Hamppublogi

Vaikka en pidä kaikesta, mitä sinivuokot tekevät, olen henkilökohtaisesti tyytyväinen heiltä saamaani palveluun. Kuukausi sitten poliisi oli erittäin avulias instituutio, kun yritin jäljittää kadonnutta ihmistä. Myöhemmin yöpartio oli saattanut häneen kotiinsa ja kuulemani mukaan häntäkin kohdellut asiallisesti sekavuudestaan huolimatta. Tekemäni katoamisilmoituksen takia hän muun muassa pääsi yöksi kotiinsa, eikä joutunut nukkumaan humalaansa pois putkassa. Tästä kiitos ja kunnia poliisille.

Viime joulukuussa joku yritti tulla ovestani läpi ihan kirjaimellisesti ja kovalla rytinällä. En saanut tekijää selville, mutta nukuin muutaman yön todella levottomasti. Noin viikko sitten joku samassa rapussa asuva sai puukosta. Myös puukottaja oli samasta rapusta. Olen varma, että asialla on sama porukka, joka halusi kokeilla oveni paksuutta.
Olen luonteeltani epäilevä ja toisinaan hieman paranoidi. Siksi olen viime päivinä ollut viivana ovisilmällä kyyläämässä, jos rappukäytävästä on kuulunut pieninkään inahdus. Ymmärtänette tämän. Jos ette, ymmärrätte sen jälkeen kun joku aamu heräätte poliisin ryskätessä rappukäytävässä koirineen ja komentaen naapuria ulos: “Täällä on kuulemma joku saanu puukosta, ambulanssi odottaa alhaalla. Tuu ulos kädet esillä.”

Kuitenkin, kun naapurista raahattiin väkisin ulos sekavan oloinen, väkivaltainen mies, tunsin oloni jälleen turvalliseksi. Niin turvalliseksi, ettei minua enää häiritse lainkaan se, että oma asuntoni haisee Jamaikalle.

Kun pelkää jäävänsä kiinni laittomuuksista, pelon pohjalla on yleensä tieto mahdollisista henkilökohtaisista menetyksistä. Lakia rikkova voi menettää omaisuuttaan, vapautensa tai jopa henkensä. Eikä välttämättä tarvitse edes asua diktatuurissa. Joskus riittää kun on paska mäihä.
Mutta jos poliisi viekin bongini tai sakottaa minua muutamasta grammasta kukkaa, mitä sitten? No, totta kai poltteluvälineillä voi olla rutiineihin ja kokemuksiin liittyvää tunnearvoa, mutta lopulta minulta viedään kuitenkin vain yksi lasiputki.
Sakotkin voivat määräytyä tulotason mukaan, vaikka niiden maksaminen tekee silti poikkeuksetta tiukkaa kukkarolle ja egolle.
Vapauden menettäminen on monille se suurin pelko. Siitä en minä ainakaan ole päässyt, mutta toisaalta enpä ole mitään niin raskasta rikosta tehnytkään.

Kovin moni hampuusi tuntuu ajattelevan perinteisesti, että “kyttä on natsi eikä muuksi muutu”. Mielestäni tämä on harmillista. Monille poliisin palvelut kuitenkin kelpaavat silloin kun kyseessä on todellinen vaaratilanne.
Joten hyvät ystävät, älkää syyttäkö kiinni jäädessänne poliisia, jos ei siihen ole aihetta. Totta kai, jos poliisi todellakin on natsi ja käyttäytyy asiattomasti tai oikeuksiaan ylittäen, kannattaa asiasta tehdä numero. Muussa tapauksessa kehotan luottamaan siihen, että poliisikin on ihminen ja poliisikin luultavasti tajuaa sen, että meidän hampunpolttomme on rikkeenä melko mitätön verrattuna oikeasti vakaviin rikoksiin.

Jos ei tajua, se on hänen häpeänsä. Ainakaan minä en ole antanut kenellekään puukosta.

949200

Sanoisin, että jokainen kannabista nauttinut tietää kuumotuksen tunteen. Kyseessä on epämiellyttävä paranoiantunne, pelko kiinni jäämisestä ja rangaistustoimenpiteistä. Ensimmäisillä nauttimiskerroilla tunne yleensä on vahvempi. Psykoaktiivisen lajikkeen nauttiminen aiheuttaa varmasti selkeämmän reaktion. Puhumattakaan siitä, jos on kannabispäihtymyksen vaikutuksen alaisena julkisella paikalla.

Kuumotus on looginen reaktio kannabispäihtymykseen. Kannabispäihtymyksen alaisena alitajunta puskee esille erilaisina tunteina. Tieto laittomasta toiminnasta aiheuttaa rangaistuksen pelon. Kiinnijäämiseen johtavien riskien (kuten hajun) tiedostaminen aiheuttaa huomion kiinnittämisen ympäristöön, kuten ääniin rappukäytävästä tai pihalta. Avoimessa ulkoilmassa tieto lasittuneesta katseesta tai silmien punoittamisesta saa vaistomaisesti pelkäämään selviä ihmisiä. Taustalla on aina rankaisun pelko.

Tuntemattomien ihmisten kanssa päihtyessä kannabiksella vastaavanlaisia ongelmia saattaa ilmetä. Oma kategoriansa ovat ihmiset, jotka ajautuvat äärimmäisen irrationaalisiin pelkoihin jopa tuttujen seurassa. He saattavat pelätä, että toisilla on vakaa aikomus vahingoittaa häntä, tai että valtakunnallinen media pyrkii vaikuttamaan heidän mielipiteisiinsä. Kuinka paljon tahansa pelkojen taustalla onkaan todellisia asioita, heidän pitäisi harkita onko kannabis heille oikea päihde, tai vähintäänkin vaihtamista vähemmän psykoaktiiviseen lajikkeeseen. Tällaisia ihmisiä on onneksi vähän, ja onneksi, tällä on hyvin vähän tekemistä peruskuumotuksen kanssa, enemmänkin henkilön epäterveen psyykeen.

Kannabiksen kasvattajat myös usein kuumottelevat. Heidän pelkonsa on huomattavasti suurempi, kuin pelkästään kannabiksesta päihtyneellä. Heidän ei edes tarvitse olla pilvessä kuumottakseen. He tarkkailevat useammin asioita, mitä heidän asuntonsa ympärillä tapahtuu, pohtivat puhelimen linjalta kuuluvia pieniä kummallisia ääniä tai näkevät unia poliiseista ratsaamassa asuntoa. 99,9% hampuusiksi siirtymisen alkuvaiheen kuumottelusta on aiheetonta.

Kuumottelusta ei ole montaa tietä ulos. Ajan myötä julkisilla paikoilla ja kadunvarressa polttaminen opettaa olemaan pelkäämättä ohikulkevia ihmisiä, tosin päiväsaikaan tällainen toiminta saa enemmän huomiota. Reissu Amsterdamiin opettaa olemaan kuumottamatta, mutta ennenkuin avoimen päihdekulttuurin realiteetit tulevat tutuiksi, joutuu daminkin kaduilla kävelemään useamman päivän hymy korvissa pientä kuumotusta potien.

En tiedä millaista kuumotusta potevat ne, jotka ovat jo joutuneet rankaisutoimenpiteiden uhriksi. Olettaisin heidän kuumottavan hieman enemmän julkisilla paikoilla. Tärkeintä on pitää mielessä rangaistuksen epäoikeudenmukaisuus, jos huono tuuri sattuisi kohdalle. Kuumotus vähenee aikaa myöten, ja lopulta sen vaikutukset psyykeeseen ovat minimaalisia, jos vaikutuksia ylipäätään ilmenee.

- piski