julkisessa keskustelussa käytetyt päihteiden kutsumanimet vieraannuttaa kokemattomat ihmiset niiden todellisista vaikutuksista. Tilanteen korjaamiseksi keskustelun toinen osapuoli olisi halunnut alkaa kutsua alkoholia huumeeksi, kun taas itse olisin lopettanut kokonaan huume -sanan käytön ja kutsunut kaikkia päihteitä laillisiksi tai laittomiksi päihteiksi.

Yhdysvalloissa vastaavaa kielikulttuurillista dilemmaa ei käsittääkseni ole. ”Drug” merkitsee sekä lääkettä että huumetta. ”Illegal drug” taas laitonta lääkettä tai huumetta. Suomalainen ymmärtää jälkimmäisen käännöksen oikeaksi, kuten myös ”illegal narcotic”, vaikka jenkki puhuisi laittomasta nukutusaineesta. Sanalle huume ei löydy vastinetta amerikan englannista. Sana ”huume” tarkoittaa suomessa ”huumausainelistalla esiintyvää kemikaalia, kemiallista yhdistettä tai kasvia.”

Juuri tämän vuoksi ”huume” on hyvä propagandasana. Kun julkisessa keskustelussa käsitellään laittomia päihteitä, ne niputetaan saman merkitsijän alle. Kaikki laittomista päihteistä luettu ja kuultu tallentuu sanan ”huume” assosiaatiokarttaan. ”Huume” merkitsee kannabiksen lehteä, hasista, heroiinia, neulaa, psykoosia, yliannostuskuolemaa ja niin edelleen, muttei koskaan alkoholia tai sen vaikutuksia. Julkinen sana kertoo mielellään että kuolonkolarin toinen osapuoli oli huumeiden vaikutuksen alaisena, muttei koskaan minkä huumeen.

Remu Aaltonen saa syytteet huumeissa ajamisesta | IL 4.12

Ainoa yhteneväinen tekijä kaikilla huumeiksi kutsutuilla päihteillä on se, että niiden nimet on kirjoitettu samalle listalle. Niillä ei ole samanlaisia psykoaktiivisia, henkisiä, fyysisiä tai sosiaalisia vaikutuksia kuten muilla listan tuotteilla. Ne kuuluvat listalle, sillä ne ovat päihdyttäviä, mutta ei kuitenkaan alkoholia.

Aikaisemmissa blogauksissa käytin ”sekakäyttö” -sanaa rakentamaan ensin negatiivisia tuntemuksia ja myöhemmin hyväksyvään sävyyn. Päihdekeskustelu on vaikeaa aluetta. Ihmisten omaamat merkitykset tietyille sanoille ja käsitteille poikkeavat muiden kokemista merkityksistä. Joillain yksilöillä merkitykset venyvät käyttö- tai lukutilanteen mukaan.

Koska keskustelu on tabu, yhteisen merkitysmaailman ei-harrastajille luo valtamedia, kun taas harrastajat oppivat merkityksien moniulotteisuuden toimiessaan asian ja asiaa tuntevien ihmisten kanssa päivittäin. Ajatus kääntyy väkisinkin todellisuuden kuilun kasvamiseen käyttäjien ja ei-käyttäjien välille, mikä vuorostaan heikentää mahdollisuuksia toimivaan dialogiin kaikkialla kulttuurissamme.

Summa summarum, minkä päihteen vaikutuksen alaisena Remu oli, mitkä olivat päihteen konkreettiset vaikutukset hänen suoritukseensa ja miten valtio hyötyy rankaisemalla häntä? Tai, kummalla puolella kuilua on todellisempi käsitys päihteiden monimutkaisesta luonteesta: kokemattomilla vai kokeneilla?

– piski

Sekakäytön oppitunti

Kovin usein kuulee kuinka pelkoa alkoholin ja kannabiksen sekakäytöstä käytetään perusteeksi SKY:n ajaman depenalisaation toimimattomuudelle. Keskustelu ei tunnu etenevän tätä pidemmälle, vaan kyseisten päihteiden konkreettiset ja kumulatiiviset vaikutukset jäävät juupas-eipäs -väittelyn varjoon. Tietämättömyys johtaa tuntemattoman pelkoon, eikä sanaan ”sekakäyttö” liittyvät merkitykset helpota asiaa. Ongelma on vastaavanlainen kuten sanassa ”huume.” Koska aiheesta ei ole tutkimusta, yritän nyt selventää kaikille tilannetta viimeisen viiden vuoden aikana kuulemani, lukemani, tarkkailemani ja kokemani perusteella.

Kyseisillä päihteillä on olemassa fyysiset ja henkiset vaikutukset. Kulttuurilliset tekijät vaikuttavat nautittuun määrään ja sitä kautta ilmeneviin vaikutuksiin.

Alkoholi:

  • Kohtuullinen annos (nousuhumala) rentouttaa mieltä ja ruumista, estot vähenee. Sosiaalinen päihde.
  • Keskisuuri annos aiheuttaa motoriikan heikkenemistä (hoipertelua ja lasien kaatamista), hilpeyttä, keskittymiskyvyn heikkenemistä.
  • Suuri annos johtaa usein aggressiivisuuskynnyksen laskemiseen. Estot ovat vähentyneet ja väkivaltaisia ristiriitoja saattaa puhjeta muiden juopuneiden kanssa. Pahoinvointi.
  • Tappava annos johtaa juoppohulluuteen (delirium tremensis, jonka aikana moni koira on ammuttu viinapiruna) tai alkoholimyrkytykseen.

Kannabis:

  • Pienestä annoksesta keskisuureen rentouttaa mieltä ja ruumista, sekä aiheuttaa hilpeyttä, mutta ajatuksenkulku poikkeaa alkoholipäihtymyksestä. Toimii monessa tilanteessa, sosiaalisena päihteenä, kauppareissun tai siivouksen piristäjänä (arkisesta asiasta iloinen kokemus) tai mietiskelyn tehostajana.
  • Suuri annos aiheuttaa ajatuksiin tai musiikkiin uppoutumista ja väsymystä.
  • Tappavaa annosta ihminen ei pysty nauttimaan, mutta suuret määrät voivat laukaista päihteen vaikutuksen aikaisen psykoosin.

Kun ihminen polttaa kannabista, hän on pilvessä. Kun tämä sama henkilö alkaa juomaan alkoholia, niin alkoholin vaikutukset tulevat pelkkää alkoholia pienemmillä määrillä ja nopeammin. Hilpeys saattaa kestää pitkiäkin aikoja. Toimintakunto säilyy aamuyöhön asti, kunhan:

  1. Nautitaan vain mietoja alkoholijuomia (olut, viini).
  2. Kannabista ei polteta suuria määriä.
  3. Muistetaan nauttia vettä (kummatkin päihteet kuivattavat elimistöä).

Jos taas juopunut ihminen (usea olut, puoli pulloa viiniä, muutama drinkki) polttaa kannabista, hän saavuttaa vartissa äärimmäisen humalan (mikä ei ole hengenvaarallinen), voi pahoin, oksentaa ja menee nukkumaan. Kokemus on äärimmäisen epämiellyttävä ja erittäin yleinen. Varsinkin ensimmäistä kertaa alkoholin vaikutuksen alaisena kannabista kokeilevat tuntevat ilmiön ja se myös aiheuttaa osan kokeiluista pysyvän vain kokeiluina.

Säännöllisesti aineiden sekakäyttöä harrastava kehittää toleranssin aineiden yhteiselle vaikutukselle, eikä pahoinvointia pääse syntymään yhtä helposti kuin aiemmin. Jointtia imetään varovaisemmin ja samalla kirkkaiden viinojen nauttiminen vähenee (vain ravintolassa) tai loppuu kokonaan. Positiiviset sosiaaliset vaikutukset saavutetaan helposti. Uskoisin kannabispäihtymyksen myös vähentävän alkoholin aiheuttamia agressiivisia tuntemuksia.

Hengenlähtöhumalaan tai psykoosipilveen hankkiutuminen tuntuu mahdottomalta, sillä jos elimistössä on vähänkin sitä toista päihdettä, päihteiden nauttimisesta tulee trapetsitaidetta. Tasapainon oppii vain horjumalla.

Tämä ei tietenkään estä ketään juomasta kerralla puolta litraa kossua tai syömästä kolmea grammaa skunkkia, mutta en usko että kumpaakaan olisi tervettä tehdä edes selvänä.

Käyttökulttuurista löytyy viimeiset vastaukset jotka voin antaa depenalisaatiokysymykseen. Alkoholin juojat ilmeisesti ottavat pohjat kotona (viiniä, drinksuja, oluita) ja tulevat ravintolaan nauttivat sosiaalisista kohtaamisista (ja musiikista) ympäristön tuomien mahdollisuuksien mukaan. Illan aikana kuluu alkoholia (oluet, drinkit), mahdollisesti vettä ja/tai tupakkaa.

Pilvenpolttajat ottavat myös pohjat kotona, kahdella eri aineella ja pienemmässä määrin. Nykyisessä tilanteessa moni kokee julkisella paikalla pilvessä olemisen epämiellyttävänä ja voi ollakin että he viihtyvät koko illan kotonaan omassa ystäväpiirissään. Kotiin jäämistä helpottaa myös se, että kannabiksen vaikutuksen alaisena liian kova musiikki tuntuu monesta epämiellyttävältä. Jos seurue kuitenkin päätyy baariin, he yrittävät löytää esteettisesti miellyttävän ja hiljaisen paikan, ettei sosiaalinen kanssakäynti hukkuisi musiikin alle. Koska suuta kuivaa, juodaan runsaasti vettä, pehmeitä drinkkejä (lonkero, siideri, 2cl drinkki) tai alkoholittomia drinkkejä.

Alkoholin ja kannabiksen sekakäyttö on hyväksyttävää, sillä sen haitat ovat pienemmät kuin pelkän alkoholin ja oikealla yhteiskäytöllä päästään nopeimmin sosiaalisen kanssakäymisen kannalta parhaaseen tulokseen. Taito vaatii harjoittelua, se ei sovi kaikille (kannabisherkille yksilöille), mutta epäonnistuminen ei ole normaaliolosuhteissa hengenvaarallista. Nukkumatti vain tulee hieman aikaisemmin.

– piski