Päihteiden määrä kasvaa, niiden monimuotoisuus lisääntyy ja reitit joita pitkin ne kulkevat loppukäyttäjälle kasvavat. Ymmärrettävää että iäkkäämpi – jo maailmanmenosta jälkeen jäävä ihminen joutuu yksinkertaistamaan asiaa pystyäkseen luoman konkreettisen toimintamallin jos uusiin päihteisiin törmäisi, mutta ikävä kyllä tuleva sukupolvi joutuu kamppailemaan saman asian kanssa. Mitkä päihteet, ja etenkin mitkä päihdeyhdistelmät ovat potentiaalisesti hengenvaarallisia ja miksi on tärkein kysymys kokeilusukupolvelle.
Alkoholin, tupakan ja kannabiksen vaarallisuuden lukijamme varmaan jo tietävät, joten en aio toistaa itseäni. Amfetamiinin, kokaiinin ja heroiinin kanssa on olemassa yliannostusriskinsä. LSD:n ja Psilocybe -sienten yliannostustapauksia ei olemassa, eikä Spicen ja Kratomin yliannostustapauksia myöskään ole tiedossa. Ekstaasiin kuolleita on jonkin verran, mutta yleisesti ekstaasin aiheuttamat kuolemat johtuvat nestehukasta.
Sekakäytössä mennään askeleen pidemmälle. Usean eri aineen vaikutus voi aiheuttaa terveydelle äärimmäisen vaarallisen tilanteen. Yleisin sekakäytön toinen päihde on alkoholi. Arviointikyvyn heikentyminen on vaarallisin alkoholin aiheuttama ongelma, jolloin myös tiellä tappava “liika rohkeus” aiheuttaa yliannostustapauksia. Kemiallisilta vaikutuksiltaan hengenvaarallisiksi kerrottuja yhdistelmiä ovat alkoholi + gamma, reseptilääkkeet, ekstaasi tai amfetamiini (afaik tässä järjestyksessä).
Haluaisin kertoa teille kaikki hengenvaaralliset yhdistelmät. En aio loukata itsepäätäntävaltaanne sanomalla että älkää käyttäkö mitään, kun ette kerran tiedä mitkä ovat vaarallisia ja mitkä ei – tiedän että kuitenkin tulette nauttimaan jotain. Haluaisin kertoa, mutten voi koska en tiedä. En tiedä, koska minulla ei ole varaa palkata tutkijoita tekemään varmaa tietoa.
Mutta valtiollamme on.
Tehokkain tapa vähentää huumekuolemia on kertoa huumeiden käyttäjille mikä aiheuttaa huumekuolemia. He eivät usko että “huumeet aiheuttavat huumekuolemia” koska he tietävät että yleisin – huumesodan kulmakivi – kannabis, ei ole neurotoksinen tai muutenkaan hengenvaarallinen. He tietävät että vaaralliseksi luokiteltu huumausaine sisältää yliannostusriskin, mutta tietävät myös miten kaukana se on normaalissa viihdekäytössä. Mutta on olemassa asioita, joita kukaan heistä ei tiedä.
Erääseen asiaan korkealla istuvan selkärangan pitäisi taipua. Pamfletti, huumeoppitunti yläasteella tai nettisivu joka kertoo “älkää käyttäkö, mutta jos käytätte älkää ehdottomasti käyttäkö näitä yhdessä” kertoo myös haittojen vähentämisen politiikan hyväksymisestä. He uskovat että sen tien päässä siintää kaikenlaisen lääke- ja yksityiskäytön salliminen, päihteestä riippumatta. Ehkä he ovat oikeassa, ehkä eivät.
Mutta voisitteko pliis miettiä lapsia! Huumekuolemat ovat turhia kun suurin osa sekakäyttöä harrastavista on nuoria opiskelijoita, joilla on puolisoita, perheitä, ystäviä ja sisaruksia. Heillä on sisälukutaitoa, he osaavat arvioida lähteitään objektiivisesti ja kokeilunhalua, mutta myös halua nähdä seuraavakin päivä. Missä siis viipyy varma tieto hengenvaarallisista yhdistelmistä? Vai onko korkealla pallilla istuva selkäranka liian suora tehdäkseen poliittisia myönnytyksiä jotka pelastaisivat ihmishenkiä?
Liberaalin lainsäädännön Hollannissa pidetään huoli että kuka tahansa voi ottaa selvää mitä hänen saama aine on ennen nauttimista, oli se sitten myyntikiellossa oleva päihde tai ei. Kuka tahansa pystyy kysymään aineiden yhteisvaikutuksia, koska sieltä löytyy asiantuntemusta aiheesta – asiantuntemusta joka pelastaisi henkiä, mutta joka ei sovi meidän valtioon koska se antaisi “väärän kuvan” huumeista.
- piski
ps. Konemetsä -tapahtumassa annettiin yli 100 huumausainesakkoa, ehdoton valtaosa kannabiksen käyttörikkeitä. Samalla kun lehdistö painotti “LSD-bileitä metsässä” he unohtivat kertoa että kyseisellä musiikkifestivaalilla oli kaikkein vähiten järjestyshäiriöitä tai pahoinpitelyitä tänä kesänä.